Vuorovaikutuksen anatomia – arviossa Marjo Niemen viiden tähden arvoinen Kuuleminen

Kuvat: Heini Lehväslaiho / Teos

Marjo Niemi on mieltynyt monologimuotoon, onhan hän koulutukseltaan dramaturgi. Hänen kirjansa eivät silti ole ensisijaisesti osaavaa dramatiikkaa, vaikka sitäkin. Erityisesti hänellä on kyky kuvata ihmismielen syvimpiä kerroksia, ja sen kautta hän vaikuttaa ja vakuuttaa lukijoihin.

Kuuleminen (Teos, 2021) sisältää kahdeksan monologia, jotka on kirjoittanut, myös fiktiotasolla, sama henkilö, ihmisiltä piiloon vetäytynyt mainostoimittaja, joka paradoksaalisesti alkaa yksinäisyydestä lähestyä tuttujaan ja muuta maailmaa pitkillä, purkaustäyteisillä sähköposteilla.

Voimauttavaa

Marjo Niemen syvältä pulppuava ilmaisu saa lukijan tuntemaan samankaltaisuutta, ei konkreettisesti vaan psyykkisesti. Teksti kiertelee tapahtumien luona ja kertoillenkin mutta nostaa aina tunnereaktion ykköseksi ja saa sillä myötäkokemisen tunteen valloilleen. Kosketuspintaa on tässä kirjassa leveämmin kuin aiemmissa, suuntaahan hän vyörytyksensä melko erilaisille tahoille.

Kirjan loppuun luettuaan voi tuntua siltä, että kyseessä on kahdeksan erilaista tekosyytä tai heijastuskulmaa yhdelle ainoalle hädälle, joka on yksinäisyys.

Monipuoliset kuulokulmat

Kirjeiden vastaanottajat muodostavat mielenkiintoisesti heterogeenisen luettelon. On rakastettu, isä, ystävä, petollinen kennelisti, terapeutti, kirkkoisä ja pari lähettäjän erikoisia pyrkimyksiä ilmaisevia ulostuloja.

Viimeksi mainituista on toinen ”Ihmishirviöiden seurojen” perustamishanke. Tässä monologissa, joka on nimettynä Paha, menee kirjailija hyvin syvälle ihmismielen ymmärtämisessä. Luen tätä tekstiä eräänlaisena yhteenvetona edellisistä kirjeistä. Kuvitelluissa seuroissa kaikki saavat ilmaista mitä tahansa, ”jokaisen oma hirveys riittää”. Tämä joukkopsykoterapia tai hahmoterapia on äärimmilleen viety vuorovaikutuksen laji, kiehtova kuvitelma täysin häpeilemättömästä ilmaisukoulusta.

Yhtymäkohtia

Tämän tekstin kirjoittaja löysi kirjasta kaksi itselleen läheistä henkilöä: Alpo Jaakola ja Rumi. Edellinen kulkee läpi teoksen useassa monologissa mukana, hän joka maalasi ja veisti hirviömäisyyksiä ja sanoi: ”Hyvä maku on taiteilijan pahin vihollinen ja taidetta on jokainen askel kielletyllä nurmikolla.” Toisin sanoin: tosi taiteilija on demoni hyvän käytöksen lihassa. Piilotajuinen hirviömäisyys näkyy myös Jaakolasta vaikuttuneen Juhani Linnovaaran töissä.

Toistuvat motiivit kaivo ja lintu asettuvat samaan kuvaan. Kirjan ytimen voi nähdä vertikaalisena kuvana, jossa kaivo on yksinäisyyden tukahtunut pohja ja lintu sieltä vapaaksi lentänyt mieli. Eihän tasamaan tylsyyttä kukaan oikeasti kestäkään.

Persialainen runoilija Rumi vei äärimmäisyyksiin kaipauksen ilmaisun ja kirjoitti kaikkien tukahdutettujen ja syrjäytyneiden kollektiivisen piilotajunnan esille. Tässä kirjassa Niemi asettaa Rumin puhkaisemaan välinpitämättömyyden ja kulutuskeskeisen elämän laumasuojan. Rumille tuska ja vastoinkäymiset ovat tärkeitä hetkiä, sillä ne herättävät tuntemaan todellisuuden syvät ääriviivat.

”Välinpitämättömyys on jumalan vankila. Tietoisuus on jumalan palatsi.” Kaikkein parhaiten Kuulemisen motoksi sopisi Rumin aforismi: ”Tehtäväsi ei ole etsiä rakkautta. Tehtäväsi on etsiä ja löytää ne muurit, jotka olet rakentanut rakkauden tielle.”

Jumalan köyhä

Kirjassa on erakoksi vetäytymishalun ristiriitaista vimmaa. Titta lukee Franciscus Assisilaisesta, iloisesta askeetikosta ja maailmallisuudesta luopujasta. Hän haluaa myös kunnioittaa eläimiä ihmisiä enemmän, koska ne eivät ole pettäneet luonnonmukaisuutta kuten ovat tehneet ihmiset, luonnevikainen laji.

Alpo Jaakolan Marjo Niemi näkee toteuttaneen taiteilijaluontonsa puhtaasti ja siitä jäljellä on Loimaalla patsaspuisto. Paradoksaalisesti tekee mieli verrata Jaakolaa Paul Gauguiniin, joka etsi omaa ympäristöään toiselta puolelta maapalloa. Jaakola puolestaan pysyi Loimaalla ja sanoi ”matkailleensa” elämässään noin 200 metriä etelän suuntaan.

Viimeinen monologi Raha on parodia viihteestä. Se tekee pilaa kaupallisuudesta ja erityisesti itsensä henkisestä myymisestä.

Kirjan syvä ihmisenä olemiseen kaivautuminen tekee teoksesta Marjo Niemen vaikuttavimman. Aiemmat eläytyvät kuvaukset ovat olleet lähempänä romaanin genreä. Mutta kuulukoon tämäkin kirjesarja tuohon kaiken syövään lajiin. Nyt Niemi on eläytynyt laveimmin ihmiseen, kuvaa sekä kokonaisuutta että -miehuutta, ihmisen tarpeita sellaisenaan. Tarpeista keskeisin on kuulluksi tuleminen. Teos on vuorovaikutuksen anatomia.

Erkki Kiviniemi

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua