Veikkauskratia osoittaa, miten mätä avustusjärjestelmä Suomessa on – arviossa Senja Larsenin järkyttävä tietokirja

20.07.2021
Veikkauskratia

Kuva: Senja Larsen

KIRJAT | Veikkauskratia on kirja, jonka jokainen fakta järkyttää. Se kertoo maasta, jota hallitsee rahapeliyhtiö. Senja Larsen kuvaa tilanteen ongelmallisuutta monesta näkökulmasta.

”Tämä kirja voisi hyvin olla Vuoden journalistinen teko. Ainakin minulle se oli näköaloja avaavaa luettavaa.”

ARVOSTELU

5 out of 5 stars

Senja Larsen: Veikkauskratia – miten Suomesta tuli riippuvainen peliriippuvaisista

  • Kustannettu joukkorahoituksella Mesenaatin kautta, 2021.
  • 313 sivua.

Veikkauskratia (2021) on kirja, jonka jokainen fakta järkyttää. Se kertoo maasta, jota hallitsee rahapeliyhtiö. Yritys on järjestänyt asiansa niin, että poliitikoilla ei ole tahtoa asioiden muuttamiseen, sillä poliitikot nauttivat Veikkauksen kestityksestä ja tuhansien eurojen kokouspalkkioista.

Veikkauksen valta on niin suuri, että se pyyhkii lattiaa arpajaislailla ja asettaa haluamiaan henkilöitä suurten järjestöjen hyväpalkkaisiin tehtäviin. Sen apulaislobbaajina ovat järjestöt, joiden ei tarvitse kehittää omaa varainhankintaansa vaan ne odottavat että miljoonat vain tupsahtavat niiden kassaan. Mikäpä taho nyt sellaisesta haluaisi luopua. Jopa Poliisihallituksen ja THL:n siteet Veikkaukseen ovat lämpimät, joten yritystä ei oikeastaan valvo kukaan.

Vapaa toimittaja Senja Larsen on tehnyt valtavan työn. Hän kuvaa tilanteen ongelmallisuutta monesta näkökulmasta. Oman lukunsa kirjassa saavat pelaamisen vaikutukset aivotoimintaan, Veikkauksen sidosryhmien kestittäminen ja ongelman historia. Viimeisessä luvussa kumotaan useita yleisiä väittämiä, joista moni on saanut alkunsa Veikkauksen propagandasta.

* *

Kirja alkaa synkällä tapauskertomuksella, joka on myös toiminut motivaationa kirjan kirjoittamiseen. Leena Pihanurmi on joutunut seuraamaan sivusta peliriippuvaisen äitinä poikansa rimpuilua, ja se tuhonnut koko perheen elämän. Yli 20 vuoden ajan äiti on pelännyt puhelua, että poliisi soittaa ja kertoo murheellisia uutisia.

Samaan aikaan Veikkaus jakaa ”hyvää”, eikä edes yritä suitsia ongelmaa, sillä juuri Pihanurmen pojan kaltaiset peliriippuvaiset maksavat kaiken. Poikansa ongelmien johdosta Pihanurmi perusti pelaajien tukijärjestön, joka on Suomessa ensimmäinen – ja ainoa, joka ei saa rahoitusta Veikkaukselta.

Suomessa on noin 72 000 peliongelmaista. Jokainen pelikone tuottaa kunnille noin 30 000 euron kustannukset, sillä moni pelaaja joutuu jättäytymään pois työelämästä ja menettää terveytensä. Kunta joutuu maksamaan asunnon vuokran ja antamaan maksusitoumuksen kauppaan, sillä peliongelmaiselle ei voi uskoa rahaa. Tämän kaiken me kuntalaiset maksamme.

Rahassa mitattuna kustannukset ylittävät pelituotot. Maksajina ovat eläkeläiset ja työttömät, saajina poliitikot ja järjestöjohtajat. Useiden järjestöjohtajien palkka on yli 100 000 euroa vuodessa. Kustannukset jäävät kuntalaisten harteille, tuotot menevät muualle.

Ensimmäisellä lukukerralla kiehahti ärtymys Veikkauksen härskiä toimintaa kohtaan. Arpajaislaki sanoo, että Veikkaus ei saa kannustaa uhkapeliin. Mitä muuta se tekee kuin juuri sitä? Kun Veikkaus mainostaa, se voi vetää mainoksen päivän etuajassa pois ja poliisiviranomainen heristää hieman sormeaan.

Veikkauksen EU:ta saaman monopoliluvan ehtona on se, että se ehkäisee pelihaittoja. Näkyykö tästä merkkejä? Ei. Monopoli itsessään ei ole mitenkään autuaaksi tekevä ja säilyttämisen arvoinen seikka, sillä lisenssijärjestelmässä olisi yksi merkittävä etu puolellaan: lisenssi voidaan ottaa pois, jos se aiheuttaa merkittävää haittaa yhteiskunnassa. Norjassa pelimonopoli on säännelty, joten monopolikin voi olla toimiva.

Toisella lukukerralla kiukku kiehahti enemmänkin mätää järjestelmää kohtaan, joka kannustaa pelaamiseen. Ongelma lähti oikeastaan siitä, kun Esko Ahon hallitus hoksasi lamavuosina, että kansalaisjärjestöjen saamaa rahoitusta voisi siirtää rahapelituotoista maksettavaksi. Se asetti Veikkaukselle tuloutusvaatimuksen, ja tuo vaatimus on kasvanut koko ajan. Yritys on siis osaltaan puun ja kuoren välissä.

Valtion budjetti määrää kuinka paljon valtio haluaa kupata Veikkausta. Veikkaus taas kuppaa tietysti pelaajia, hehän kaiken viime kädessä maksavat. Me muut kuntalaiset taas maksamme heidän kulujaan.

* *

Sairauden ydin ovat peliautomaatit ja niiden yleisyys. Suomi on liki ainoa maa maailmassa, jossa niitä on sijoitettu jokaiseen kauppaan ja kioskiin, ja meillä hävitään rahaa henkilöä kohti kolmanneksi eniten maailmassa. Rahapelit ovat aivokemiallisesta näkökulmasta riippuvuutta aiheuttavia päihteitä, ja ne tulisi lukea samaan ryhmään huumeiden, alkoholin ja tupakan kanssa.

Muista päihteistä tiedetään, että saatavuus ja mainonta lisäävät kulutusta. Miltä tuntuisi, jos kaupan aulassa olisi rivi automaatteja, joista saisi ostaa vapaasti viinaa ja tupakkaa? Lisääntyisivätkö niiden aiheuttamat haitat? Vai sanottaisiinko, että ilman niitä ihmiset siirtyisivät vain tilamaan alkoholia verkkokaupasta ja valtio menettäisi tuottoja?

Väite siitä, että ihmiset pelaisivat saman verran joka tapauksessa ja siirtyisivät pelaamaan ulkomaisille sivustoille, ei pidä paikkaansa. Vuonna 2020 peliautomaatit suljettiin pandemian takia, eikä pelaaminen siirtynyt nettiin. Pelaajat ovat pääasiassa eläkeläisiä ja muita sosiaalietuuksien saajia, jotka eivät kovin helposti siirry nettipelien äärelle.

Tämä kirja voisi hyvin olla Vuoden journalistinen teko. Ainakin minulle se oli näköaloja avaavaa luettavaa. Toki tiesin, että Suomessa on peliongelmaisia, mutta järjestelmän puoli ihmisten sairastuttamisessa oli uutta. Pisti vihaksi se, että ihmisten suorastaan halutaan tuhoavan elämänsä, minkä jälkeen heidät jätetään oman onnensa nojaan, ja hyväosaiset nauttivat suurta palkkaa heidän kustannuksellaan. Kaikkea perustellaan sillä, että se on hyvän tekemistä. Jälkipolvet vielä kummastelevat meitä.

Elina Talvio

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua