Kirja-arvostelu: Heidi Mäkisen kerronta on elävää: lukija näkee mitä lukee. Tiina Raevaaran kirjoitustyyli on tarkka, konstailematon ja turhista sivuasioista vapaa.

Heidi Mäkinen: Ei saa elvyttää (Karisto, 2020)
Tiina Raevaara: Kaksoiskierre (Like, 2020)

Heidi Mäkisen toinen romaani Ei saa elvyttää kertoo vanhuksen viimeisten kuukausien tarinan. Auri on tehnyt elämäntyönsä yliopistossa, hammaslääketieteen tohtorina ja professorina. Jäätyään eläkkeelle 73-vuotiaana hän odottaa kuolemaa ja päättää ratkaista itse loppunsa.

Läheiset muodostavat kirjan kapeahkon henkilögallerian: tytär Tekla, siivooja Natalie, tyttärentytär Inka ja Natalien miesystävä Samu. Aviomies Ilmari on kuollut mutta näyttäytyy Aurin muistoissa.

Arjen dramatiikkaa

Teoksen vahvimmat puolet liittyvät juonen kehittelyyn ja arjen kuvaukseen. Mäkisen kerronta on elävää: lukija näkee mitä lukee. Tämä on aika paljon, kun vertaa moniin muihin nykyromaaneihin.

Visuaalisuuden lisäksi myös dialogi on toimivaa nykykieltä.

Juonta paljastamatta voi kuvata teoksen tyylilajia tragikoomiseksi. Tekstin ilmavuus tarttuu lukijaan myönteisyytenä. Tässä kirjassa ei kärvistellä eikä kuvata ahdistuksia, eikä ainakaan ryvetä niissä. Mitä nyt vähän harmitellaan ja kiroillaan.

Näkökulma Aurista on erinomaisesti pysähdytetty liikuntarajoitteisuuden kautta miltei pelkästään sisätiloihin, mikä saa lukijassa herkästi aikaan myötäelämistä ikääntyneen Aurin elämän arkeen.

Heidi Mäkisen kerronnan aihepiiriä ja tyyliä voi verrata Minna Lindgrenin Ehtoolehto-sarjaan.

Heidi Mäkinen on syntyisin Pohjois-Savosta, mutta päätynyt yllätyksekseen Tampereelle. Kuva: Irina Kolomijets

Biologista jännitystä

Tiina Raevaara on julkaissut seitsemän romaania ja novellikokoelman En tunne sinua vierelläni, joka voitti Runeberg-palkinnon.

Hän on perinnöllisyystieteeseen erikoistunut biologi ja filosofian tohtori, palkittu tiedetoimittaja ja Skepsis ry:n johtoryhmään kuuluva aktiivinen tiedekirjoittaja.

Eipä olekaan yllättävää, että Raevaaran aihepiirinä on perinnöllisyystutkimus ja sen ympärille syntynyt geeniteknologiaan liittyvä business. Jännitteinen juoni etenee hätäilemättä ja menneisyyden hämäriä kuolemia nousee esiin. Taustalla on ulkomaille tähtäävä geenimuunneltuihin kimeereihin, sian ja ihmisen risteytykseen, nojaava hanke.

Kirja kattaa joulukuun päivät jouluaattoon saakka. Päähenkilö ja kertoja Eerika on kirjan pahiksen, geenimuunnosbisnestä harjoittavan Pajusuon palkkalistoilla kyvykkyytensä takia, vastahakoisesti. Hän tietää Pajusuon tähtäävän johonkin hämärään kauppaan.

Eerika asuu siskonsa Kristiinan ja tyttärensä Tuulikin kanssa. Tyttäreen liittyy jokin vihjailtava salaisuus, jolla Pajusuo Eerikaa työhän kiristysmäisesti pakottaa.

Jännitystä on ilmassa. Tapahtumat etenevät verkkaisesti arjen lomassa. Raevaaran kirjoitustyyli on tarkka, konstailematon ja turhista sivuasioista vapaa, tiedenaisen kirjavaa kerrontaa. Mukana on tulevaisuuden pelko, tapahtumien ennakointi, joista odottava jännitys muodostuu.

Jos kirjasta jotain syvempää etsii, löytyy temaattisesti kriittistä suhtautumista liian innokkaaseen geenimuuntelutieteeseen. Lisäksi kirjan motto on viisas: ”Luonnolla ei ole salaisuuksia. Salaisuudet ovat ihmisten ajatuksissa ja aikeissa.” (J. Robert Oppenheimer)

Erkki Kiviniemi