Linda Fredriksson (Superposition). Kuvat: Pekka Ohtokangas
KONSERTTI | Syksyn 2020 Vapaat äänet -kiertueen viimeisellä yhteiskeikalla kuultiin villiä improvisointia ja tiukkaa yhteensoittoa.
Vapaat äänet: Superposition ja Roberto Negro & Emile Parisien Tampereen G Livelabissa 30.9.2020.
Illan avasi ranskalainen duo Roberto Negro & Emile Parisien. Duo soitti Negron muunnelman pianolle ja sopraanosaksofonille György Ligetin ensimmäisestä jousikvartetosta Méthamorphoses Nocturnes.
Les Métanuits -niminen teos oli ja oli olematta jazzia. Teoksen muotokieli oli lähempänä modernia klassista, mutta toteutustapa ja instrumentaatio jazzia. Duo soitti dynaamisesti ja uskomattomalla tavalla yhteen. Ligetin teosta tuntematta oli paha sanoa, mikä oli sävellettyä teemaa ja mikä improvisoitua. Teos tuntui kertovan tarinaa, mahdollisesti yöllisestä kaupungista, ehkä teollistumisen ja vieraantumisen kauhuista, mutta kuka näistä tietää?
Pianisti Roberto Negro muunsi Ligetin jousikvarteton pianolle ja sopraanosaksofonille toimivaksi kokonaisuudeksi.
Negro soitti pianollaan teollisia rytmejä, välillä preparoiden pianoa haarukoilla ja muilla värkeillä. Kimurantit rytmit saivat lähipöydän nuoret muusikot laskemaan tahtilajeja ja myhäilemään toisilleen. Parisien väijyi mikrofoniaan sopraanosaksofoni aseenaan. Usein soitto sai fonistin seisomaan yhdellä jalalla, toisinaan varpaillaan. Molempien muusikoiden jalat vispasivat villisti, ja paljon tulkintaa tapahtuikin lattian tasossa, mitä nyt teoksen loppupuolen crescendo sai kummatkin hyppimään.
Saksofonisti Emile Parisien suhtautui mikrofoniinsa yhtenä soittimena, käyttäen hyväksi soiton dynamiikkaansa ja välillä puhaltaen suoraan mikrofoniin.
Seuraavaksi lavalle saapui Olavi Louhivuoren kipparoima Superposition. Siinä missä levyllä nuorista soittajista koostuvan yhtyeen kappaleet nojasivat 1960-luvun free jazziin, oli yhtyeen soitto livenä enemmän itsensä ilmaisemista ja hetkessä reagointia. Keikka koostui yhtyeen levyn kappaleista, mukana taisi olla yksi tai kaksi uutta kappaletta.
Olavi Louhivuori ja Linda Fredriksson pistivät parastaan.
Lavalla yhtyeen saksofonistit Adele Sauros ja Linda Fredriksson olivat vastakkaisilla puolilla, tiukassa katsekontaktissa. Keskellä basisti Mikael Saastamoinen höykytti itseään isompaa soitinta kunnioitettavalla helppoudella. Saastamoisen vieressä yhtyeestään ylpeän oloinen Louhivuori kolisutti rumpujaan kaikella paitsi pesualtaalla, jos sallitte anglismini.
Negro ja Parisien saapuivat lavalle auttamaan Superpositionin viimeisen kappaleen ajaksi.
Kiertueen viimeisen yhteiskeikan kunniaksi Negro ja Parisien nousivat lavalle auttamaan viimeisen kappaleen, Miiman, kanssa. Keikan jälkeen muusikot harmittelivat, etteivät olleet tehneet tempausta jo aikaisemmin. Tamperelaisia siis hellittiin harvinaisuudella.
Siinä missä aikaisin alkavat keikat ja maltilliset keikkojen kestot ovat Järkeviä ja Hyviä Asioita, eivät ne palvele Jazzia ja Itseilmaisua. Superpositionin keikka tuntui loppuvan juuri kun yhtye tuntui lämpenevän. Ei sillä, keikasta jäi nälkä nähdä ja kuulla lisää.
Pekka Ohtokangas, teksti ja kuvat
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Don Huonojen mustat ja valkoiset sävelet myivät Pakkahuoneen loppuun
MUSIIKKI | Vuodet ovat kohdelleet 1990-luvun suomirockin suosituimpiin kuulunutta yhtyettä suopeasti, mutta lujemminkin ruoska olisi voinut sivaltaa.
Tampere Biennalen yltäkylläinen ohjelma tarjoili lukuisia kantaesityksiä ja nykymusiikin moniäänisyyttä
MUSIIKKI | Eetu Lehtosen kantaesityksenä kuultu Hymn sai alkusysäyksen Lehtosen lukiessa Aberfanin kylässä vuonna 1966 tapahtuneesta kaivosjätteen maanvyöryonnettomuudesta.
