Kuvat: Atena / Riikka Kantinkoski
KIRJAT | Roope Lipastin uuden romaanin tapahtumat sijoittuvat satojen vuosien taakse, mutta vähän on ihminen muuttunut.
”Lipasti punoo uskottavasti kertomuksia, joiden voi uskoa olevan totta; historia herää henkiin.”
ARVOSTELU
Roope Lipasti: Luutnantti Ströbelin istumajärjestys
- Atena, 2024.
- 365 sivua.
Alusta asti on selvää, että Turkuun saapuneella luutnantti Ströbelillä ei ole puhtaat jauhot pussissa ja että hän on jonkin sortin ketku – mutta hurmaava sellainen. Ströbel ujuttaa itsensä ylimielisen piispan suosioon ja saa kuin saakin puhuttua itselleen väliaikaisen työn.
Piispa vihaa pientä ja surkeaa Turkua. Ströbel saa tämän uskomaan, että tuomiokirkko saadaan rikastumaan ja siirtymään suuren maailman tyyliin teettämällä sinne penkit ja myymällä niistä nimikkopaikkoja. Mitä lähempänä saarnastuolia paikka on, sitä parempi ihminen. Nimilistan laatii luutnantti Ströbel.
On vuosi 1631 ja suuri 30-vuotinen sota on Luutnantti Ströbelin osalta päättynyt. Sota oli ollut julma eikä ollut tuonut mitään hyvää mukanaan, kuten eivät sodat milloinkaan. Ströbel kertoo laveasti juttujaan rintamalta ja antaa ymmärtää olleensa suuri sankari.
Romaanin sielu on pieni orpopoika Påvel, josta tulee Stöbelin palvelija ja apulainen. Kohtaaminen on ainakin alkuun Påvelin onneksi, sillä luutnantti opettaa taustansa ja ruumiinvammansa vuoksi ylenkatsotun pojan lukemaan ja kirjoittamaan, mikä tuona aikana on harvinaista. Ankeaan elämään tottunut poika pääsee isäntänsä siivellä lisäksi lihapatojen ja makkaralautasten ääreen, kun kaupunkilaiset kilvan hännystelevät luutnantti Ströbeliä eturivin paikkojen toivossa.
Päähenkilöiden joukkoon nousee myös nuori ja kaunis helmenompelija Valpuri, luultavasti Turun ensimmäinen feministi. Hänen järkeensä ei mahdu muun muassa se, miksi hän ei saa olla itsellinen ammatinharjoittaja, vaan siihen tarvitaan välikädeksi ja sopimusten tekijäksi tumpelo aviomies. Oma osansa tapahtumissa on myös kaupungin kätilöllä.
Paikoitellen Luutnantti Stöbelin istumajärjestys (Atena, 2024) on kuin letkeä veijariromaani, mutta käsittelee myös vakavia aiheita, kuten naisten asemaa, sodan turhuutta ja kaikkein kurjimpien kohtelua vanhurskauden vaipan suojissa. Romaanin tapahtumat sijoittuvat satojen vuosien taakse, mutta vähän on ihminen muuttunut.
Roope Lipasti on ahkera kirjailija. Hän on kirjoittanut kolmisenkymmentä teosta aikuisille ja lapsille. Hän punoo uskottavasti kertomuksia, joiden voi uskoa olevan totta; historia herää henkiin.
Äänikirjan lukee Panu Vauhkonen, jonka suosio romaanien tulkitsijana tulee tässäkin varsin ymmärrettäväksi.
Leena Reikko
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Minuuden jakautuminen – arviossa Anna-Kaari Hakkaraisen Marraseliö
KIRJAT | Finlandia-ehdokkaaksi nostetun teoksen keskiössä kulkee Ingmar Bergmanin elokuva Persona.
Paha saa palkkansa, joko rahana tai tuomioina – arviossa Jo Nesbøn Kylän kuningas
KIRJAT | Jo Nesbøn Valtakunta-romaanin jatko-osassa pienessä Osin norjalaiskylässä tapahtuu taas. Veljekset Roy ja Carl Obgard ottavat mittaa toisistaan ja muista.
Asko Jaakonaho kirjoitti veijariromaanin Sigurd Wettenhovi-Aspasta – arviossa Tulenkantaja-palkintoehdokas Kulta-aura
KIRJAT | Asko Jaakonaho tarttuu yhteen Suomen historian omalaatuisimmista henkilöistä, etenkin kielitieteellisistä tulkinnoistaan muistettuun Sigurd Wettenhovi-Aspaan.
Talouden ja yhteiskunnan kehityksen unilukkari – arviossa Risto Murron Miksi Suomi pysähtyi?
KIRJAT | Murto kirjoittaa selkeästi, havainnollisesti ja tyynen rauhallisesti asioista ja ilmiöistä, jotka päiväkohtaisessa uutisoinnissa ajautuvat helposti riitoihin tai poliittisen myllytyksen kohteiksi.