Kritiikki | Sami Nissinen | Tänä vuonna tulee kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun ensimmäinen ihminen astui kuun pinnalle. Sitä on syytä juhlistaa, olemmehan tavalla tai toisella numerouskovaisia.
Konsertit
kritiikki
Mental Alaska 20 vuotta – kahdesti haudattu aikuinen hörhö nousee aina uuteen lentoon ja hyvä niin
Kritiikki | Ilkka Valpasvuo | Kokeellisen musiikin klubi juhli pyöreitä Tampereen Telakalla neljän keikan ja kahden filmin voimin. Yleisöstä kuulunut aivastuskin sopi tunnelmaan.
Cristina Brancon silkkiä ja kultaa loistava ääni ja vahva läsnäolo täyttivät Tampere-talon Pienen salin
Kritiikki | Kikka Holmberg | Portugalilainen laulajatar ja taiturillinen yhtye esittivät uutta fadoa, jossa on tilaa yhtä lailla perinteelle kuin tangolle ja popillekin.
Tampere Filharmonia ja Silvestre Revueltas sytyttivät kuulijassa salamarakkauden lyömäsoittajakaartiin
Kritiikki | Kikka Holmberg | Tampere-talon Mayojen yössä kuultiin täydellistä rytminkäsittelyä, rentoa svengiä, latautunutta yhteissoittoa ja lennokkaita soolonpätkiä.
Too easy listening? – Timo Lassy tarjoili yleisölle namupaloja loppuunmyydyllä TTT-Klubilla
Kritiikki | Sami Nissinen | Pääsylipussani lukee ”Timo Lassy – Suomen suosituin jazzartisti”. Kun saavun TTT-klubille, ulottuu jono pihalle asti. Voiko suomalainen jazz siis hyvin?
Orkesterin, kapellimestarin ja pianistin ilmatiivistä yhteistyötä Beethovenin Keisarikonsertossa
Kritiikki | Kikka Holmberg | Paavali Jumppasen pianismi ei lakkaa kirkastumasta ja syvenemästä: Beethovenin Keisarikonsertto sai Filharmonian perjantaisessa konsertissa huikean tulkinnan.