Fantastisia naistähtiä, melankoliaa, ja tietty Blur – tällainen oli Flow Festival 2023

Blur. Kuva: Flow Festival / Konstantin Kondrukhov

Flow’n kaikista kolmesta festivaalipäivästä kirjoitta Elsa Lindström.

* *

Perjantai

Flow Festivalin perjantai tuntui alkavan aavistuksen hitaasti, mutta viimeistään Alma polkaisi viikonlopun kunnolla käyntiin. Alman energisyys ja anteeksipyytelemättömyys on ihailtavaa: Alma on oma itsensä – jos et tykkää, älä kuuntele. Artisti soitti niin vanhoja hittejään (Karma sai yleisön liekkeihin) kuin tänä vuonna ilmestyneen Time Machine -levyn biisejä, joista resonoi etenkin Dreaming. Paremman maailman puolesta kampanjoiva biisi tuntuu hyvin ajankohtaiselta Suomenkin poliittisessa tilanteessa, johon Alma otti kantaa kehottamalla kaatamaan hallituksen.

Seuraavaksi suuntasin Balloon 360° -lavan pallon alle kuuntelemaan Nala Sinephron jazzia. Ja hyvä että suuntasin: pehmeä keikka houkutteli pois kaikesta rumasta jonnekin kauniiseen. Sinephron vaikutus oli niin voimakas, että vierustoverini kiittäessä keikkaseurasta kiljaisin säikähdyksestä, sillä olin unohtanut kaiken lavan ulkopuolisen olemassaolon.

Perjantain pääesiintyjän Wizkidin meno oli aivan päinvastaista. Suvilahdessa koettiin kunnon bileet nigerialaisen tähden johdolla.

Nala Sinephro. Kuva: Flow Festival / Konstantin Kondrukhov

* *

Lauantai

Lauantaina pehmeää kitarapoppia soittava Markus Krunegård esiintyi Black Tentissä, inhokkiteltassani. Vain takaosastaan auki oleva teltta takaa vaikean lähestymisen lavalle ja ihmissumput, jotka eivät liiku minnekään. Lavalle on huono näkyvyys, ja musta muovikangas luo tukahduttavan ilmapiirin.

Huolimatta kaikesta tästä Krunegård veti hyvän setin suomenkielisiä kappaleitaan, joiden lisäksi olisi ehkä toivonut muutaman hänen ruotsinkielisistä hiteistään, vaikka kyllä tämäkin setti todisti lauluntekijän taidon ja lahjakkuuden.

Vaatii aivan erityistä lahjakkuutta, että saa Suomen kirkkaassa kesäillassa päälavalla seitsemältä alkavan keikan tuntumaan intiimiltä klubikokemukselta. Tähän kuitenkin ylsi lauantaina esiintynyt Seinabo Sey, joka antoi äänensä kantaa ja vallata festarikansan sydämet. Seyn ääni on upea. Etenkin tänä vuonna julkaistun The One After Me -albumin kappaleilla sen syvyys ja kuulaus tuovat mieleen Adelen tai Alicia Keysin.

Seyta tuli verrattua myös Almaan, sillä molemmat tähdet luottivat hyvin pelkistettyihin asuihin: Alma esiintyi mustassa T-paidassa ja nahkahousuissa, kun taas Seinabo Sey lauloi pinkin sävyisesssä Careless Whisper -huppparissa. Musiikissa, niin kuin monella muullakin alalla, naistähtien odotetaan usein pukeutuvan todella säväyttäviin asuihin, joita arvostellaan niin mediassa kuin kotisohvalla. Siksi oli virkistävää nähdä vaihteeksi artisteja, jotka pukeutuivat rennosti ja antoivat lahjakkuutensa puhua puolestaan.

Seinabo Sey Kuva: Flow Festival / Petri Anttila

Seyta seurasi päälavalla Devo, joka oli parempi kuin odotin – ja odotukset olivat korkealla. En ole aiemmin nähnyt yhtyettä livenä, joten en osaa sanoa oliko show’ssa mitään uutta, mutta fiilis oli katossa, visuaalit mahtavia ja bändille ominainen satiirinen huumori tarttui myös yleisöön.

Keikka alkoi Don’t Shoot, I’m a Man -biisillä, jossa yleisö mylvi lujaa mukana, eikä hiljentynyt ennen keikan loppua. Vihellykset ja huudahdukset jatkuivat myös bändin poistuessa hetkeksi lavalta vaihtamaan ylleen legendaariset keltaiset haalarinsa, joiden näkeminen sai hymyn kasvoille.

Devon aiheuttaman hurmoksen jälkeen ensiesiintymisensä Suomessa tehnyt Lorde oli pettymys. Vaikka Lorde (oikealta nimeltään Ella Yelich-O’Connor) otti kontaktia yleisöön, esiintyi energisesti ja kuvaili Suomen-debyyttiään erityiseksi, jäi jotain puuttumaan. Lorden uusin levy, Solar Power (2021), oli hyvin erilainen kuin tähden kaksi aikaisempaa levyä, ja sai selkeästi viileämmän vastaanoton niin kriitikoilta kuin faniltakin. Vaikka Lorden setti Suvilahdessa rakentui pitkälti aiempien hittien varaan, eivät nekään kuulostaneet yhtä vahvoilta kuin aiemmin.

Lorde esitti kaksi uutta biisiä vielä julkaisemattomalta neljänneltä albumiltaan. Ne kuulostivat vahvemmalta kuin Solar Powerin kappaleet. Toivokaamme, että uusiseelantilainen tähti pystyy syntymään kolmannen levynsä lässähdyksen jälkeen uudelleen feeniksin tavoin.

* *

Sunnuntai

Sunnuntai on perinteisesti Flow’n perhesunnuntai, jolloin lapset saavat tulla festarialueelle ilmaiseksi aikuisen seurassa kello 13–17 välillä. Uskon, että kokemus on varmasti hieno, mutta ristiriitaiset tunteet valtaavat mielen aina, kun näen pieniä vaahtosammuttimia altistumassa yli 90 desibelin melulle – suurin osa lapsista on ilman minkäänlisia kuulosuojaimia. Festivaalin tehtävä ei ole pitää huolta lapsista, se on vanhempien vastuulla, mutta silti toivoisin, että asiaan kiinnitettäisiin enemmän huomiota.

Kaverini suositteli Moderatia eli sanojensa mukaan ”melankolista elektrojytää à la Berlin”. Suuntasinkin Silver Tentiin, jossa yhtye tarjoili juuri mitä luvattiin. Moderat oli itselleni uusi tuttavuus, mutta saksalaiset taitavat kyllä jäädä soittolistoilleni. Lempiasioitani kun sattuvat olemaan biisit, joiden tahtiin voi tanssia mutta jotka ovat samaan aikaan masentavia, ja Moderat täyttää nämä ehdot täsmälleen.

Elektro vaihtui indiepoppiin, mutta melankolia pysyi, kun Caroline Polachek nousi päälavalle. Polachekin karisma välittyi lavalta ja screeneiltä kaikkialle yleisöön, ja vaikka artisti olisi luonnollisesti hyötynyt myöhäisemmästä soittoajasta, hän silmin nähden nautti lavalla olosta ja halusi jakaa tätä iloa myös yleisölle.

Amerikkalaistähden uusin albumi Desire, I Want to Turn Into You (2023) syntyi vaikeissa olosuhteissa muutenkin kuin koronan takia: Polachekin isä kuoli vuonna 2020 ja hänen ystävänsä, artisti SOPHIE, vuotta myöhemmin. (Flow’ssakin kuultu, kuolemattomuudesta kertova kappale I Believe oli omistettu jälkimmäiselle.). Käy siis järkeen, että albumi on syntynyt sekä tuskasta että uskosta elämän jatkumiseen.

Samoja teemoja on kuultavissa Christine and the Queensin (oikealta nimeltään Héloïse Letissier) uudella levyllä Paranoïa, Angels, True Love (2023). Levyllä käsitellään taitelijan äidin kuolemaa ja sen synnyttämää tuskaa. Vahvasti yliluonnolliseen kuvastoon nojaavissa sanoituksissa ja keikan spiikeissä toistuivat enkelit monen monta kertaa. Paidattomana ja hiukset taakse sliipattuna esiintynyt artisti pukeutui välillä massiiviseen hameeseen ja veti välillä enkelinsiivet selkäänsä ja teki asuvaihtojensa, enkelipatsaidensa ja tunteikkaan esiintymisensä avulla keikasta tunnin spektaakkelin.

Christine and the Queens. Kuva: Flow Festival / Riikka Vaahtera

Christine and the Queensin keikka oli visuaalisesti upea, mutta kuitenkin varsin yhdensuuntainen elämys. Täysin toinen oli tilanne Flow’n päättäneellä Blurin päälavakeikalla.

Englantilaisbändi veti keikan intensiteetillä ja riemulla, jota ei voinut kuin ihailla – ja nauttia mukana. Vaikka mukana oli kaihoisampiakin kappaleita, kuten keikan avannut The Ballad sekä To the End, vanhat kunnon hitit iskivät yleisöön kovaa: Coffee and TV, Girls and Boys sekä tietenkin Song 2, jonka aikana koko yleisö hyppi mukana.

Välillä yleisön mylvintä peitti välillä alleen Damon Albarnin laulun, siitä ei voinut edes pahastua. Keikoille tullaan myös yhteisen elämyksen takia, ja jos se tarkoittaa, että joku karjuu suoraan korvaani ”woohoo” niin lujaa, että tärykalvot meinaavat hajota, olkoon niin.

Blurin vuosia odotettu comeback-keikka oli huipputason elämys. Kuva: Flow Festival / Konstantin Kondrukhov

* *

Sunnuntain antia täydentää Eija Niskanen.

Sunnuntai-iltapäivä alkoi Flown’n päälavalla mukavasti Aki Kaurismäen Tulitikkutehtaan tytön pyörähdettyä taustakankaalla käyntiin ja Maustetyttöjen aloitettua elokuvan säestämisen. Säestäminen tarkoitti Maustetyttöjen suomalaista nykytodellisuutta lakonisesti kartoittavien biisien kimaraa, jotka oli järjestetty monessa kohtaa osuvasti kuhunkin elokuvan kohtaukseen.

Aki Kaurismäki on aina tunnettu kyvystään valita osuvaa musiikkia ja artisteja elokuviinsa, ja Maustetyttöjen vakavailmeisen toteava elämän melankolisen puolen kuvaus on epäilemättä osunut kaurismäkeläiseen suoneen. Tämän konsertin perusteella jää odottamaan paljon Cannesissa ja Sodankylässä ensi-illassa olleelta ja pääkaupunkiseudun ensi-illan Espoo Cinessä saavalta Kuolleet lehdet -uutukaiselta, jossa Maustetytöt huolehtivat musiikkipuolesta.

Konsertti kokosi lavan eteen monen ikäistä porukkaa: edessäni kaksi pikkutyttöä kännykkäkuvaili innokkaasti Maustetyttöjä ja toki paikalla oli tavanomaista elokuvien suurkuluttajaa.

Maustetytöt. Kuva: Flow Festival / Riikka Vaahtera

Sunnuntai-illan loppupuolella Balloon 360° -areenalle nousi eteläkorealainen Balming Tiger, joka houkutteli katsomon täyteet niin K-popin, hiphopin kuin korealaisen kulttuurin ystäviä. Kyseessä on eteläkorealainen ryhmä, jota voisi luonnehtia kokeelliseksi hiphop-kollektiiviksi. Ellei peräti performanssitaiteeksi, sen verran mielenkiintoista rytkettä ja lavaliikuntaa ryhmä sai aikaiseksi. Itse yhtye kuvaa musiikkiaan alternative K-popiksi.

Dj:nä toimineen Sam Yawnin lisäksi neljä muuta jäsentä suorittivat niin jumppaa, taistelulajeja, kansantanssia kuin muutakin villiä liikekieltä koko 45-minuuttisen keikkansa ajan. Laulukielenä ovat korea, englanti, kiina, japani ja espanja. Paitsi musiikkivideoita, biiseistä tehdään myös sarjakuvia.

Aiemmin Koreassa Balming Tigerin konsertissa ollut tuttava ihmetteli, mahtaako esimerkiksi reggaelle ja jazzahtaville ryhmille yleensä pyhitetty pallolava toimia Balming Tigerille. Heti ensimmäisestä biisistä Kolo Kolo lähtien oli selvää, että kyllä toimi. Ryhmä käytti hyväkseen yleisön keskellä olevan lavan muotoa pyörimällä kuin häkkyrät sitä ympäri.

Balming Tiger. Kuva: Flow Festival / Konstantin Kondrukhov

Musiikkivideonakin julkaistu Sexy Nukim villiinnytti funkyllä rytmillään yleisön, joka oli ensimmäisestä biisistä lähtien huutanut biisien kertosäkeitä (myös koreaksi), hyppinyt, pomppinut ja pistänyt hitaammassa biisissä kännykkävalot heilumaan. Armadillo, yhtyeen toinen iso hitti, innostutti sekin.

Vuonna 2018 perustettu musiikkikollektiivi koostuu fleksiibelistä 8–11 hengen porukasta, johon lasketaan mukaan musiikkivideontekijät. Satunnainen vierailijakin voi osua jollekin biisille, kuten Sexy Nukimiin, jolla räppää BTS:n RM. Suomessa paikalla olivat ryhmän johtaja Sam Yawn, bj wnjn, naisjäsen sogumm, Omega Sapien ja jalkansa juuri ennen Suomen tuloa loukannut Mudd the student, joka kynkkäsi rivakasti kainalosauvan kanssa ja ilman sitä yhdellä jalalla hyppien.

Yhtyeen nimi Balming Tiger tulee kaikille tutusta, kaakkoisaasialaisesta Tiger Balm -balsamista.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua