”Velton kyrvän aikakausi on koittanut!” – arviossa Bianca Kronlöfin Kirjeitä miehille

19.06.2023
levoton tuhkimo by hanna maria gronlund kulttuuritoimitus INSTA

Kuva: Into Kustannus

KIRJAT | Ruotsalaisen koomikon feministinen pamfletti on rakentava ja myötätuntoinen. Parhaimmillaan kirja on puhuessaan patriarkaatista.

”Teos avaa lukkoja, purkaa huonoja argumentteja ja asettaa kohtuullisia ja järkiperäisiä vaatimuksia sille, miten olla ja elää.”

ARVOSTELU

4.5 out of 5 stars

Bianca Kronlöf: Kirjeitä miehille

  • Suomentanut Riie Heikkilä.
  • Into Kustannus, 2023.
  • 127 sivua.
Osta kirja tai kuuntele sitä ääni­kirja­palveluista, tuet samalla Kulttuuri­toimitusta!
BookBeat Nextory Storytel

Leea Klemolan ohjaamassa ja yhdessä Kaarina Hazardin kanssa kirjoittamassa tv-sarjassa Myrskyn jälkeen (Aamu Film Company/YLE, 2017) tapahtuu outoja. Suomen yli on pyyhkäissyt myrsky, joka on saanut erityisesti miehet käyttäytymään oudosti. He ovat yhtäkkiä valtavan tunteellisia.

Hazardin näyttelemä komisario Rauni Kolehmainen on huolissaan. ”Miesten tunteet ovat yleensä niitä, jotka aiheuttavat järjestyshäiriöitä”, hän tuskailee.

Todellisuudessa Klemola ja Hazard eivät olisi tarvinneet miesten tunteiden ja järjestyshäiriöiden yhteyden osoittamisen olosuhteeksi mitään outoa ja yliluonnollista myrskyä, sillä miesten tunteet aiheuttavat murskaavan enemmistön järjestyshäiriöistä ja rikoksista.

Kirjassaan Kirjeitä miehille (Into, 2023) ruotsinsuomalainen näyttelijä ja koomikko Bianca Kronlöf haluaa puuttua väkivallan ja seksuaalisen häirinnän sukupuolittuneisuuteen, ja varsinkin siihen, miksi asiasta on niin vaikea keskustella.

Häntä häiritsee se, että miehet usein julkisuudessa pysyvät hiljaa miesten tekemästä väkivallasta ja häirinnästä, vaikka yksityisesti tuomitsisivatkin kaikenlaisen sikailun.

Kronlöfin teos on käsikirja #MeToon jälkeiseen aikaan. Se avaa lukkoja, purkaa huonoja argumentteja ja asettaa kohtuullisia ja järkiperäisiä vaatimuksia sille, miten olla ja elää. Kronlöf tarttuu esimerkiksi väitteeseen siitä, ettei ”nykyään uskalla sanoa enää mitään”. Väitteen taustalla hän näkee pelkoja, joita hän haluaa hälventää. Samalla hän tulee sanoneeksi paljon muutakin.

Kronlöfin kirja koostuu eri mittaisista teksteistä, kirjeistä, joiden kohteet mainitaan niiden otsikoissa (”Hämmentyneelle”, ”Yhden yön jutulleni”, ”Kaikille isille” ja niin edelleen), mutta periaatteessa tekstit ovat kaikille, vaikka erityisesti miehille. Yhden kirjeen Kronlöf on omistanut raiskaajalleen.

Kirjan kirkkaan ja tyylikkään käännöksen on laatinut Riie Heikkilä.

* *

Kronlöfin kirja onnistuu vaikeassa tehtävässä. Se on hienosti kirjoitettu, kiihkoton ja paikoin myös hauska. Se tarttuu totunnaisiin käsityksiin ja arjen myytteihin oivaltavasti. Se on aggressiota kohtaan jopa myötätuntoinen: Kronlöf muistuttaa, että väkivallantekijä tarvitsee aina apua, ja että tälläkin on mahdollisen sanktion kärsittyään oikeus normaaliin loppuelämään.

Kronlöf palastelee asiansa niin loogisen rauhallisesti ja tarkasti, ettei sille voi oikeastaan sanoa vastaan. Se on kuitenkin ytimeltään vakava feministinen pamfletti, joka katsoo jämäkästi lukijaansa kohti. (Kirjan kannen kuvassa Kronlöf katsoo lukijaa kohti suopea ilme kasvoillaan.)

Parhaimmillaan kirja on puhuessaan patriarkaatista. ”Patriarkaatti” on kuuma sana, joka ei tarkoita miehiä, vaan sukupuolijärjestelmää, joka nostaa miehiä, ja arvottaa kaiken muun toisarvoiseksi. Länsimaissa järjestelmä sisältää myös koko joukon käyttäytymistä ohjaavia uskomuksia. Kronlöfin mukaan ne ovat pahimmillaan hengenvaarallisia.

Kulttuurisen tason asioista puhuminen on helposti puhetta abstraktioista. Kuitenkin yksinkertaisimmillaan patriarkaatti tarkoittaa sitä, että poikia kasvatetaan eri tavalla kuin tyttöjä. Poikien aggressioon ja sitä myötä väkivaltaan suhtaudutaan hyväksyvämmin, tyttöjä taas kannustetaan korostetummin empatiaan, mutta toisaalta heidät kasvatetaan pelkäämään miehiä. Tytöt saavat tunnetyölleen mallin, kun taas poikia ohjataan peittämään tunteensa, mikä johtaa lähes aina tunne-elämän ongelmiin.

Kronlöf muistuttaakin nykykulttuuriin kyllästyneenä, että naiset tekevät usein myös miesten tunnetyön. Heterosuhteissa naiset surevat usein myös kumppaniensa surut, naiset tulkitsevat miehille näiden tunteita. Mies vapautetaan vastuusta suhteessa omiin tunteisiinsa ja hyvinvointiinsa. Miksi moni mies yhä tarvitsee kumppaninsa apua esimerkiksi siihen, että muistaisi syödä terveellisesti? Miksi miehet ovat useammin asunnottomia, tekevät enemmän itsemurhia, ylipäänsä kuolevat nuorempina kuin naiset?

Kirjan päätavoite on vastuun ottaminen.

Kun miehet ovat yliedustettuina kaikissa rikostilastoissa, on miesten otettava vastuuta toiminnastaan ja tunteistaan. Feminismille vastaanväittäjät muistavat sanoa, että myös miehet ovat väkivallan uhreja, jopa naisia useammin. Se on toki totta. Tosin silloinkin tekijä on lähes aina mies. Pointti on siinä, että meidän kaikkien on lakattava hyväksymästä väkivaltaa ylipäätään.

Tärkeimmäksi lääkkeeksi Kronlöf ehdottaa inhimillisen tason sosiaalista kontrollia, sekä hyvässä että pahassa. Miesten on puututtava toisten miesten väkivaltaan ja aggressioon, mutta miesten on myös välitettävä toisistaan, puhuttava tunteistaan toisilleen, sallittava toisilleen myös epävarmuus ja heikkous. Halattava toisiaan.

* *

Hauskimmillaan Bianca Kronlöf on puhuessaan seksistä, johon hänen mukaansa liittyy kohtuuton määrä oletuksia. Seksiin liittyvä tieto ja osaaminen ei nimittäin synny telepaattisesti tyhjästä, niin kuin tunnutaan olettavan. Onnistuessaan seksi on kuuntelemista ja puhumista, hyväksyvää avoimuutta, jossa saa sanoa myös ei.

Hauskoja ovat myös eri tiloissa oleville kikkeleille osoitetut kirjeet. Kovasta kyrvästä ”voi pitää hetkittäin ja aivan erityisissä tilanteissa”, veltto taas on se aito.

Kronlöfin kirja on nopealukuinen. Itse luin sen kahdella istumalla, mutta sen lauseissa on ytyä useampaankin selailuun. Myös Krista Kososen lukema äänikirjaversio on laadukas.

Niin, uskaltaako nykyään sanoa mitään? Jos tarkoitus on loukata, tarvitseeko sitä sanoa?

#MeToossa ei ollut pelkästään kyse siitä, että väärintekijät saatetaan vastuuseen ja julkinen skandaali seuraa toistaan. #MeToo oli kulttuurinen käänne kohti aikuista vastuuta, rehellisyyttä ja läpinäkyvyyttä. Kaita tie kuitenkin vaatii työtä joka päivä. Tehtävänä ei ole ainoastaan purkaa syrjiviä rakenteita, vaan myös olla rakentamatta uusia

Aksu Piippo

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua