Konserttiarvostelu: Antti Aution kamarirock lumosi Tampereen Olympian naisvaltaisen yleisön. Herkkä tunnelma ja melankoliset tekstit johdattavat hukattuihin hetkiin ja kaipaukseen.
Antti Autio ja Markus Perttula Olympiassa 22.2.2020.
Vaikka tykkäysjutut poikivat suuria tunteita, niistä on vaikea puhua ja vielä vaikeampi kirjoittaa – etenkin suomeksi. Englanniksi tunteilutekstit eivät tunnu yhtä imeliltä ja tahmaisilta.
Antti Autio onnistuu vaikeassa taiteenlajissa ihailtavalla luontevuudella. Hän saa äidinkielen tavallisilla sanoilla korninkin kuulostamaan aidolta ja vilpittömältä.
Herkkä tunnelma ja melankoliset tekstit johdattavat hukattuihin hetkiin ja kaipaukseen. Autio maalailee rakkaudesta epäonnistumisisten ja erojen avulla. Etenkin lavalla tähän sisältyy kiehtova ristiriita: mies tuntuu hohtavan valkoisessa paidassaan naapurin mallinuorelta, jolle kukaan ei koskaan toivoisi mitään pahaa.
Kuva: Miikka Varila / warila.fi / @shotbywarila
Rokkipoliisit hyväksyivät Aution viimeistään viimevuotisen Pihalla tuulee taas -albumin jälkeen. Se karsi esikoisalbumin rönsyjä ja luotti entistä rohkeammin intiimiin, vähäeleiseen tunnelmaan.
Etenkin naispuoliset kuulijat tuntuvat viehättyneen tällaisesta tunnelmoinnista. Sukupuolijakauma oli silmiinpistävästi naisvoittoinen, kun Antti Autio nousi lauantai-iltana Olympian lavalle. Se lupaa hyvää uralle, sillä miehet kyllä seuraavat perässä.
Aution ujo ja herkkä olemus sai kuulijat syömään kädestä. Jos hän olisi heittäytynyt yleisöön, se olisi kannatellut häntä metrin käsien yläpuolella.
Antti Aution kamarirock-kokoonpano piti hauraat biisit livenäkin pienieleisinä. Mila Laineen sieluun käyvä sello ja seireenilaulu toivat sointiin vastustamatonta lumoa.
Soittajien lisäksi kananlihaindeksiä kasvatti päät kallellaan Autiolle antautunut yleisö. Ässät suhahtelivat pitkin salia, kun kuulijat kuiskivat ja huokailivat lempibiisiensä mukana. Spontaanit kiljahdukset taisivat kohotella artistinkin ihokarvoja.
Kuva: Miikka Varila / warila.fi / @shotbywarila
Autio aloitti tuoreen levyn tunnelmapaloilla. Kantaisiko jännite, jos kaikki hyvät biisit tuhlaa heti alkuun? Pelko vessataukobiiseistä oli kuitenkin turha. Kahdella levyllä riittää mainiosti materiaalia reilun tunnin keikkaan. Kaiken lisäksi ne esitettiin juuri oikeassa järjestyksessä. Varsinaisen setin viimeiseksi viisuksi säästetty Maailman reunalla on vähän kuin Mew’n Comforting Sounds, jonka voisi kasvattaa jylhäksi messuksi. Mutta Aution bändi ei turvautunut jyystöön, sillä sen tenho perustuu siihen, että jää vähän nälkää.
Antti Aution kaltaiset miehet korjaavat hieman nuorten lahjakkaiden naisartistien luomaa sukupuolivinoumaa suomirockissa. Periaatteessa aivan samanlaisilla elementeillä operoi Aution lämppäri Markus Perttula. Biisit ja lavakarisma eivät kuitenkaan vanginneet Aution tapaan. Sen huomasi siitä, kun päätyi keksimään sananmuunnoksia kohti valoa -tyylisistä riimeistä.
Tommi Liljedahl
Kuva: Miikka Varila / warila.fi / @shotbywarila
