Konserttiarvio: Miksi huippuluokan barokkiorkestereita pitää aina matkustaa kuuntelemaan Pirkanmaalta jonnekin muualle, kuten viikonloppuna Turun musiikkijuhlille, Kari Pitkänen kysyy.
Turun musiikkijuhlat. Concerto Köln solisteina Benjamin Appl ja Sergey Malov. Turun konserttitalo 10.8.2019.
Nyt kyllä tamperelainen kuulija turhautuu. Turun musiikkijuhlien Bach-konsertti on ollut lajissaan itse täydellisyys, mutta kateus kalvaa. Miksi mitään tällaista ei saa kuulla kotikaupungissamme?
Musiikkijuhlilla esiintynyt Concerto Köln on yksi maailman ehdottomista barokkimusiikin huippuyhtyeistä. Köln puolestaan on Turun ystävyyskaupunki, joten tämän pumpun houkutteleminen esiintymään suomalaisille kenties onnistui muita vastaavia kokoonpanoja helpommin.
Vaan osaavat ne muutkin kiertää sisämaan konserttisalit. Suomalainen barokkiorkesteri FiBO soittaa tavallisesti Helsingin Ritarihuoneella. Barocco Borealen kotikenttä on länsirannikko Kokkolan ympäristössä. Molempien bändien vierailukonsertitkin suuntautuvat kumman usein muihin rannikkokaupunkeihin.
Tamperelainen kiristelee hampaitaan ja yrittää sopeutua. Vanhan musiikin huippusoittajistoja ei ole paljon, joten jokainen vierailu täällä on harvinainen tapaus.
Seuraavan kerran siihen on mahdollisuus 27. marraskuuta, kun FiBO esiintyy 30-vuotisjuhlakonsertissaan Kangasala-talossa. Sinne!
Kapakkaviulistin tyylillä
Concerto Kölnin ohjelmisto Turussa oli rakennettu isä-Bachin kantaattien ympärille.
16-henkinen soittajisto esitti ”sinfonioiksi” nimettyjä alkusoittoja JSB:n kirkkokantaateista sekä säveltäjän cembalokonsertosta rekonstruoidun d-molli viulukonserton solistinaan Sergey Malov.
Malovin soitto oli teknisesti taattua laatua, mutta soittimensa kaikkia tehoja hän ei saanut käyttöön edes konserton huippukohdissa. Miehen lavaesiintymisessä oli kuitenkin kapakkasoittajan rempseyttä ja itsevarmuutta, joka selvästi vetosi konserttiyleisöön.
Viulisti Sergey Malovin esiintyminen oli itsevarmaa ja energistä. Nuori soittaja olisi ulkonäkönsä puolesta sopinut sellaisenaan vaikka Nightwishin solistiksi.
Illan varsinainen solistitäky oli baritoni Benjamin Appl, jonka kansainvälinen ura on kovassa nosteessa. Appl on myös levyttänyt Bachia juuri Concerto Kölnin kanssa, mutta ei tässä kaikki: nuorta saksalaista voi kuulla äänitteellä jopa Sibeliuksen Kullervo-sinfonian solistiroolissa.
Kullervon sopivuudesta Applille en ole ihan varma, mutta Bachin kanssa hän oli kuin kotonaan.
Jo kantaattiaariat tarjosivat herkullisia hetkiä, mutta varsinainen kohokohta oli Bachin suosittu ja tunnustuksellinen Ich habe genug -kantaatti, joka alkujaan on sävelletty bassolle, oboelle ja orkesterille.
Bach elää ja hengittää
Ich habe genug (Minulla on kaikki) viittaa Luukkaan evankeliumin Simeonin kiitosvirteen ja julistaa rauhaa kuoleman väistämättömyyden edessä. Ja sen Appl todella teki! Kantaatin toinen aaria Schlummert ein, ihr matten augen (Nukkukaa uniset silmät) soi kauniin keinuvasti ja uskomattoman pehmeästi, kuin kehtolaulu.
Concerto Köln osaa ammentaa 300-vuotisesta perinteestä ja taidosta barokkimusiikin parissa. Bach hengitti, keinui ja tanssi kuten pitikin, ja Applin vaatimaton ja tärkeilemätön esiintyminen sopi ”viidennen evankelistan” musiikkiin täydellisesti.
Applissa on tyyppinä paljon yhtäläisyyksiä suomalaisbaritoni Waltteri Torikan kanssa. Otetaan esimerkiksi pukeutuminen, sillä saksalainen oli sonnustautunut mustiin ihonmyötäisiin farkkuihin ja mustiin kiiltonahkakenkiin – ilman sukkia.
Välitön tyyli vain lisäsi esityksen vetovoimaa. Konsertin lopuksi yleisö kiitti seisten ja orkesteri ja solisti peräti kahdella ylimääräisellä.
Upea, upeampi, Agrippina
En malta vielä olla kehaisematta Turun musiikkijuhlien niin sanottua varaslähtöä, joka otettiin samassa konserttitalossa jo 2. kesäkuuta. Ohjelmistossa oli tuolloin Georg Friedrich Händelin barokkiooppera Agrippina, joka nähtiin konserttiversiona eli ilman lavasteita, pukuja tai mainittavaa lavatoimintaa.
Mutta millainen ilta siitä tulikaan! Kolme ja puolituntinen esitys oli täyttä vanhan musiikin juhlaa ja huippusolistien tykitystä. Tähtenä (tulevan keisari) Neron roolissa lauloi kontratenori Franco Fagioli, jonka äänenkäyttö oli lyhyesti kuvailtuna uskomatonta.
Muistakaan seitsemästä solistista ei heikkoa kohtaa löytynyt. Erityisesti mieleen jäivät nimiroolin laulanut mezzosopraano Samantha Hankey. Hänen äänensä kesti ehjänä käsittämättömän hyvin, vaikka Agrippinan kovana osana oli olla lavalla ja esillä melkein koko oopperan ajan.
Musiikista vastasi kamariorkesteri Il Pomo d’Oro – jälleen kerran lajinsa absoluuttista kärkeä – jota johti cembalon äärestä hyvin energisesti ja tarkasti Maxim Emelyanychev.
Kun bassobaritoni Luca Pisaroni keisari Claudiuksena lauloi ”minä olen Rooman Juppiter”, kapellimestarin kenkä naputti lattiaan tahtia kuin roomalaisen sotilaan nastoitettu sandaali. Hieno hetki.
Kokonaisuutena tämä kesäkuinen ilta Turun konserttitalossa oli takuulla elämäni ehjin ja täydellisin oopperakokemus – ainakin tähän saakka.
Kari Pitkänen
