Konserttiarvostelu: Pianisti Iro Haarlan Quartet-kokoonpanossa soittavat hänen lisäkseen saksofonisti Juhani Aaltonen, basisti Ulf Krokfors ja rumpali Markku Ounaskari.
Iro Haarla Quartet ja Vapaat äänet Tampereen G Livelabissa 28.11.2019.
Monsieur Vapaat äänet Charles Gil puhutteli Iro Haarlaa tunnetuksi jazzin valonkantajaksi Haarlan kvartetin Turun-konsertin jälkeen ja esitteli hänet hienoksi säveltäjäksi ennen yhtyeen torstaista keikkaa Tampereella.
Kun viimeiset soinnut Rauhan minä jätän teille -sävellyksestä leijuivat klubitilaan, jazzin valo oli tosiaan tuotu ja tullut lihaksi räntäsateen liottamaan kaupunkiin.
Jazzpianisti, -harpisti, kosketinsoittaja ja viime vuosien töiden valossa ennen kaikkea säveltäjä ja yhtyeenjohtaja Iro Haarla (s. 1956) toi syntymäkaupunkiinsa Porissa viime vuonna esitellyn kvartettinsa. Kaikki yhtyeen jäsenet toki ovat työskennelleet hänen kanssaan pitkään, tenorisaksofonisti Juhani Aaltonen jo 1970-luvulta lähtien.
Haarla opiskeli pianonsoittoa ja säveltämistä Sibelius-Akatemiassa 1970-luvulla. Pitkään näkökulmaa hänen omaan työhönsä hämärsi hänen roolinsa edesmenneen puolisonsa Edward Vesalan rinnalla erityisesti Sound & Fury-yhtyeessä. Jälkikäteen on tunnustettu hänen arvonsa sovitustyössä ja musiikin luomisessakin.
Vuosituhannen vaihteessa alkanut sooloura on poikinut tunnustusta ja arvostusta. Yhden menestyksekkään haaran tällä polulla ovat muodostaneet hienot pikkuyhtyeet: Haarla levytti suomalais-norjalaisella huippukvintetillä ECM:lle upeat albumit Northbound (2005) ja Vespers (2011) sekä suomalaisella sekstetillä levyn Kolibri (2013, TUM). Samaan viiteryhmään kuuluu Junnu Aaltosen nimissä olevan kvartetin Conclusions (2009).
Haarla selvitti yleisölle lyhyesti, mistä hänen sävellyksensä syntyvät. Ensin on asia, josta musiikki lähtee. Ensimmäisessä setissä kuultiin Jäähyväiset Valomäelle vuodelta 2000 sekä Aaltosen kvartetille aikanaan tehty sävellys, jossa on ajateltu Junnun ainutlaatuista kykyä vahvojen tunteiden tulkitsijana.
Iro Haarla ja Juhani Aaltonen.
Luonto toimii Haarlalle suurena innoittajana, eikä aina perinteiseen tyyliin. Tätä edusti Standing Rock, Etelä-Dakotasta alkanut ympäristöliike, joka puolustaa lakota-intiaanien pyhää aluetta. ”Se on minun kannanottoni kaikkien katoavien vähemmistökulttuurien puolesta ja heidän taistelussaan puhtaan veden ja ympäristön puolesta.”
Toisaalta hartaampia sävyjä ja yhtä lailla kypsää ja väkevää musiikkia sisälsivät sävellykset Rukous Getsemanen puolesta sekä Psalmiin 61 perustuva Kuule huutoni (”Maan ääristä minä huudan Sinua kun sydämeni nääntyy”).
Usein sävellykset käynnistyvät pienieleisesti rakennetun teeman kautta kasvaakseen kiihkeään, usein juuri Aaltosen käynnistämään, hallitun vapaaseen purkaukseen koko kvartetin voimalla. Aaltosen rooli voimakkaana tulkkina on eittämätön, mutta Haarlan pitkäaikainen kumppani Ulf Krokfors kontrabassossa samoin kuin muiden yhtyeen muusikoiden lailla hyvin kokenut Markku Ounaskari rummuissa tulkitsevat musiikkia kypsällä varmuudella.
Kvartetti oli erinomaisesti toimiva kokonaisuus.
Arto Murtovaara, teksti ja kuvat