Konserttiarvostelu: Moni kuulija ei näistä saamen kielen erilaisista murteista tiedä, eikä tarvitsekaan, sillä Mari Boinen musiikissa kyse on todellakin musiikista.

Mari Boine sekä kitaristi Georg Buljo ja rumpali Åge Gunnar Augland Helsingin Kulttuuritalossa 1.11.

Kun maailman tunnetuimmaksi saamelaisartistiksi tituleerattu Mari Boine astelee lavalle kirkkaalla ja korkealla äänellään joikua esittäen, räjähtää yleisö heti äänekkäisiin suosionosoituksiin. Illan intensiivinen tunnelma on siitä hetkestä lähtien taattu. Paikalla on Boinen ikuisia ystäviä, faneja ja runsaasti pääkaupunkiseudulla asuvaa saamelaisväkeä.

Yleisön osuus on mainittava heti aluksi, koska se ei ole pelkän kuulijan osassa. Mari Boine keskustelee kuulijoidensa kanssa, kertoo heille tarinoita, lausuu runoja ja on vahvasti läsnä. ”Mitä”, hän huutaa, kun ei kuule, mitä joku hänelle huikkaa katsomosta. Saamen kieltä taitamattomat jäävät hieman ulos näistä huuteluista, mutta se ei haittaa, koska tunnelma on katossa.

Boine valittelee, ettei osaa suomea kuin muutaman sanan verran. ”Kippis ja kaksi lisää”, kuuluu sentään hänen sanavarastoonsa. Karasjoella 63 vuotta sitten syntyneen Boinen oma kieli on pohjoissaamen itämurre. Sillä hän on myös tehnyt suurimman osan musiikistaan. Sanoissa on esimerkiksi suomalais-saamelaisten Kerttu Vuolabin ja Kirsti Palton tuotantoa.

Moni kuulija ei näistä saamen kielen monista erilaisista murteista tiedä, eikä mielestäni tarvitsekaan, sillä Boinen musiikissa kyse on todellakin musiikista. Sanoilla on merkitystä, tietenkin, mutta ainakaan itse en sanoja yleensä juuri kuuntele vaan musiikkiesitystä. Hyvät sävellykset osaavat sanoa sanottavansa musiikin keinoin.

* *

Boine kiertää Suomea kahden taustamuusikon kanssa. Tausta-sanan voi kyllä jättää pois, koska Georg Buljo ja Åge Gunnar Augland ovat erittäin aktiivisia toimijoita kokonaisuudessa. Etenkin Buljo osoittautuu myös erinomaiseksi joiun taitajaksi sekä monipuoliseksi kitaroiden ja koskettimien käsittelijäksi. Augland on isossa roolissa suuren rumpusettinsä keskellä.

Homma hoituu loistavasti tälläkin kokoonpanolla. Boine sanoo ohimennen syyn, miksi laulaa pääasiassa saamenkielistä musiikkia vanhemmilta levyiltään – koska tarvitsisi uusimman, englanninkielisen See the Woman -levyn (2017) kappaleiden esittämiseen ison orkesterinsa paikalle. Tuolla levyllä hän juhlisti taannoisia kuusikymppisiään.

Kuulemme siis kappaleita vuosikymmenten varrelta, eikä kokonaisuudessa ole valittamista. Alkujakso on noin 50 minuutin mittainen ja väliajan jälkeen täyttyy vielä kokonainen tunti. Tunnelmat vaihtelevat perinteisestä moderniin, äänekkäästä julistamisesta hiljaiseen lyyrisyyteen. Boinen tarvitsee pyytää vain kerran yleisöä tanssimaan, kun käytävät jo täyttyvät.

* *

Ensimmäisenä varsinaisena kappaleena kuullaan Jearratt Biekkas eli Asking the Wind. Sanojen taustalla on Nils-Aslak Valkeapään runo ja otsikon mukaisesti siinä kysellään tuulelta, miksi on pimeää, lehdet putoavat ja miksi on kesä ja miksi on muistoja. Vastaukseksi tuuli vain puhaltaa ja kuiskailee. Tämän, kuten usean muunkin laulun katkaisee joikuosuus, tässä tapauksessa ”hei, joojoojoo…”

Jatkoksi kuullaan Gula Gula, joka on avauskappale ja nimibiisi vuonna 1989 ilmestyneeltä albumilta. Boine kertoo juonnossaan esivanhemmista, jotka lähettävät viestejään. Hän alustaa alkuperäiskansoista, ilmastonmuutoksesta ja Äiti Maasta. Konsertin lopun encoressa hän palaa tähän teemaan, eikä kylmien väreiden kulkemista selkäpiissä voi mitenkään estää kummallakaan kertaa.

Alkuperäiskansoista puheen ollen, on selvää, että Boine kulkee heidän maailmoissaan kuin kotonaan. Terveisiä saadaan niin Pohjois-Amerikan intiaaneilta kuin Uuden-Seelannin maoreilta. Boine kertoo, että häneltä on vienyt lähes 40 vuotta kasvaminen häpeästä ylpeyteen. Hän kertoo tiukasta uskonnollisesta (lestadiolaiskristillisestä) kodistaan, jossa haluttiin hylätä kaikki vanha perinne.

Boine voitti häpeän, kun alkoi kuunnella esivanhempiensa kuiskailuja. Muistatteko muuten amerikkalaisen laulaja-lauluntekijän nimeltä Melanie (Safka)? Boine kertoo hänen olleen aikoinaan tärkeä hahmo nuorelle karasjokelaiselle ahtaan kodin kasvatille. Esittämällä Melanien kappaleen Some Say I Got Devil hän tuntee aina palaavansa lapsuuteensa.

Tähän tunnelmaan vaivutaan väliajan jälkeen. Toinen jakso alkoi improvisaatiolla, jonka bändi kuulemma aina varioi kunkin yleisön mukaan. Helsingissä siinä soivat muun muassa maagiset ja taianomaiset noitaloitsut. Sitä seurasi Merle Collinsin sanoihin tehty Butterfly, Beaivelottáš (Perhonen), jonka herkkyyden vastapainona pauhaavat jykevät rummut.

Tuntuu hieman siltä, että melkein jokaisesta kappaleesta olisi jotain erityistä sanottavaa, mutta paras on antaa Mari Boinen ryhmineen kertoa se livekonsertissa. Boinen, kuten niin monen muunkin menestyneen tähden valttikortti on monipuolinen lauluääni, joka yltää luontokappaleita tai lasta matkivasta ininästä ja kiminästä tai säksätyksestä oopperatyyliä lähenevään taituruuteen. Lopun kruunaa herkkä lavakarisma. Boinen tapauksessa myös poliittinen sanoma, jota hän ei kuitenkaan tyrkytä liiaksi.

Aila-Liisa Laurila

Mari Boine Tampere-talossa lauantaina 2.11. ja Oulun Madetoja-salissa sunnuntaina 3.11.