Kuinka hyvin sopii yhteen nössöpunkpop ja tummasyinen suomirock? Teini-Pää ja Lasten Hautausmaa Tampereen Klubilla

Teini-Pään solisti Luca ja kitaristi Reetta. Kuva: Ilkka Valpasvuo

Lasten Hautausmaa ja Teini-Pää Tampereen Klubilla 11.3.2022.

Viimeistään vaivattoman tarttuvalla alkuvuoden debyyttialbumillaan Maailma kyllä odottaa paikan sydämessäni ottanut helsinkiläinen Teini-Pää oli jännässä, jopa haastavassa paikassa. Tampereen Klubin perjantai-illan pääesiintyjä Lasten Hautausmaa on viidellä levyllään ja tunnelmallisilla keikoillaan hiukan erilainen ja oman yleisönsä kerännyt varma keikkajyrä, kun taas Teini-Pään viisikon nössöpunkiin ja pöhköpoppiin kuuluu luonnostaankin pieni hapuilevuus ja selkeästi kepeämpi ja kevyempi soittoilme. Tällä kertaa se oli silti odotettuakin hentoisempi.

Keikka aloitettiin rohkeasti lainabiisillä. Abban S.O.S.-biisin nimellä 112 coveroinut Teini-Pää siirtyi nopeasti debyytin äärelle, vanhemmista ralleista soivat myös Lähtisitkö ja Ambulanssi. Albumin hitit Ote lipsuu, Downtown, Näin sut unessa ja Heartbreaker nousivat vahvoina biiseinä esille. Viisikko esitti myös uuden kappaleen nimeltään Ydintyttö. Kissojen ja koirien kaltaiset lyhyet tunnelmoinnit jäivät vähän välisoiton asemaan.

Komeilla glitterpaidoilla, kimaltelevilla meikeillä ja mikkitelineisiin ripustetuilla kultaisilla köynnöksillä koristautunut viisikko soi levyllään melko riisutusti, mutta tasapainoisen riehakkaasti. Solisti Lucan haikeanheleä laulu soi päällimmäisenä, kitarat soivat irtonaisen energisesti ja komppi oli osuvan kompakti.

Teini-Pään kitaristi Jesse glitterpaidassaan. Kuva: Ilkka Valpasvuo

Klubin isolla lavalla balanssi ei ollut oikein kohdillaan. Laulu jäi hiukan yksin, vaikka rumpali Johanna yrittikin tukea stemmalla. Soitto ei varsinaisesti kangerrellut, mutta levyllä ihastuttanutta tyyneyttä ja nyanssien tuomaa viimeistä pisaraa yhtye ei oikein onnistunut tavoittamaan. Liekö syynä bändin tähän mennessä suurin esiintymispaikka, pisin settilista vai vähäinen keikkarutiini? Olisiko Klubin tila vaatinut tuhdimpaa livesovitusta? Olisiko stemmaa voinut olla enemmän ja useammilta soittajilta?

Vaikka se teenage dream ja sympaattinen irtonaisuus ovat yhtyeen leimallisia juttuja, lavasoundia voisi ehkä hieman rikastaa silloin, kun ei olla ”punk-soundeilla vallatun talon olohuoneessa”. Lucan laulua enemmän pintaan, sille tukea koko bändiltä ja rohkeutta levylle saavutetun soundimaailman toteuttamiseen myös isommissa livesoittoareenoissa, kiitos!

Joka tapauksessa Teini-Päällä on nyt jo puolenkymmentä oikeasti päähän soimaan jäävää kappaletta, ymmärrystä ja osaamista rakentaa nyansseja ja olla toimivalla tavalla helppo. Pieni häsellys ei tuntunut vaikuttavan heittäytymiseen vaan oli ikään kuin osa sympaattisen ja hauskan bändin show’ta.

Lucan riisuttuna soolona esitetty Lauantain tyttö ja vahva päätös Tähdet tähdet Jessen kitaravingutuksin jättivät keikasta hyvän jälkimaun.

* *

Tuomo Mannonen, Kristiina Vaara ja Lasten Hautausmaa. Kuva: Ilkka Valpasvuo

Lasten Hautausmaa siirsi tunnelmat paljon tummemmalle, raskaammalle ja vakavammalle sivulle. Laulaja Kristiina Vaaran kymmenen päivän eristys vaihtui mukavan väkirikkaaseen Klubiin. Kouvolalaisyhtyeen tuoreimman, alusta loppuun vahvan Kevät-levyn myötä kansa oli – jos mahdollista – entistäkin kiinnostuneempi kuusikon suomirockista, joka vaihtelee iskelmäisestä askeleesta tiukkaan säröjyrään.

Yhtyeen livesoitossa on paljon elementtejä manselaisen suomirockin suuruuksista Juicesta Eppuihin, mitä juttutuulella ollut rumpali Mikko Kärkkäinen muisti välispiikeissään mainostaa. On siinä toki myös Noitalinna Huraan tummaa runollisuutta ja timorautiaismaista tummaa julistusta.

Kolme uuden Kevät-levyn iskelmällisen tummaa ja toteavan pohdiskelevaa kappaletta (Lumiukko, Ajokoira, Pilvipoutaa) aloitti tämänkertaisen keikkasetin. Ei ihme, että Lumiukon työnimenä on ollut ”Juice”. Kappaleiden levyllä ihastuttanut heleys ei ihan toteutunut livemuodossa. Jos Teini-Pään lavasoundi oli hiukan ohut, kouvolalaisilla se oli puolestaan aika jykevä. Niko Saarisen kosketinkomentokeskus oli hiukan piilossa lavan sivussa, muttei onneksi poissa soundista. Urkuhuminaa touhu kieltämättä Pilvipoudassa kaipasikin.

Energisempi Sähköisku toi sekä leveyttä että jytäävää jyrää pakettiin. Eppu Normaalin pariin siirtyminen tapahtui isolla soundilla komeasti maalaavalla Tuulipuilla, jossa Lasten Hautausmaan tumma paatos leijailee Vaaran melodisen ja Mannosen toimivasti stemmaavan laulun pohjana. Haaveilevuuden, jykevyyden ja maalailevuuden kohdatessa yhtye on parhaimmillaan.

Lasten Hautausmaan solisti Kristiina Vaara. Kuva: Ilkka Valpasvuo

Laahaavuuteen asti hidas Suovilla riisui krumeluurit ja vauhdin, ja onnistui sillä korostamaan laulun kaunista korkeaa kaarta. Poskivalssia hautausmaalla? Keltainen pihlaja jatkoi laiskanraukean leijailun varassa, nousten kerroissa jykevämpään kasvuun ja tilutteluun asti. Kaarlo Sarkia 29:n jyrä ei oikein uponnut, riisutusti leijaileva ja jazzahtava Koti toimi paremmin. Ärhäkkä Puiset nuket herätti hyvin päällekäyvyydellään. Jyrässä oli huomattavasti enemmän lantion liikettä mukana kuin monessa muussa vastaavassa paahdossa.

Varsinaisen setin viimeinen biisi Tove on bändin jyräävien hittien joukossa malliesimerkki siitä, miten leveä säröpaahto kohtaa laulun melodisen kaaren ja reippaasti etenevän leijailun. Aika tummaa ja pohjavirrassaan synkeää, mutta samalla tiukkaa ja väkevää, mitä alkukeikan juicempi paatos ei todellakaan ollut. Iskelmäisyydessä on omat plussansa, mutta onneksi Hautausmaalta löytyy myös jyräkliimakseja.

Encoret aloitti isosti säröllä sorautteleva, mutta iskelmäkompilla etenevä Ratapiha, joka miellytti korvaa säkeillään, mutta jonka kertosäe puuroutui hiukan tukkoon. Hienosti koskettimilla turboahdetun kitarasärövallin sekaan värisevä Salaa tupakalle toimii hyvin treenattuna keikkajyränä, jolla on hyvä heruttaa hyvin lämmitettyä yleisöä. Siihen oli hyvä lopettaa.

Ilkka Valpasvuo

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua