Valloittavan sympaattinen Arppa. Kuva: Ilkka Valpasvuo
KONSERTTI | Kaksi lauluntekijää taitavine yhtyeineen täytti tamperelaisen kulttuuriravintolan ja jätti hymyn yleisön huulille. Arppa tuntuu vain kehittyvän kokemuksen karttuessa.
Sepikka ja Arppa Tampereen Telakalla 12.11.2021.
Telakan loppuunmyydyssä perjantai-illassa yleisöä viihdytti kaksi taitavaa yhtyettä, joilla molemmilla on johtotähtenään ajankohtainen ja hehkutettukin lauluntekijä. Erotuksena pääesiintyjän Arpan Aaro Airola loistaisi myös trubaduurina valloittavalla karismallaan ja timanttisella biisikynällään, Sepikan Joni Seppänen hakee siinä suhteessa vielä hiukan luontevaa paikkaansa. Bändidynamiikka on kuitenkin molemmilla se avain, joka tekee kokonaisuudesta osasiaan suuremman.
Sepikka oli suoraan sanottuna aika huono lokakuussa Lost In Musicin keikalla Vapriikin isossa kaikuisassa tilassa. Telakan akustiikka tuntui sopivan paljon paremmin yhtyeen pienille nyansseille ja soundin elävyydelle. Sepikan osin kiittävää, osin kriittistä palautetta kerännyt debyyttilevy En kestä kylmää lailla ahvenen (M.dulor, 2021) tarjoaa muutamia tarttuvia kappaleita sekä monta, joiden omaleimaisen töksäyttelevässä ilmeessä on kiehtovaa potentiaalia niin biisikynän kuin sovitusilmeen puolesta.
Sepikan soundipolitiikka oli Telakalla kunnossa ja myös Seppäsen rauhattoman indienörtin oloinen lavapreesens tuntui olevan täällä enemmän kotonaan. Pienet tekniset murheetkin jäivät onneksi soundcheckiin.
Telakan akustiikka sopi Sepikan taitavalle yhtyeelle.
Peli avattiin Muistan sen kesän pienillä heleillä purskahteluilla. Harkitut melodian haastot hillityn vinoilla sävelillä ja moninaisten instrumenttien poukkoiluilla ovat Sepikan soundissa aika keskeisessä asemassa. Joni Seppäsen ei-niin-luonteva solistin roolikin tuntuu kehittyvän vauhdilla eteenpäin. Kitaristi Mikko Kannialan, basisti Antti Orajärven ja rumpali Miska Kuuselan soiton juurevuus kohtaa toimivasti Seppäsen ja Lasse Junnilan syntetisaattorit ja sämplerit, joiden synnyttämät kolkommat maisemat ja mausteet eivät toimisi ilman bändisoundin luomumpaa puolta.
Liian innokkaat leijailee lakonisesti, mutta värittyy soitossaan hypnoottisesti. Meidän tyypeissä on hätiköity ja räpiköity. Ahven aloitti pelkistetymmin, mutta bändi toi siihen hyvin leveyttä. Seppäsen töksäyttelevä laulutyyli ja tajunnanvirtainen tarinointi voisi olla aika hukassa ilman toimivaa bändisoittoa ja sitä samaan aikaan tukevia mutta myös haastavia kone-elementtejä.
Juoksee, juoksee -kappaleen aloitus mikin kantomatkan ulkopuolella ei ihan vielä saanut yleisöä yhteislauluun. Bändi toteutti biisiin kiihdyttelevän huminalopetuksen, jossa soi kiehtovasti niin tuuttausta kuin sätkimistä.
Purskahteleva Tiedän kyllä kuka ja pianovetoisempi Hullu metso saivat peräänsä yhtyeen kenties tarttuvimman kappaleen Vuodet vierii. Sepikka ammentaa shoegazesta ja yhdistelee epätasaista aaltoilua, indiehippeilyä sekä tahallaan rikottua kaavaa, jossa haettu taiteellisuus menee välillä yli. Potentiaalia on vaikka mihin, mutta bändidynamiikka on jotain mistä kannattaa pitää kiinni.
Kaikki kaunis ja Katso mitä sä sait aikaan taputuksineen päättivät Sepikan onnistuneen avausvuoron.
* *
Ville-Veikko Airaniemi ja pehmeän kitaroinnin hetki. Kuva: Ilkka Valpasvuo
Arppa otti heti lämpimällä hymyllään tilan haltuun ja rennosti esitteli taitavan yhtyeensä. Kitarassa Ville-Veikko Airaniemi, bassossa Antti Ahoniemi ja rummuissa Okko Saastamoinen, laulussa ja koskettimissa Aaro ”Arppa” Airola. Mikäs hätä tässä, askel kerrallaan mennään muistojen matkaa Ykspihlajaan.
Hyvin riisuttuna esitetty Täällä taas eteni ikään kuin jutustellen ja hymyillen, jäätä murtaen, jos sellaista nyt täyteen pakatun Telakan yleisöstä edes löytyi. Vispilöillä ja kelloilla rytmitetty Leikkiä sanoilla siirsi Arpan koskettimien taakse, öisempi Yks kriisi yllytti bändin kuulaaseen vingutteluun, joka ei silti jyrännyt kokonaisuutta leimaavaa leppoisuutta.
Silti Arppa ei ole livenä mikään hissutteluakti. Ja hyvä niin. Taitava bändi osaa aaltoilla milloin kipakan funkisti (muun muassa Väistä-menopalalla), milloin hellästi silitellen. Biisit menevät jalkoihin asti ja jengi innostuu nyansseihin mukaan. Soittajien opistotausta ei tarkoita turhaa jäykistelyä, ettei osattaisi oikealla tavalla tarvittaessa hypätä munaraviin ja hevosteluun. Harvempi yhtye vain osaa tulla sieltä myös takaisin yhtä sulavasti ja näkemyksellä kuin Arpan yhtye.
Metsässä tarkoituksella palasi pohdiskeluun ja hiippailuun. Kuorolaulettuna maakuntalauluna vedetty: ”On satamista varmaan Ykspihlaja ensimmäinen…” alusti raivokkaasti esitetyn Lailan hikisen kuiskailevaan hölkkään. Oikealla tavalla tehty jyystö kantoi loppuun asti.
Pölynä ilmassa toi haikealla valssinpyörteellään hengähdystauon. Arpan vaivaton, korkealta kaartava laulu silittelee hillittyä soittoa. Siirtyminen kiinni olevalle koskettimien laulumikille kanavoi puolispontaanin yleisökuoron.
Oulu (theme) ja mysteerinen Oulun Teme irrotti Antti Ahoniemeltä pop-piireissä melko harvinaisen bassosoolon, joka ei yhtään häirinnyt intensiteettiä. Ikuinen vappu välihoilotuksena, Arpan koskettimilla taituroima fonisoolo ja kohtalokkaana tangona vedetty loppufiilistely kertoivat, että bändi alkoi lämmetä oikein kunnolla. ”Kuuma meininki marraskuussa”, kuten Arppa itse kommentoi biisin jälkeen.
Bändidynamiikka oli myös Arpalla onnistuneen keikan avain. Kuva: Ilkka Valpasvuo
Airaniemi soitti juomalasilla slide-kitaraa haikeassa Kinovalon alla -kappaleessa. Loppua kohden yllyttiin melko massiivisiin rumpufilleihin ja säröiseen kaareen, josta liu’uttiin sen verran sulavasti pohjalla sykkivään raukeuteen, että yleisö innostui väliaplodeihin asti.
Seuraavaa numeroa varten vaadittiin pientä säätöä. Rumpali Okko Saastamoinen kaivoi esiin ja viritti mandoliinin. Sillä aikaa Arppa kertoi vastauksena yleisökysymykseen taustaa kadottamastaan legendaarisesta mersulippiksestä.
Maniska sai paikata Hauki-hitin torvikuvion. Näpläysbrassailu ei tässäkään kohtaa varastanut valokeilaa, se vain maustoi vahvaa biisimateriaalia ja Arpan sympaattista laulutarinointia ja välitöntä preesensiä.
Illan kolmas kala-aiheinen biisi oli kalavelkainen Juhani, joka ”sais jo tuoda ne levarit takas!” Aika lailla pauhaten lähdettiin, sitten jamijalka päälle! Tässä vaiheessa keikkaa kelpaakin jo karata kitaravingutuksilla vaikka sen mopon keulan yli. Rumpusoolo oli sekin jo tavallaan tilauksessa.
”Pikareissun kosmoksessa myötä hyvää yötä!” Kiertoradat sai toimia letkeänä päätössvengailuna. Arpan lähtiessä kiertämään yleisöä iski bändi vielä kerran kunnon jazzfunk-vaihteen päälle. Kumarrusten jälkeen iisi Laavalamppuja sai päättää yhden viime aikojen hurmaavimmista livekeikoista. Arppa tuntuu vain kehittyvän kokemuksen karttuessa.
Ilkka Valpasvuo
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kirill Karabits ja Tampere Filharmonia osoittivat, että Ukrainan kulttuuria ei niin vain nujerreta
KONSERTTI | Tampere ja Kiova ovat olleet ystävyyskaupunkeja 70 vuotta. Tampere-talon perjantaisessa konsertissa juhlittiin sitä ja itsenäisen Ukrainan selviämistä.
Antiikin myyttejä ja Raamatun tekstejä Mozartin sävelkielellä – Idomeneo Musiikkitalossa oli suuri elämys
OOPPERA | Vanhaan taruun ja osin vanhaan testamenttiinkin perustuva libretto kulki synkästä alusta valoisaan loppuun, jossa lähes kaikki kokivat, mikä voima rakkaudella voi olla.
John Scofield perkasi Amerikan laulukirjaa intiimillä keikallaan Tampereen G Livelabissa
KONSERTTI | Säveltäjä-kitaristi John Scofieldin pitkässä setissä soivat niin jazz, blues kuin kantrikin – maestrolle ominaiseen tyyliin.
Merkityksellistä melskettä – Tampere Filharmonian konsertissa kuultiin Osmo Tapio Räihälän kantaesitys
KONSERTTI | Räihälän Harmattan-teoksen lisäksi Tampere-talon konsertissa kuultiin Šostakovitšin viides sinfonia ja Hindemithin viulukonsertto.
