Yury Shikalov kirjoittaa ajasta, jolloin suomalainen tunsi itsensä Neuvostoliitossa miljonääriksi

21.10.2020

Viipurin Berjozka vuonna 1964. Kuva: Viipurin arkisto

KIRJAT | Markat, farkut ja sukkahousut on kirja, joka kertoo länsitavaroiden ja -valuutan pimeästä kaupasta kommunistisessa maassa. Samalla se kertoo mielenkiintoisesti neuvostoliittolaisen elämän moninaisuudesta ja ihmisten kekseliäisyydestä.

”Shikalovin mukaan tärkeä silmien avaaja neuvostonuorille oli vuonna 1957 Moskovassa järjestetty kansainvälinen nuorisofestivaali.”

ARVOSTELU

4 out of 5 stars

Yury Shikalov: Markat, farkut ja sukkahousut – Laiton kauppa ja länsimuodin lumo Neuvostoliitossa

  • Gaudeamus, 2020.
  • 341 sivua.

Jo 30 vuotta sitten romahtanut Neuvostoliitto kiehtoo ihmisiä edelleen, ja vähitellen nousevat esiin muutkin teemat kuin suurvaltapolitiikka.

Äskettäin ilmestyi Ville-Juhani Sutisen kirjoittama, neuvostoliittolaista matkailua käsittelevä kirja, josta laatimani arvion voi lukea täältä. Sutinen jätti suomalaisen vodkaturismin varsin vähälle huomiolle, mutta jos tuo aihe kiinnostaa, apuun tulee toinen kirjauutuus, Yury Shikalovin Markat, farkut ja sukkahousut (Gaudeamus, 2020). Teoksen aiheena on laiton länsitavaroiden kauppa Neuvostoliitossa, ja tähän aihepiiriin suomalaiset turistit – vodkalla tai ilman – kuuluvat olennaisena osana.

Yury Shikalov on Itä-Suomen yliopiston Karjalan historiaan erikoistunut dosentti, joka muutti Venäjältä Suomeen 1990-luvulla. Hän on syntynyt Udmurtian tasavallassa Neuvostoliitossa ja asui lapsena ns. suljetussa kaupungissa, jossa ei ulkomaalaisia nähty. Sittemmin hän opiskeli hydrologiksi Leningradissa (nyk. Pietari), minkä jälkeen asui Viipurissa ja Karjalankannaksella.

Shikalovin tausta on siis monipuolinen, mikä näkyy kirjassa. Sujuvaan asiatyyliin kirjoitettua teosta ryydittävät sinne tänne ripotellut Shikalovin omat muistot ja kokemukset hämäristä bisneksistä Neuvostoliitossa. Ei hän tainnut itse trokata, mutta läheltä hän on nähnyt yhtä ja toista – myös länsitavaroiden valtavan vetovoiman laadukkaiden kulutustavaroiden puutteen kiusaamassa maassa.

* *

Shikalov aloittaakin kirjansa varsin perusteellisella kuvauksella neuvostotalouden kehityksestä. Vuoden 1917 bolshevikkivallankumous ja sitä seurannut sisällissota suistivat suuren maan pitkäksi aikaa kaaokseen, josta selviytyminen vei vuosia. Talouselämä oli sekaisin ja vähän kaikesta alkoi olla pulaa, mikä suututti kansalaisia.

Hallitus reagoi tilanteeseen 1920-luvun alussa käynnistämällä niin sanotun NEP-kauden, jolloin yksityisyritteliäisyydelle annettiin kohtalaisesti tilaa. Tämä paransi monien tuotteiden saatavuutta, mutta Stalinin otteen tiukentuessa yksityiset bisnekset kiellettiin taas vuonna 1930. Tämän jälkeen tilanteet vaihtelivat jonkin verran poliittisten tuulien myötä, mutta perusongelma säilyi: raskaaseen teollisuuteen ja etenkin sotatarvikkeisiin keskittynyt suunnitelmatalous menestyi kulutustuotteiden markkinoilla huonosti. Pahimmillaan esimerkiksi vaateteollisuus täytti sille asetetut tavoitteet tuottamalla valtavan määrän tavaraa, jota kukaan ei halunnut ostaa.

Kun turismi Neuvostoliittoon alkoi 1950-luvulla elpyä, kysyntä pimeästi hankitulle länsitavaralle oli jo olemassa. Kaikkea haluttiin: länsimaisia vaatteita, äänilevyjä, savukkeita, purukumia, kirjoja, lehtiä – melkein mitä tahansa. Nuorison suurimmaksi statussymboliksi nousivat aidot amerikkalaiset farkut, minkä suomalaisetkin turistit Viipurissa ja Leningradissa oppivat tietämään.

1 6 crocodile 1973 16

”Olisiko teillä samanlaisia mutta ulkomailta tuotuja?” Satiirinen Krokodil-lehti naureskeli vuonna 1973 länsitavaroihin ihastuneille neuvostonuorille. Kuva: Krokodil 16, 1973

Vielä 1950-luvulla vain hyvin harvat neuvostoliittolaiset olivat käyneet ulkomailla, mutta tiedonjano oli kova. Vilahduksia länsimaisesta elämäntavasta etsittiin muun muassa amerikkalaisista elokuvista, joita oli tuotu sotasaaliina Saksasta, ja joita esitettiin julkisesti. Käytössä kuluivat myös vaikeasti hankittavat lehdet.

Shikalov kertoo kirjassaan ”stiljagoista”, erikoisesta nuorisoryhmästä, joka ihaili läntistä elämäntapaa, ja rakensi vähäisten tietojensa pohjalta siitä omanlaisensa version. Stiljagoiden tarkasti vaalimaan tyyliin kuuluivat värikkäät vaatteet, jotka poikkesivat rajusti virallisesti suositusta ”suuresta tyylistä”. Pahennusta herätti myös näiden nuorten näkyvä liikuskelu esimerkiksi Leningradin valtakadulla Nevski prospektilla.

Jotkut stiljagat etsivät yhteyksiä ulkomaalaisiin turisteihin ja alkoivat myös hieroa pimeitä kauppoja. Shikalovin mukaan ainakin osittain kyse oli kyse nimenomaan uteliaisuudesta kaikkea läntistä kohtaan, eikä niinkään bisneksestä. Tavaroita hankittiin omaan käyttöön tai kavereille, eikä myytäväksi eteenpäin. Aika nopeasti trokaus kuitenkin ammattimaistui ja sai Neuvostoliiton loppuaikoina jo hyvin raadollisia piirteitä.

* *

Shikalovin mukaan tärkeä silmien avaaja neuvostonuorille oli vuonna 1957 Moskovassa järjestetty kansainvälinen nuorisofestivaali. Kaupunkiin saapui tuhansittain nuoria myös länsimaista, ja viimeistään silloin kävi ilmi, että stiljagoiden tulkinta länsimaisesta nuorisokulttuurista oli huteralla pohjalla.

Nuorifestivaalin aikaan oli käynnistynyt puoluejohtaja Nikita Hrushtshovin alulle panema ”suojasään aika”, jolloin länteen suhtauduttiin vähemmän vihamielisesti kuin ennen. 1960-luvulle tultaessa myös työaikoja lyhennettiin ja palkkoja nostettiin tuntuvasti, joten ihmisten kulutusmahdollisuudet paranivat selvästi. Monista tuotteista oli kuitenkin yhä pulaa, joten ulkomaalaisen tavaran trokareiden palveluksille oli kysyntää.

Neuvostoliitossa oli kuitenkin yksi ryhmä, nomenklatuura, joka pääsi nauttimaan myös lännen ylellisyyksistä. Tämä korkeista hallintovirkailijoista ja heidän perheistään koostunut joukko ei ollut edes kovin pieni – Shikalovin kirjan arvioiden mukaan etuoikeuksien piiriin kuului jo 1950-luvun lopulla kolmisen miljoonaa ihmistä.

5.6

Viipurin satama-alueella sijainnut kahvila Brigantina oli 1970-luvulla pahamainen trokareiden kokoontumispaikka. Kuva on vuodelta 2017. Kuva: Yury Shikalov

1980-luvulla trokareiden toiminta oli jo hyvin näkyvää: jopa aggressiivisesti päälle käyvät ”purkkapojat”, rahanvaihtajat ja kaupustelijat tulivat suomalaisille turisteille liiankin tutuiksi etenkin Viipurissa, Leningradissa ja Leningradiin johtavan maantien varrella. 1990-luvun lähestyessä tämä bisnes oli yhä tiukemmin ammattirikollisten käsissä ja sen luonne oli muuttunut.

Mihail Gorbatshovin ajamien uudistusten myötä länsitavaroita alkoi saada Neuvostoliiton kaupoista, mutta aika harvoilla oli varaa ostaa. Niinpä jobbarit ja trokarit alkoivat keskittyä muun muassa tuoteväärennösten kauppaan – haluttiin rahaa, keinolla millä hyvänsä.

Toisaalta Shikalov kertoo myös asioiden kääntöpuolen. Suomalaiset turistit hyötyivät pitkään siitä, että varsin rehelliset trokarit vaihtoivat markat rupliin edullisella kurssilla ja ostivat sukkahousut, lenkkarit, farkut ja vastaavat tuotteet asiallisilla hinnoilla. Toiminnalla oli usein myös turistibussien kuljettajien ja suomalaisten matkaoppaiden epävirallinen siunaus. Tällä metodilla juhliminen Neuvostoliitossa oli lähes ilmaista.

Toisaalta neuvostoliittolaisetkin – miliisejä myöten käyttivät paljon trokareiden palveluksia etenkin 1980-luvun alkupuolella, jolloin kauppojen tavaravalikoimat alkoivat talouskriisin myötä huveta. Varjotaloudesta oli tullut arkielämän pyörimisen kannalta olennainen osa.

Markat, farkut ja sukkahousut on kiinnostava kirja, joka valaisee Neuvostoliiton olemusta tuoreesta näkökulmasta. Valtava maa oli toki tiukassa poliittisessa kontrollissa, mutta sen kansalaiset eivät olleet mikään yhtenäinen monoliitti, vaan pinnan alta paljastuu valtava määrä erilaisia elämäntyylejä ja selviytymisstrategioita – loputtomasta kekseliäisyydestä puhumattakaan. Suosittelen.

Erik Ahonen

markat farkut ja sukkahousut

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Pin It on Pinterest

Share This