Santtu-Matias Rouvalin johtama Finlandia sai kyyneleet virtaamaan Mikkelin musiikkijuhlilla

Kuvat: Ville Hautakangas

Mikkelin musiikkijuhlat 2026: Uudesta maailmasta. Konsertti- ja kongressitalo Mikaelin Martti Talvela -sali 6.8.2026. Gabriela Montero, Pianokonsertto Nro 1 Latin Concerto. Antonin Dvorák, Sinfonia Nro 9 op. 95 Uudesta maailmasta. Gaberiela Montero, piano. Santtu-Matias Rouvali, kapellimestari. Philharmonia Orchestra.

Mikkelin musiikkijuhlat (1.–8.8.2026) jatkoivat upealla ja hyvin suunnitellulla kokonaisuudella tänäkin kesänä. Vuoden 2026 teemaksi on valittu Vapaus, joka näkyy taiteessa eri tavoin.

Torstain (6.8.2026) Uudesta maailmasta -konsertissa Mikkelin Mikaeli-salissa kuultiin Gabriela Monteron sävellys Pianokonsertto nro 1 Latin Concerto, joka on tilausteos. Se kantaesitettiin vuonna 2016 Leipzigissa ja esitettiin nyt ensimmäisen kerran Suomessa.

Monteroa kuvataan poikkeuksellisen lahjakkaaksi ja nerokkaaksi pianovirtuoosiksi.

Säveltäjänä hän debytoi vuonna 2011 Venezuelan kurjaa ihmisoikeustilannetta valaisevalla teoksellaan Ex Patria, joka kuvaa hänen kotimaansa poliittista korruptiota. Vuonna 2024 hänelle myönnettiin Vaclav Havel -palkinto työstään ihmisoikeuksien puolestapuhujana. Latin Concertosta hän kertoo:

”Konsertto on heijastuma siitä mitä Latinalainen Amerikkä̈̈̈̈̈̈̈̈̈̈̈̈̈ on: siinä ovat kaikki ne rytmit ja se lumovoima ja aistillisuus, jota ihmiset maanosassa rakastavat. Ikävä kyllä nämä asiat saavat maailman unohtamaan mitä maanosassa todellisuudessa tapahtuu. Ei tämä ole poliittinen kappale, mutta kylläkin kannanotto, ei kaikki ole kultaa mikä kiiltää.”

Pianossa Gabriela Montero.

Pianokonsertossa on perinteiset kolme osaa. Ensimmäinen osa Mambo soi latinalaisen rytmin tahtiin yhdistäen rytmistä energiaa ja piileviä jännitteitä orkesterin jammaillessa mukana kapellimestari Santtu-Matias Rouvalin tarkassa ja ilmavassa otteessa. Toinen hidas osa Andante moderato on teoksen tunteellisin ja lyyrillinen osa. Päätösosan (Allegro con fuoco) Montero sanoo pohjautuvan venezuelalaiseen Pajarillo-sävelmään.

Rouvalin lennokkaasti ja tarkasti johtama Philharmonia Orchestra elää Monteron tunnelmasta toiseen vaihtuvan teoksen mukana upeasti. Finaali on sekä riehakas että pohdiskeleva.

Montero otti yleisönsä vapautuneella esiintymisellään. Virtuoosimainen pianistin kosketus on temperamenttista ja samalla nopeasti herkäksi kosketukseksi muuttuvaa.

Montero on tunnettu myös loistavasta ja erityisen lahjakkaasta improvisaatiokyvystään eikä yleisö jäänyt siitä paitsi. Valtaisien aplodien jälkeen Gabriela Montero pyysi yleisöltä jotain suomalaista laulunpätkää improvisaationsa tueksi. Täpötäysi Mikaeli salin yleisö mietti tovin kunnes löytyi uskalias, joka aloitti varovasti: ”…niin on nuori sydämeni ajatuksia täynnä…”, johon muu yleisö vähitellen yhtyi. Montero aloitti pianon koskettimien tunnustelun ja niin sieltä hahmottui tutusta kansansävelmästämme kehittelyjen kautta hieno sävellys. Yleisö sai myös toisen erityislahjan eli improvisaatiokehittelyn kansansävelmästä On neidolla punapaula. Väliajalle lähdettiin hymyssä suin.

* *

Rouvali johtaa Dvorákin 9. Sinfoniaa.

Antonin Dvorák (1841–1904) sävelsi vuonna 1893 Sinfonian nro 9 ”Uudesta maailmasta” e-molli op. 95, joka on yksi klassisen musiikin rakastetuimpia teoksia. Hän sävelsi sen muutettuaan New Yorkin kansalliskonservatorion johtajaksi. Dvorák ihastui alkuperäiskansojen melodioihin ja afroamerikkalaiseen gospeliin, joista hän sekoitti tämän ylivoimaisesti tunnetuimman teoksensa. Sävellyksen Dvorákin sanotaan tehneen kunnianosoituksena monikulttuurisuudelle ja yhdenvertaisuudelle. Musiikkijuhlien Vapaus-teemaa teos oli ohjelmallisesti hieno valinta.

Rakenteeltaan sävellys on perinteinen neliosainen sinfonia. Alun Adagio on dramaattinen ja alkaa huilun kansanomaisella sävelmällä. Teema kertautuu muun orkesterin tullessa mukaan ja osa muuttuu energiseksi teeman ympärille. Largo-osan englannintorven kaihoisa melodia sekä kontrabassojen herkkä ja pehmeä pizzicato tuo mieleen amerikkalaisen kansanmusiikkiperinteen, ja Dvorákin mukaan siinä on kuultavissa hänen tuntemansa koti-ikävä. Melodiasta on tehty myöhemmin laulu Goin’ Home, jota käytetään yhä hymninä afroamerikkalaisissa kirkonmenoissa.

Päätösosassa Philharmonia syttyy rytmikkääseen tanssiin ja voimakas finaali kokoaa teoksen teeman orkesterin ja Rouvalin suorastaan hurmokselliseen ja dramaattiseen soitantaan.

Rouvalin ja orkesterin viimeisen osan tulkinta nostattaa kylmänväreet ja saa kyyneleet silmiin, – musiikin voima on mahtava. Yleisö osoittaa suosiotaan seisten ja viereeni sattumalta istunut Gabriela Montero taputtaa villisti muun yleisön mukana.

Ylimääräisen Santtu-Matias lupaa palkinnoksi yleisölle. ”Minä en laita teitä laulamaan, vaikka ehkä te voisitte huomenna laulaa ’vieläkö on villihevosia’, mutta me soitamme vielä Brahmsin Unkarilaisen tanssin.” Tämä yltiötempossa soitettu tanssi kruunasi illan.

* *

Yleisöä Pitäjänkirkossa.

Mikkelin musiikkijuhlat 2026: Suomi herää. Pitäjänkirkko 7.8.2026. Richard Strauss: Vier letzte Lieder – Neljä viimeistä laulua op. 150. Jean Sibelius: Finlandia op. 26. Camille Saint-Saëns: Sinfonia nro 3 c-molli op. 78 Urkusinfonia. Santtu-Matias Rouvali, kapellimestari. Silja Aalto, sopraano. Eerik Ohtamaa, urut. Mikkelin Musiikkijuhlien kuori. Philharmonia Orchestra.

Philharmonia ja Santtu-Matias Rouvali jatkoivat musiikkijuhlien osuuttaan perjantaina (7.8.2026) lämminsointisen lyyrisen sopraanon Silja Aallon kanssa. Aalto on hurmannut yleisöä niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Viime aikojen tärkeitä rooleja ovat debyytit Lentävän hollantilaisen Sentana Rouenin oopperassa Ranskassa, Madame Butterfly Savonlinnan Oopperajuhlilla sekä Taikahuilun Euroopan-kiertue.

Richard Strauss (1864–1949) sävelsi vokaalimusiikkia koko elämänsä ajan, yksinlauluja peräti yli 200, useita oopperoita ja joitakin kuoroteoksia. Strauss oli jo yli 80-vuotias, kun hän sävelsi orkesterilaulun (1948) Joseph von Eichedorfin runoon Im Abendorf (Iltaruskossa). Herman Hessen kootuista runoista syntyi vielä kolme uutta laulua: Früling (Kevät), September (Syyskuu), Beim Schlafengehen (Nukkumaan mennessä).

Neljän laulun kokonaisuus kantaesitettiin otsikolla Neljä viimeistä laulua Lontoossa vuonna 1950, puoli vuotta Straussin kuoleman jälkeen.

Musiikki on surumielistä, Straussin valitsemat runot käsittelevät elämän päättymistä ja luopumista. Vaikuttavimmin se tulee esiin viimeisessä Im Abendorf -laulussa, kun sopraano Aallon lempeä sopraano lopussa lausuu kysymyksen ”Ist dies etwa der Tod” ja vaikenee, ja jäljelle jää orkesterin kaunis musiikki, joka vähitellen hiipuu pois. Silja Aallon sopraano on kuulas ja soi kauniina kirkon akustiikassa.

Sopraano Silja Aalto.

Vapauden puolesta on taisteltu ja sen eteen pitää taistella. Sibeliuksen Finlandia on meille suomalaisille itsenäisyytemme ja vapautemme tunnus. Finlandiaa on esitetty monin eri tavoin, ja se on hyvä.

Pitäjänkirkon täpötäysi yleisö sai kokea jotain aivan huikeaa. Philharmonian lisäksi Rouvalin johdettavana oli Mikkelin Musiikkijuhlien festivaalikuoro, joka oli koottu paikallisista kuoroista. Kuorot olivat harjoituttaneet Jukka Korhonen ja Matti Turunen.

Kun Rouvalin kädet nousivat Finlandian aloitukseen ja itsenäisyytemme ajan tärkein teos alkoi soida, tajusin, etten ole koskaan kuullut teosta näin vaikuttavana. Rouvalin oma rumpalitausta vaikuttaa asiaan. Hän antaa rummuille riittävän tilan silloin kun niiden pitää tuntua, ja tuntuivathan ne. Koko orkesteri soitti kuin hurmoksessa ja kun Musiikkijuhlien valtava kuoro yhtyi mukaan, olikin hengitys jo lamaantunut ja kyynelkanavat auki. Liekö myös tämä maailmantilanne, joka vaikutti niin voimakkaaseen tunnelataukseen, jonka aisti koko kirkkokansassa. Viimeisen sävelen vaietessa yleisö nousi ylös antamaan valtavat aplodit ja kirkossa kaikuivat bravo-huudot.

Oli hyvä, että tässä kohtaa oli hetken jaloittelutauko. Tunnelataus oli varmasti suuri paitsi yleisöllä myös muusikoilla, joten pieni palautuminen oli tarpeen. Sen jälkeen yleisö olikin valmis vastaanottamaan seuraavan loistavan sävellyksen, Camille Saint-Saénsin Sinfonian nro 3 c-mollin.

* *

Urkuri Eerik Ohtamaa.

Saint-Saéns (1835–1921) oli säveltäjä, pianisti ja kapellimestari, ja aikansa merkittävä ranskalaisen musiikin tekijä. Tunnetuista teoksistaan eniten on varmaankin esitetty hauskaa Eläinten karnevaali -sarjaa ja joitakin soolokonserttoja. Rouvali oli ottanut illan ohjelmistoon suurista orkesteriteoksista Saint-Saénsin kolmannen sinfonian, urkusinfonian. Teos sisältää merkittävä urkuosuuden, jonka solistina oli urkuri Eerik Ohtamaa, yksi edistyneimmistä nuorista urkureistamme.

Saint-Saéns tunsi urut hyvin, koska oli toiminut Pariisin La Madeleine -kirkon urkurina 20 vuotta. Säveltäjä on sanonut antaneensa tässä teoksessa kaikkensa: ”Sitä minkä olen siinä saavuttanut, en koskaan enää kykene saavuttamaan.” Sinfonia jäikin säveltäjän viimeiseksi. Teos on taiteellinen ja Saint-Saéns ura kosketinsoittajana näkyy vaativissa urkuosuuksissa.

Sinfonian rakenne ei ole ihan tavanomainen, koska siinä on vain kaksi osaa, jotka silti koostuvat kahdesta selkeästi erillisestä jaksosta. Orkesterin puhaltajilla on iso rooli.

Sinfonian aloittaa oboen kaunis melankolinen sointi, mukaan yhtyvät vasket ja jouset, jotka aloittavat kiivaan tempon kautta allegron. Urut jäivät ehkä paikoittain orkesterin alle, mutta pääsevät oikeuksiinsa teoksen viimeisessä osassa. Orkesterin solistiset osuudet ovat hienoja.

Teos huipentuu Rouvalin johdossa Saint-Saénsin mahtipontiseen finaaliin, joka on muuttunut c-mollista C-duuriin. Finaali on vaikuttava ja musiikillisesti myös monimutkaisempi kuin tavanomaisempi romanttisempi alku.

Santtu-Matias Rouvali ja Philharmonia Orchestra ovat tehneet yhteistyötä vuodesta 2021, jolloin Rouvalista tuli orkesterin ylikapellimestari. Hänen kautensa jatkuu aina vuoteen 2028 asti. Mikkelin Musiikkijuhlille hän saapuu orkestereineen myös kesällä 2027.

Irmeli Heliö

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua