Kuvat: Ari Haimi / Aviador
KIRJAT | Sussu Laaksonen esittelee kirjassaan Vapaan kirjoittajan anatomia vapaan kirjoittamisen menetelmän ja menetelmään liittyviä harjoituksia.
”Laaksonen herättää ihmettelemään kehon monipuolisuutta ja se on yksi kirjan merkittävimmistä saavutuksista.”
ARVOSTELU
Sussu Laaksonen: Vapaan kirjoittajan anatomia
- Aviador, 2023.
- 220 sivua.
Sussu Laaksonen esittelee kirjassaan Vapaan kirjoittajan anatomia (Aviador, 2023) vapaan kirjoittamisen menetelmän ja menetelmään liittyviä harjoituksia. Hän kirjoittaa yksityiskohtaisia havaintoja kehosta ja kaunokirjalliseen muotoon laitettuja fysiologisia faktoja, jotka saavat huomion kiinnittymään kulloinkin kyseessä olevaan kehonosaan. Laaksonen herättää ihmettelemään kehon monipuolisuutta, ja se on yksi kirjan merkittävimmistä saavutuksista.
Kirjan parasta antia ovat sen kirjoitusharjoitukset. Myös kirjoittajan keskeinen ajatus siitä, että kirjoittaminen on kehollinen prosessi, on perusideana kiinnostava ja raikas. Kirjan perusrakenne on myös onnistunut. Kirjaa on helppo lukea pienissä pätkissä, koska lyhyet luvut ovat pieniä kokonaisuuksia. Toisaalta ne liittyvät toisiinsa eri kehonosan kautta, mutta toimivat myös luettuna yksittäisinä kokonaisuuksia.
Kirjassa on viittauksia sekä fysiologiaan, filosofiaan, runouteen ja myyttisiin tarinoihin. Pidän kirjoittajan tavasta olla lokeroimatta liikaa sitä, mistä hän voi kirjoittaa, vaan hän kirjoittaa vähän kaikesta, kuitenkin asettaen kaiken kirjoittamisen ja kehollisuuden kontekstiin. Mutta ymmärrän myös, jos sama piirre tuntuu ärsyttävältä joistain lukijoista. Menetelmäkirjana pituutta olisi voinut lyhentää ja joitain aiheita suoraan karsia. Kirja on toisaalta myös tietokirja, eikä pelkkä kirjoittamisen menetelmäopas.
Toisaalta Vapaan kirjoittajan anatomia säilyttää kiinnostavuutensa juuri sen vuoksi, että koskaan ei oikein voi tietää, mitä tuleman pitää. Tämä liittyy myös kirjan nimeen – kuvittelin saavani käteeni paljon kuivemman teoksen, joka käsittelisi enemmän vapaana kirjoittajana toimimista – mutta teos sukeltaakin suoraan ihmisen sisään, kehollisuuteen, sekä kirjoittamiseen ja elämään liittyviin suurempiin kysymyksiin. Laaksosen tausta dramaturgina saattaa antaa hänelle työkaluja luoda jännitettä kirjoittamiseensa.
Laaksonen on tehnyt paljon pohjatyötä kirjaansa varten ja on selkeästi kirjoittanut paljon. Hän haluaa hakea kirjoittamiseen laajempaa näkökulmaa kehollisuuden avulla. Somaattiset menetelmät muistuttavat ja osittain myös pohjautuvat suoraan liike- ja tanssi-improvisaation yhteydessä tehtäviin harjoituksiin. Laaksonen pyrkii somaattisin menetelmin vapauttamaan kirjoittamista liian jäykistä konventiosta – ennen kaikkea luovaa ajattelua ja kirjoittamista, joka ei ole niin alisteinen muotoseikoille. Tämä toisaalta ilmenee kirjan tyylissä itsessään ja tekee lukukokemuksesta jollain tavalla ristiriitaisen.
