Konserttiarvio: Tänä vuonna tulee kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun ensimmäinen ihminen astui kuun pinnalle. Sitä on syytä juhlistaa. Olemmehan tavalla tai toisella numerouskovaisia, Sami Nissinen kirjoittaa.
Tampere Filharmonia Tampere-talon Isossa salissa 29.5.2019
”Avaruuden valloitus” on yksi ihmisen ja tieteen uskomattomampia saavutuksia. Avaruuslennot olivat alkaneet Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton välisen avaruuskilvan seurauksena jo vuonna 1957, jolloin Sputnik-1 kiersi Maan. Tätä oli edeltänyt pitkä ja sangen kiinnostava historia rakettien kokeiluja ja kirjallisia, lähinnä tieteis- tai fantasiakirjallisuudeksi katsottavia teoksia.
Avaruus oli toki kiinnostanut ihmistä jo vuosisatoja, ellei tuhansia. Avaruutta pidettiin jumalten asuinsijana sekä erilaisten unelmien ja fantasioiden näyttämönä.
1920-luvulla ensimmäisen maailmansodan jälkimainingeissa syntyi tieteellis-teknisesti perusteltu ajatus avaruuslennosta. Kuin tätä mahdollisuutta ennakoiden englantilainen Gustav Holst oli säveltänyt vielä tykkien paukkuessa – pettyneenä siihen, ettei itse päässyt rintamalle sotimaan – orkesterisarjan Planets, joka sankarillisesti ja sangen romanttisesti väreillen kuvitti tutkimusmatkaa avaruuteen. Holst ei itse pitänyt Planetsia parhaana työnään mutta siitä tuli klassikko, joka asettaisi esteettiset suuntaviivat avaruusmusiikille pitkälle tulevaisuuteen asti.
Tampere Filharmonian Avaruusseikkailu 2019 -konsertti oli suunniteltu koko perheelle. Mukana oli roolileikkiä ja -asuja ja sketsimäistä tieteishuumoria. Musiikki oli annosteltu lyhyinä katkelmina, mikä pitkälti johtui siitä, että iso osa ohjelmistosta oli scifi-elokuvien soundtrackeilta, siis elokuvien kohtauksiin sävellettyjä kappaleita.
Avauskappale, Richard Straussin fanfaarimainen Näin puhui Zarathustra, on sen sijaan sävelletty kuvaamaan Friedrich Nietzschen runollis-filosofista kirjaa, mutta sitäkin paremmin se on tunnettu Stanley Kubrickin huikean 2001: Avaruusseikkailu –elokuvan tunnusmusiikkina. Kylmästi viiltävänä avauksena se loi jännitettä ja asetti odotukset korkealle.
Vaikka singulariteetin uhat toistuvat useissa scifi-tarinoissa, on tieteiselokuvien musiikki jostain syystä hämmästyttävän usein fanfaarimaista ja sankarillista tuuttausta. Sen saattoi huomata etenkin Star Trek-tv-sarjan ja -elokuvien sisänsä hienoista, rehevästi orkestroiduista kappaleista. John Williams, Jerry Goldsmith ja Alexander Courage ovat Gustav Holstin vanavedessä luoneet varsin gereeniset tehokeinot tieteistunnareihinsa: harmoniset urkupisteet, eri soitinryhmissä sekä sävellajeissa toistuvat teemat, paukkuvat patarummut ja fanfaarimaiset vasket ovat lähes poikkeuksetta sävelmien ominaispiirteitä. Moni hieno sävellys hukkuu geneerisyyden suohon.
Ensimmäisellä puoliajalla Kaija Saariahon spektrimäisesti säkenoivä ja syntetisaattoreita hyödyntänyt Asteroid 4179: Toutatis sekä György Ligetin mikrotonaalisesti sykkivä Atmospheres olivat musiikillisesti aivan eri planeetalta mutta istuivat erinomaisesti kokonaisuuteen ja veivät jonnekin vielä kauemmas, minne Williams ja kumppanit ovat koskaan avaruusseikkailuissaan yltäneet. Näistä etenkin Atmospheres tuntui abstraktisuudestaan huolimatta myös hämmästyttävän liikuttavalta, sekä konkreettisesti ja kuvainnollisesti.
Filharmonian avaruusseikkailua leimannutta, nyt jo vanhanaikaiseksi käsitettävää romanttisuutta selittää tietysti konteksti: miljoonabudjeteilla tehtyjen elokuvien tunnussävelmien pitää vangita kuulijan huomio nopeasti ja tehokkaasti, ovathan ne samalla elokuvan markkinoinnin välineitä. Hollywoodin elokuvamusiikilla on myös omat tyylilliset erityispiirteensä ja kliseensä, joiden tarkoitus on luoda pikemminkin tuttuutta kuin toiseutta, mikä teemaan nähden olisi luontevaa.
Williamsin Across The Stars on huikean kauniine oboesooloineen kuin eri elokuvasta. Niin ikään orkesterisovitus Debussyn Clair de lune -klassikosta kelluu kuin painovoimasta vapaana, raukeasti keinahdellen.
Avaruusmusiikin tulevaisuudesta saatiin kiinnostava näyttö hiljattain, kun elektronimuusikko William Basinski julkaisi albumin On Time Out of Time, jonka materiaalina on käytetty ääniä, jotka syntyivät kahden mustan aukon törmätessä, tai sulautuessa yhteen, 1,3 miljardia vuotta sitten. Basinski, kuten myös Tampereen Filharmonian Avaruuseikkailu 2019, onnistuivat kummatkin ohjelmallisen tieteismusiikin tärkeimmässä tehtävässä: ne saavat unohtamaan yksilön murheet, jotka ovat maailmankaikkeuden mittakaavassa mitättömiä, ja suuntaamaan ajatuksen pois egosta, kohti ajattelun ja käsittämisen vapautta.
Sami Nissinen
