Kuvat: Stella Harasek / WSOY
KIRJAT | Kaija Rantakarin neljäs teos Kertosäe piirtää tarkoin vedoin kuvan yhdestä yöstä. Teos on minimalismissaan pientä liikettä, jossa merkitykset kasvavat yksityiskohdista.
”Rantakari ripottelee mukaan teräviä huomioita, jotka saavat hymyilemään romanssikonventioille.”
ARVOSTELU
Kaija Rantakari: Kertosäe
- WSOY, 2023.
- 54 sivua.
Kaksi ihmistä kohtaa ja viettää yön yhdessä – mitä siitä enää sanomaan? Kaija Rantakarin neljäs teos Kertosäe (WSOY, 2023) piirtää kuitenkin tarkoin vedoin kaikkea muuta kuin kyllästyttävän kuvan yhdestä yöstä.
Rantakari palaa toisen teoksensa, Toisinkoisen ja Kalevi Jäntin palkinnon voittaneen Koko meren laajuuden (2018) kohtaamisen ja tuntemisen teemoihin. Vesa Rantama kirjoitti tuolloin Helsingin Sanomien arvostelussaan paradoksista, kuinka Rantakarin runous ”on melkein kiusallisen intiimiä, vaikka se ei tee elettäkään ollakseen rajua tai paljastavaa”.
Niin on nytkin: puhuja lähtee iltaan ”iho ihon päällä” ja lopulta ollaan tilanteessa, jossa ”hengityksen tumma hevonen/, pidätän sitä reidet väristen/ sinäsinä siinäsiinä// tulet kun pyydän”.
* *
Teos on minimalismissaan pientä liikettä, jossa merkitykset kasvavat yksityiskohdista. Säkeet ovat välähdyksiä illan ja yön etenemisestä, jossa moneen suuntaan avautuvien kuvien kohdalle haluaa jäädä kuuntelemaan ja katselemaan näkyjä kuten ”avattujen pullojen perintönä/ ilon rautalankamuodostelmat”.
Kieli kasvattaa myös eroottista kaarta, jossa kuvat kiihtyvät kohti mystisesti sävyttynyttä maailmaa yön huipulla. Se ei kuitenkaan jää leijumaan paratiisieetteriin, sillä samalla läsnä on myös hyvin realistinen fyysinen taso, jossa on ”taipeiden suolaiset lähteet, liukkaat”. Mukana on niin ikään myös rosoa, kun yö taittuu aamuksi ja sen yli: ”huulesi painuvat silmäkulmaani/ eilisen musta leviää ohimolle”. Teoksen yöstä tulee kertosäe, yksi monista eikä vuosituhannen rakkaustarina.
Rantakari ripottelee mukaan teräviä huomioita, jotka saavat hymyilemään romanssikonventioille. Yksi kohokohdista on alkuillan ”pöydälle unohtunut kätesi,/ tarjottu, lähes ojennettu// tahallinen asetelma”.
* *
Jossain vaiheessa yön kliimaksissa olisi kuitenkin kaivannut enemmän tällaista vaihtelua. Hekumassa viipyminen on toki tarkoituskin, sillä kuten teoksessa ilmoitetaan, ”Orionin vyö kiristää yön tiimalasin hitaammaksi”, mutta erilainen purupinta (enkä tarkoita tätä nyt sadomasokistisesti) ennen aamua olisi voinut vielä lisätä syvyyttä.
Mutta tämä on lisäannoksen toivomista, kun on jo saanut loistavan kattauksen. Kertosäkeessä kynä on teroitettu oikein teräväksi, ja ihmiskohtaaminen asettuu oivaltaviin muotoihin kellosepän tarkkuudella.
Anna Hollingsworth
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Rasputin heilui kuin Elon Musk ja johdatti hallitsijasuvun valtansa loppusuoralle – arviossa Rasputin ja Romanovien tuho
KIRJAT | Antony Beevorin teos risupartaisesta ja palavasilmäisestä siperialaismunkista saa lukijan hellittämään kahvoista ja tempautumaan tarinaan mukaan.
Tytön kesässä yksityinen muuttuu universaaliksi – arviossa Annie Ernaux’n Tytön tarina
KIRJAT | Jokainen on joskus ollut 17–18-vuotias. Annie Ernaux kuvaa pelkistetyllä tavallaan tytön kokemuksia samastuttavasti ja koskettavasti.
Kirurgi lentää oligarkin luo – arviossa Reese Witherspoonin ja Harlan Cobenin Lähti ilman hyvästejä
KIRJAT | Näyttelijän ja kirjailijan yhteisromaani on omistettu lääkäreille ja sairaanhoitajille, jotka työskentelevät sota-alueilla ja muissa vaikeissa paikoissa ympäri maailmaa.
Hirviön nahoissa – arvioitavana John Wiswellin Sinusta teen pesäni
KIRJAT | Kertomus oudosta hirviöstä yhdistelee elementtejä kauhusta, romanttisesta fantasiasta, roolipelien maailmasta ja kansantarinoista moderniin tapaan.