Vuosikaudet Argentiinassa näkyvät ja maistuvat Asta Piiroisen esseissä – arviossa Toukokuun auringon aikakirjat

Kuvat: Kulttuurivihkot

Argentiinasta noussee yhdelle jos toiselle hakematta mieleen Maradona, Messi ja jalkapallo, tangokin ehkä sekä alituinen poliittinen ja taloudellinen sekamelska ja siihen kytkeytyvä jätti-inflaatio. Pidempään elänyt tai historiasta kiinnostunut muistaa myös politiikan omaperäisen, peronistisen perinnön, sotilasvallankaappaukset ja vuoden 1982 Falklandin sodan (Guerra de las Malvinas).

Mutta paljon muutakin valtavan kokoinen Argentiina tietysti on. Yhden mielenkiintoisen ja omaperäisen väylän tutustua maahan tarjoaa Asta Piiroisen vielä tuoreehko Toukokuun auringon aikakirjat – Esseitä Argentiinasta (Kulttuurivihkot, 2022). Piiroisen tarinointi etenee löysän kronologisesti maan ”löytämisestä” lähes nykypäiviin asti, mutta mikään haku- tai historiateos Aikakirjat ei ole, ja se on myös sen vahvuus. Tilastojen ja vuosilukujen sijasta etualalle nousevat kulttuuri ja kansan tunnot eri aikakausina, ihmisten elämä ja kokemukset, maan ominaispiirteiden esittely.

Ehkä kuvaavaa on, että Piiroinen on kirjoittanut myös Buenos Airesiin sijoittuvan ja sikäläisen tangon olemusta maalaavan runokokoelman SanTangon Satama (Kulttuurivihkot, 2021).

Argentiinan nimi tulee latinan hopeaa tarkoittavasta sanasta argentum, ja hopealla oli – kullan asemasta – iso rooli maan siirtyessä vähitellen espanjalaisten ja muiden eurooppalaisten aseiden ja hallinnon alle 1500-luvulta alkaen. Hallinto itse asiassa oli pitkälti juuri aseiden käyttöä. Argentiina kuuluu niihin Amerikoiden maihin, joissa alkuperäiskansat tapettiin ja näännytettiin lähes olemattomiin. Siitä huolimatta maan lipun keskelle sijoittuva aurinkosymboli, Toukokuun aurinko, periytyy aina inkoilta asti.

Alkuperäisväestö tuhottiin, ja afrikkalaisia tuotiin maahan orjiksi, kuten Uudessa maailmassa niin yleinen käytäntö oli. Myös siirtolaisuus erityisesti Euroopasta on ollut vilkasta, ja pakenevat natsit Argentiina otti suorastaan avosylin vastaan toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina. Reittiä ja siihen liittyviä kuljetuksia järjestelyineen on kutsuttu sattuvasti rottalinjoiksi. Sitä käyttivät muun muassa tunnetut natsirikolliset Adolf Eichmann ja Josef Mengele. Natsien tungeksimiselle juuri Argentiinaan löytyy yksi oleellinen syy, yksi mies oikeastaan, jonka nimen ja ajatusten voima on sittemmin seurannut ja värittänyt argentiinalaista politiikkaa vuosikymmenestä toiseen: Juan Domingo Peron.

Piiroinen perkaa peronismia ja siihen oleellisesti liityvää populismia kriiseineen, vaiheineen usemmassakin kirjansa luvussa yhtään ilmiötä silti paisuttelematta. Peronismin roolia Argentiinan ydintä ja sielua paljastavassa kirjassa ei kaiketi edes voi liioitella. Niin merkittävä se on ”eräine kuolemattomine tarinoineen”, joilla sanoilla Piiroinen viittaa Eva Peroniin ja hänen myyttisen hahmonsa ympärille kasvaneeseen Evita-hurmokseen. Ja niinkuin kovin usein, poiskulumattoman aseman argentiinalaisten ja monien muiden muistoissa, populaarikulttuurissa ja legendoissa Evitalle varmisti hänen varhainen kuolemansa.

”Et itkeä saa Argentiina/en sinusta luovu koskaan/jos sorruin moniin mielettömyyksiin…” Niinpä. Mieletöntä ja ainakin hurjaa ja kiihkeää, raakaa ja veristä, jopa epätodellista on argentiinalainen arki ja juhla vuosikymmenet ja -sadat ollut. Eikä lähitulevaisuuskaan kauniilta tai tasaiselta näytä. Hyvä pikakatsaus tilanteeseen on esimerkiksi Ylen tuore Ulkolinja-dokumentti Argentiina – rahaton maailmanmestari.

* *

Piiroisen teosta voi lukea myös tai nimenomaan Argentiinan nykytilanteen taustana. Maan yhteiskunnallinen tilanne on koko ajan esillä, vaikka puhuttaisiin kirjallisuudesta tai musiikista. Hyvä esimerkki on luku Keskiluokan kapina ja pahan oppimäärät – Roberto Arlt. Piiroinen vertailee siinä Jorge Luis Borgesin ja Roberto Arltin kirjailijaprofiileja, kirjoittamisen tyylejä sekä heidän taustojaan. Esille nousevat Argentiinan ja erityisesti Buenos Airesin runsaan sadan vuoden takainen kasvu, siirtolaisuus, teollistuminen ja modernisoituminen mutta myös kasvavat ristiriidat, lakot, sosiaalinen vastarinta ja valtion kovat otteet sen murtamisessa.

On liioiteltua sanoa, että Toukokuun auringon aikakirjat on kuin Argentiinan alueen historia viimeisten viidensadan vuoden ajalta, mutta tiettyä yhtäläisyyttä kyllä löytyy. Kokonaiskuva jää hieman hajanaiseksi, ja kaikkea yllättävää tulee varoittamatta eteen. Värikkyys ja lennokkuus päihittävät ajoittain eksaktiuden ja loogisuuden, intohimo ohittaa objektiivisuuden. Mutta omakohtaisella elämänmakuisuudella ja runoilijan otteella voi myös saavuttaa paljon, kuten Piiroinen näyttää. Lukijasta alkaa tuntua kuin olisi juuri käynyt Buenos Airesin laitaosien eilispäivien tangoluolassa tai jututtanut äitejä, jotka kyselivät julkisesti vuosien 1976–1983-sotilasdiktatuurin aikana kadonneiden lastensa kohtalon perään.

Vuosikaudet Argentiinassa näkyvät ja maistuvat Piiroisen tekstissä. Hän myös lainaa ahkerasti paikallisia kirjoittajia, ja on itse kääntänyt kaiken lainatun. Uskon, että Piiroisen teos antaa myös jo aiemmin tiedotusvälineiden ja kirjojen välityksellä Argentiinaan tutustuneelle tai siellä turistina piipahtaneelle.

Eikä kaikki anti toivottavasti jää Toukokuun aurinkoon, sillä Piiroinen kertoo, että hänellä olisi materiaalia vielä toiseen mokomaan.

Töihin vain.

Kari Heino

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua