Kuvat: Paula Winkler / Tammi
KIRJAT | Missä kulkee raja yhden asian loppumisen ja toisen alkamisen välillä? Saattaako ero joskus olla niin hiuksenhieno, kuin pilkku? Ja niin nurinkurista kuin se onkin, saako vasta kuoleman kohtaaminen meidät todella kohtaamaan elämän?
”Sanojen paino on sinulle, joka rakastat sanoja, kielen nyansseja, hyviä tarinoita ja sen yksityiskohtia.”
ARVOSTELU
Pascal Mercier: Sanojen paino
- Suomentanut. Tuulia Tipa.
- Tammi, 2021.
- 570 sivua.
Jos saisin valita autiosaarelle seurakseni vain yhden ihmisen, ottaisin Peter Bierin, tai oikeastaan hänen kirjailijaminänsä Pascal Mercierin. Tämä sveitsiläinen kirjailija on tarinankerronnan aatelia.
Romaani Sanojen paino (Tammi, 2021) on sinulle, joka rakastat sanoja, kielen nyansseja, hyviä tarinoita ja sen yksityiskohtia. Mercierillä on kertomisen lahja. Hän kieputtaa tarinaansa uskomattomia henkilöitä ja tapahtumia, jotka ovat täysin uskottavia. Narratiivi on täynnä hahmoja, joihin kiintyy, joiden elämästä haluaa lukea lisää ja joiden kohtalot koskettavat.
”Portaissa hän selasi sitten passiaan ja katseli kuvaansa. Viimeksi hän oli katsonut sitä työhuoneessaan Triestessä. Silloin se oli ollut kuva miehestä, jolla ei enää ollut tulevaisuutta. Nyt kuva näytti miehen, jolle tulevaisuus avautui jälleen.”
Sanojen paino on todellinen lukuromaani. Kun kirjan viimeiset sivut alkavat häämöttää, huomaan hidastavani lukutahtia, koska en halua kirjan loppuvan. Kirjalle voisi helposti antaa viisi tähteä, mutta Mercierin ensimmäinen suomennettu teos Yöjuna Lissaboniin (2010/2004) oli niin lumoava, että tälle kirjalle riittää neljä.
* *
Kirjan päähenkilön kääntäjä Simon Leylandin elämä on ollut elämää sanojen ja kielen ympäröimänä. Lääkärin diagnoosi saa hänet muuttamaan Triestestä synnyinseudulleen Englantiin, Lontooseen. Tämä ei kuitenkaan ole sairauskertomus, vaan kertomus oman elämän ja ajattelun välisestä yhteydestä ja kielen roolista.
Ilman varsinaisia yhtäläisyyksiä mieleeni tulee jostain syystä Milan Kunderan romaani Olemisen sietämätön keveys. Ehkä se on vain kielellinen vastakohta. Sanojen paino on kielellä leikittelevä romaani, joka pohdiskelee oman äänen löytymistä. Se pohtii uuden alun mahdollisuutta ja hakee pintaan halua oman tarinan kertomisesta.
”Mitä ihminen odottaa, hän miettii, kun palaa aikaisemman elämän vaiheensa paikkoihin? Muistoja. Varmasti. Erityisen eläviä, kuvien täyttämiä muistoja, joihin yhdistyvät menneet tunnelmat. Varmasti. Mutta mitä niiltä muistoilta toivoo? Mitä me niillä teemme? Tunnemme, että ulotumme ja levitymme sisäisesti pitkälle menneisyyteen, tunnemme sisäisen laajuutemme. Sitäkö se on? Ja auttaako se silloin, kun pyrimme ajatuksissamme venymään tulevaisuuteen?”
* *
Leyland syventyy pohtimaan muistin epävarmuutta, sen monia polkuja ja totuudellisuutta. Yksi hetki muuttaa ajan kulumisen. Sattumat tuovat Leylandin elämään tuntemattomia, mielenkiintoisia ihmisiä, joiden kohtaloihin hän tahtomattaan tempautuu mukaan. Leyland puntaroi muistia ja sen petollisuutta. Hän kirjoittaa ajatuksiaan myös edesmenneelle vaimolleen ja purkaa niitä myös elämässään mukana kulkeville aikuisille lapsilleen.
Mitä ovat muistot, mitä aika ja sen vieriminen. Miten ne limittyvät toisiinsa, mitä ne vievät pois ja mitä ne antavat tilalle. Miten kieli muuttuu, kun siitä kerrotaan eri sanoilla, eri kielillä. Onko sanoilla oma elämänsä.
Kirjoittajan oma tutkimus ja työ kielen parissa näkyy. Se pääsee oikeuksiinsa laajassa romaanissa, joka palkitsee lukijansa.
Mercier kuvaa taitavasti ajan kulumista, sen peilautumista eri elämäntilanteissa ja ajan subjektiivisen kokemisen tunteen muuttumista. Välillä kaikki tuntuu lyhentyvän ja puristuvan kasaan ja välillä aika liikkuu verkalleen, laiskasti mietiskellen.
”Hyvästien jälkeen Leyland heräsi keskellä yötä ja istuutui kirjoituspöydän ääreen. Hän oli sanonut Burkelle ennen matkaa, ettei Louis Fontainea ollut muualla kuin Lontoossa. Nyt Leyland huomasi hämmästyneenä ja ilahtuneena, ettei se pitänyt paikkaansa.”
Pascal Mercier
- Sveitsiläisen Peter Bierin kirjailijanimi
- Syntyi Bernissä vuonna 1944
- Kolmas romaani Yöjuna Lissaboniin nosti Mercierin eurooppalaisten nykykirjailijoiden etujoukkoon
- Kirjailijan roolin ulkopuolella luonut mittavan uran yliopistomaailmassa; väitteli filosofian tohtoriksi vuonna 1971 aikaa käsittelevällä väitöskirjallaan
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Haikarat kantavat kansan murheita – arviossa Anna Soudakovan Haikara levittää siipensä
KIRJAT | Anna Soudakova on sijoittanut uuden romaaninsa tapahtumat Valko-Venäjälle, johon hänellä on myös henkilökohtaisia yhteyksiä.
Lempeä kirja suostumuksesta seksiin – arviossa Elina Nikulaisen Haluatko?
KIRJAT | Haluatko? Pieni kirjan suostumuksesta on takakantensa mukaan kirja kaikille, jotka ovat joskus halunneet harrastaa seksiä tai kieltäytyä siitä.
Aina kun ajattelen Katherine Mansfieldiä, ajattelen myös Virginia Woolfia – arviossa Päiväkirjani
KIRJAT | Katherine Mansfield kertomuksissa suloisen valon, lämmön, puutarhojen ja suolaisen meren tuoksujen takaa häilyvät varjot näyttäytyvät lukijalle psykologisella tarkkuudella.
Sotilaan kirjeiden kolmet kasvot – Ilari Taskinen perkaa sota-ajan kirjeenvaihtoa
KIRJAT | Ilari Taskinen toimii tutkijatohtorina Kokemuksen historian huippuyksikössä ja Tutkijakollegiumissa Tampereen yliopistossa. Uusi tietokirja pohjaa hänen väitöskirjaansa.