Antaessaan harjoituksia ja ajatuksia liittyen vapaampaan kirjoittamiseen Laaksonen myös esittelee vapaan kirjoittamisen (ja yleensäkin kirjoittamisen kehittymisen) historiallisia käänteitä. Tämä tekee metodin esittelystä uskottavan. Hän myös tarkastelee kriittisesti esittelemäänsä menetelmää, mikä on kiinnostavaa, mutta ehkä välillä myös liiallista.
Laaksosen esittelemä Peter Elbow’n vapaan kirjoittamisen harjoitus kirjasta Writing Without Teachers kiteyttää jotain olennaista vapaan kirjoittamisen metodin hyödyistä (s. 75):
”Ensin kirjoitetaan 45 minuuttia pysähtymättä ja miettimättä. Sitten käytetään vartti improvisoimalla syntyneen tekstin tutkimiseen. Mikä sinusta tuntuu tärkeältä ja keskeiseltä? Missä on tekstin painopiste? Seuraava 45 minuutin vapaakirjoitus kirjoitetaan näiden ajatusten pohjalta. Prosessi toistetaan niin monta kertaa kuin mahdollista. Elbow muistuttaa, että on normaalia kirjoittaa tuntikaupalla pelkkää roskaa. Se, että oppii sietämään omaa keskeneräisyyttään, on yksi metodin eduista.”
Tämä kirja ei jättänyt kylmäksi. Mutta lopulta en oikein tiedä mitä siitä ajatella. Tavallaan se on tosi inspiroiva, mutta paikoitellen myös poukkoileva. Kirja pyrkii ehkä selittämään vähän liian monia asioita, ja jonkinlainen aiheiden rajaaminen olisi ollut lukijaystävällistä. Toisaalta kirjan kirjoittamisharjoitukset tuovat vaihtelua ja elävöittävät kirjaa.
Vapaan kirjoittamisen metodin oppii kirjaa lukiessa kuin vahingossa. Vapaan kirjoittamisen idea ja perustelut tulevat hyvin esille. Teos tuo uudenlaista näkökulmaa kirjoittamiseen ja voi olla siten kiinnostava tulokulma kirjoittamisesta kiinnostuneille tai päinvastoin ihmisille, jotka eivät niin kirjoittamisesta piittaa. Ehkä tämän kirjan harjoitusten avulla voi pystyä avaamaan kirjoittamiseen liittyviä lukkoja.
Johanna Peltola
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
”Ihanan maksimaalinen” – Harri Henttisestä kasvoi Vesilahden kirkkoherra ja nyt jo puolen Suomen tuntema KirkkoHarri
KIRJAT | Miia Siistonen näyttää, miten julkkiselämäkerta kirjoitetaan oikein: vetävästi, humoristisesti, kohdetta silottelematta mutta häntä kunnioittaen ja avaten ajattelun rajoja.
Niilo Teerijoki muistelee kansakoulunopettajan uraansa Aunuksen Karjalassa – arviossa Uskon ja toivon aikoja
KIRJAT | Kotiseutuneuvoksen puolen vuosisadan takaisissa käsikirjoituksissa kuvataan kolmea kouluvuotta Itä-Karjalan kylissä loppusyksystä 1941 kesään 1944.
Sotiminen Israelissa vaikuttaa siltä kuin sen pitäisi kuulua päivittäiseen uutisannokseen – arviossa Hannu Juusolan Israelin historia
KIRJAT | Maailmanyhteisö on neuvoton, kun ne, joilla on aseita ja voimaa takanaan, tekevät mitä lystäävät. Siksi Hannu Juusolan tuntevat kaikki ajankohtaislähetyksiä seuraavat tv-katsojat.
Taku Hoon elämä oli isän käsissä, ja se meni pala palalta rikki – arviossa Kenelle kertoisin
KIRJAT | Pieni ja vaatimaton runokirja avaa lapsen kokemusmaailmaa perheessä, jossa kasvamisen keskiössä on mielenterveyspotilas, oma isä.