Vanhan miehen viimeinen kesä – arviossa Lisa Ridzénin Kurjet lentävät etelään

Kuvat: Gabriel Liljevall / Tammi

Miltä tuntuu, kun itse ei enää saa päättää, mitä syö, milloin käy suihkussa, pitääkö vaippoja vai ei? Miten kuvata tunteita, kun toisten hoivattavana oleva ei kykene niitä itse sanoittamaan?

Ruotsalainen esikoiskirjailija Lisa Ridzén on onnistunut tässä romaanissaan Kurjet lentävät etelään (Tammi, 2025). Vaikutelma on voimakas ja aidon tuntuinen, vaikka kirjailija itse on vasta 37-vuotias. Hän kuvaa entisen sahatyöntekijä Bon ajatuksia niin, että saa myös lukijan tuntemaan sympatiaa kirjansa päähenkilöä kohtaan.

Ridzén sai ajatuksen kirjasta, kun löysi isoisänsä kotihoitajien kirjoittaman päiväkirjan kunakin päivänä tehdyistä hoitotoimista. Kirja rakentuu Bon mietteistä ja hoitajien lyhyistä merkinnöistä. Muutamat ulkopuoliset lauseet rytmittävät vanhan miehen muistojen virtaa.

Kurjet lentävät etelään muistuttaa jälleen, että Ruotsi on paljon muutakin kuin Etelä-Ruotsi ja Tukholma. Pohjoisessa ollaan henkisesti paljon lähempänä Suomea ja suomalaista syrjäseutua.

Tapahtumapaikkana on Östersundia ympäröivä maaseutu Jämtlannissa. Joet virtaavat ja kosket pyörittävät sahoja, jotka tuovat leivän pöytään. Bo on vasta 12-vuotias, kun menee isänsä, äijän, perässä sahalle töihin. Koulunkäynnin jatkamisesta ei ole puhettakaan.

Eletään luonnosta ja luonnon ehdoilla, tai ainakin ennen elettiin. Nyt Bon poika Hans täyttää jääkaapin ja pakastimen ICA:sta ostetuilla valmisaterioilla, joita kotihoidon mieluisat ja vähemmän mieluisat hoitajat lämmittävät.

* *

Bon vaimo Fredrika on muistisairas ja hoivakodissa. Hän on kuitenkin koko ajan muistoissa, ja hänen kanssaan Bo ajatuksissaan puhuu. Toinen seuralainen on Sixten-koira, jota Bo hädin tuskin jaksaa ulkoiluttaa ja jonka kohtalosta on eripuraa. Vaihtelua elämään tuovat harvat puhelinkeskustelut hyvän ystävän Turen kanssa.

Ongelmallinen suhde isään ja suhde omaan poikaan jäytävät jäyhää miestä, jolle tunteista puhuminen on ollut aina vaikeaa. Isää Bo kutsuu kuvaavasti äijäksi. Kun äijä oli kova ja ankara, Bo käänsi isälle selkänsä ja rakensi oman elämän.

”Silti se ei kadonnut, toive että hän näkisi minut. Että hän katsoisi minua tavalla joka sanoi että hienosti tehty, Bo.”

* *

Ridzénin kirja tuo elävästi mieleen niin ikään Kerstin Ekmanin Pohjois-Ruotsiin sijoittuvan Suden jäljen (Tammi, 2022). Siinäkin tärkeitä teemoja ovat vanheneminen, luonto ja suhde eläimiin.

Ridzén on sosiologi ja hän on tutkinut väitöskirjaansa varten muun muassa miehisyyden käsitettä ja tunteiden merkitystä Pohjois-Ruotsin maaseudulla. Tämän tutkimuksen jälki näkyy kirjassa, ei akateemisena tarkasteluna, vaan aitona kiinnostuksena tutkimuskohteisiinsa, ikääntyviin miehiin. Myös lukija huomaa kiintyvänsä tähän mieheen, jonka ajatuksia saa seurata sen ajan, kun kurjet pohjoisen kesässä viihtyvät.

Vielä yksi hienous kirjassa on, nimittäin se, että rivien väleissä ja pienissä viittauksissa menneeseen kerrotaan paljon. Sellaisia on esimerkiksi suhtautuminen erilaisuuteen, josta ei oikeasti puhuta, mutta kaikki ikään kuin tietävät.

Ritzenin kirja ilmestyi alkukielellä viime vuonna ja sai Årets bok -kirjallisuuspalkinnon. Ilahduttavaa, että romaani saatiin näin nopeasti myös suomeksi taitavan Sirkka-Liisa Sjöblomin kääntämänä.

Marjatta Honkasalo

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua