Festivaaliarvio: Kuivaamolla kuultiin sulavassa sovussa urbaaneja suosikkeja ja pinnan alla kyteviä tulokkaita. Perjantain seuratuin oli Maustetytöt, riehakkain Henrik!

Uusi Tampere -festivaali Tampereen Kuivaamolla perjantaina 19.7.

Kolmatta kertaa Hiedanrannan Kuivaamolla järjestetty Uusi Tampere on ikään kuin festivaali festivaalin sisällä, tapahtuuhan samaan aikaan kaupungissa Tammerfest. Reilu tuhat henkeä päivässä sisäänsä imevä Uusi Tampere on se indiemmän kansan vaihtoehto. Tuoretta musiikkia valtavirrasta ja sen ulkopuolelta, kerrotaan festivaalin sivuilla.

Festivaali naittaa yhteen Aavikon, Olavi Uusivirran, Iisan ja Pää Kii -yhtyeen kaltaisia vakiintuneita mutta edelleen tiukkoja suosikkeja nousevien kykyjen kanssa. Kohua omalla suunnallaan ovat herättäneet tämän vuoden esiintyjistä esimerkiksi Maustetytöt, Jesse Markin, Henrik! ja Ylva Haru. Näiden lisäksi mukaan on mahdutettu kokeellisempaa settiä, jota kuultiin eniten Skeittiluolan eksoottisella areenalla.

Perjantain osalta Skeittiluola jäi tällä kertaa nopeasti vilkaistuksi kuriositeetiksi, sillä ulkona sijaitsevalla rerassilavalla ja tehdashallin takaosassa sijaitsevalla päälavalla oli perä perää niin kiinnostavaa tarjontaa.

Sitä paitsi syödäkin pitää. Sitä tarvetta varten ulkona terassilavan läheisyydessä oli kolme ruokamyyjää: Katukeittiö Leidi tarjoili muun muassa kasvispainotteisia pitaleipiä, pyttipannuannoksia ja kombuchaa, Kasvisravintola Gopalin pisteestä sai kasvisannosten ohella erilaisia alkoholittomia juomia, Chef Santeri tarjoili ainakin rieskaan tehtyjä burrittoja. Ei päässyt nälkä yllättämään.

Terassialue oli muutenkin viihtyisä paikka auringonpaisteisena kesäpäivänä, sieltä löytyi mukavasti hengailutilaa, istumakatsomoa ja ruohorinnettäkin. Sisätiloista löytyi baarien ja videopelien ohella erilaista paikallista tuotetta festivaalikansalle. Uhana Designilla oli oma pisarakärrynsä, Sidoste myi sukkia ja merchandise-pisteellä oli myös Grillin’in kasseja, paitoja ja lippiksiä.

Hannibal & Hot Heros.

Terassilla kaikuneen Janne Laurilan dj-setin jälkeen livesoitot aloitti paikallinen Hannibal & Hot Heros. Pitkän linjan räppärin Hannibal Starkin ja freejazzin taitopartion Hot Herosin yhteenliittymä naittaa erittäin toimivasti yhteen yhteiskunnallisesti kantaaottavaa riimittelyä ja funkin munakkuutta. Fonisti Sami Sippolan, kontrabasisti Ville Rauhalan ja rumpali Janne Tuomen trio vahvistui Kuivaamolla vielä kitaristilla.

Viisikko aloitti kappaleella Poliittista räppiä, kun jengi vasta valui paikalle. Hannibal vitsailikin, että mukavaa kun teitä on näin runsaasti loppuunmyydyssä tapahtumassa. Neron heikkoudet pisti jo kunnolla vibaa punttiin, mutta viimeistään siinä vaiheessa, kun Hannibal otti yleisön mukaan huutamaan PA:ta oli Uusi Tampere käynnissä.

Joku Roti Mafia -aikainen Nyt ammutaan pankkiiri jatkoi rahavallan vastustamista. Öisemmin iskelmällinen Mustat on oli hieno pala ja aggressiivinen Tankit on tulossa lisäsi liikettä. Hannibal & Hot Herosille olisi ollut tilausta myöhempäänkin iltaan ja runsaampaan yleisömereen mutta ainakin ilta tuli potkaistua hyvin liikkeelle.

Mäsä.

”Yleisurheilurokkia” soittavalla Mäsällä meininki on se juttu. Vuonna 2014 Jyväskylässä perustetulla kahdeksanhenkisellä yhtyeellä on laittaa lauluun soolonakin kotimaan hurmannut Litku Klemetti. Mäsän keulilla Litkun liike, spagaatit, potkut ja punk-asenne ovat se mikä hyvien biisien ohella nostaa hyvällä tavalla riehakkaan ja rennosti hälläväliä-oloisen yhtyeen erityiseksi ainakin livemuodossa. Toki ei ole myöskään ihan jokapäiväistä, että lavalla seisoo kolme lyömäsoittajaa. Yhtye vain tulee lavalle, heittää pöhkösti ranttaliksi ja osaa tehdä koukukkaan biisin vaikkapa peruna ja pelle -sanaparista. Sekaisin Makista on selkeä hittibiisi, mutta myös Karoliina ja yhtyeen nimibiisi Mäsä vakuuttivat.

Jos oli menoa ja meininkiä jyväskyläläisillä sisällä, niin kertoimet vain nousivat, kun myös räpin parista nimellä Versace Henrik tunnettu Janne Ahtiainen komppanioineen pääsi irti. Ahtiaisen punk-alias Henrik! sekoilee ja sheikkaa hardcoremman ilmaisun parissa, mutta settiin mahtuu myös kokeellisemman äänimaailman päälle heitettyä dadaistista spoken wordia.

Lavalle nousi yhdeksän valkoisella kauluspaidalla koristeltua nuorta miestä, joista viisi soitti pelkästään sähkökitaraa. Ei siis ollut pelkoa, että särövalli katkeaa, vaikka kitaristi lähtisi niin kauas yleisöön että piuha loppuu kesken. Sitä nimittäin tapahtui.

Riehakkuus ja yleisön mukaan ottaminen muun muassa soittimia eturiveihin jakamalla tuntui olevan keikan ydin. Henrikiltä itseltään katosi paita heti keikan alkuvaiheessa, ja mies viihtyi yhtä paljon yleisön seassa kuin lavalla. Musiikillisesti en yhtyeen annista niinkään vakuuttunut mutta show oli oikein viihdyttävä.

Maustetytöt.

Sisällä seuraavaksi päälavavuoron saanut Maustetytöt-duo operoi päinvastaisella kaavalla. Lavalla ei laulun, kitaran ja syntikan soittamisen ohella juuri muuta tapahdu, ja sekin mitä tapahtuu, tehdään mahdollisimman eleettömästi. Anna ja Kaisa Karjalaisen melodisen popin yhtye ei ole vielä levyä julkaissut mutta kyyti ja kiinnostus on ollut kovaa. Elämän varjoisemmista puolista tekstejään ammentava duo tuo eleettömyydessään paikoittain mieleen Leevi & Leavingsin, joka myös toi karut kulmat esiin melodisesti koukukkaalla kaavalla ja mollistaan huolimatta haikean valoisasti.

Tein kai lottorivini väärin, Se oli SOS ja Leavings-versiointi Poika jota rakastan ovat jo hittejä, mutta myös Halpaa kaljaa ja reseptivapaita särkylääkeitä sekä Soitin sulle ovat hienoja teoksia. Ei ollut mikään ihme, että perjantain suurin tungos koettiin yhtyeen soittaessa kahdeksan aikaan illalla.

Ulkona juhlia jatkoi Risto. Lainaan itseäni: Riston kappaleissa kohtaavat herkkyys, suomalaisen miehen angsti, kaoottiset tunteenpurkaukset sekä niin illan viimeiset hitaat kuin rytmikäs discoilu. Nelikon pääasialliseksi musiikkiteemaksi voisi kuitenkin nimetä nyrjähtäneen ja hapokkaan rockin värimaailmoista ammentavan popin, jossa maistuvat jatsahtavat rytmit, levottomat koskettimet ja Risto Ylihärsilän suoraviivainen, persoonallinen laulutulkinta.

Risto.

Vuodesta 2002 toiminut yhtye on muokannut kokoonpanoaan moneen kertaan. Nykyinen nelikko pitää sisällään monipuolisesti osaamista Tuomas Erikssonin kitaroinnin, Ninni Luhtasaaren basson ja kitaran sekä Ville Leinosen rumputyöskentelyn muodossa. Neljän albumin materiaalista löytyy niin paljon hittikelpoista tavaraa että keikan pystyy rakentamaan moninaisista osasista. Ristolla on myös tapana sovittaa kappaleitaan uusiksi jatkuvasti. Niinpä esimerkiksi tälläkin keikalla kuultu Levy-yhtiön jätkät on jo aika kaukana levylle aikoinaan päätyneestä versiosta. Takavuosien kliimaksivakiot Diskopallo ja Pupu Tupuna on varaa jättää setistä pois, kun nuoliviinestä löytyy myös Nina olen palasina, Putoan kaivossa ja Rakkauden rock.

Huomaan että välillä Risto innostuu heruttelemaan hiukan liikaakin, kappaleiden lennon katkaisten. Toisaalta, kyllähän livenä pitääkin tiristää ylimääräisiä hikipisaroita irti ja ottaa yleisöä mukaan. 

Olavi Uusivirta on hieno esiintyjä. Hänellä on myös hienoja kappaleita ja nelihenkinen yhtye, joka soittaa tiukasti. Uusivirta otti yleisönsä heti keikan alusta asti, käyden biisien kesken halailemassa fanejaan eturiveissä.

Olavi Uusivirta.

Uusivirralla on jo kahdeksan levyn verran materiaalia antaa mistä valita. Tällä kertaa kepeästi svengaava E=mc2 oli yksi keikan herutushetkistä. Ennestään hienon valotarjonnan ohella bändillä oli oma valoseinä luomassa elementtiä keikan taustalle. Harmittoman koukuttavaa poppia.

Sen enempää aikaa en kuitenkaan malttanut antaa Olaville, sillä pienen tankkaustauon piti käydä tarkastamassa miten Aavikko sopi illan viimeiseksi ulkoilmaesiintyjäksi. Ja hyvinhän vuonna 1995 Siilinjärvellä perustetun trion ”elektro disko muysic” sai kansan tanssimaan. Varsinaisia kohokohtia ei setistä minulle noussut Viitostien ohella, mutta tanssijalka oli tasaisen vauhdikas.

Aavikko.

Aavikonkaan keikoilla ei sinänsä lavalla paljon tapahdu eikä yhtyeellä ole tapana juuri ylimääräisiä jupista. Mutta hämärän kesäillan tanssiaktina yhtye oli juuri oikeassa paikassa.

Pää Kii oli selkeästi yksi perjantain pääesiintyjistä eikä suotta. Melodisen punk rockin osaajat soittavat tiukasti ja biiseissä on imua. Veit mun levyt kirpparille sai vielä vahvistusta Maustetytöistä mutta muuten keikka oli vahvaa toisintoa kuukauden takaisesta Ämyrockin sessiosta. Myös Riki Sorsa -laina Haaveissa vainko oot mun kuultiin. Pientä soundiongelmaa tuntui lavalla olevan mutta ei se keikkaa kaatanut.

Illan päättäneen Death Hawksin progeilu näytti hyvältä mutta ei monipolvisuudestaan huolimatta tuntunut ainakaan ensimmäisen viiden biisinä aikana etenevän tai tarjoavan koukkuja. Hiukan samaa ongelmaa olen huomannut myös yhtyeen tuoreella levyllä. Vika voi toki olla kuulijassakin tai kuulijan kisaväsymyksessä.

Ilkka Valpasvuo

Death Hawks.