Kuvat: Docendo
KIRJAT | John le Carrén postuumisti julkaistu romaani avaa sitä, millaisten ihmisten maailmassa lecarrélaiset vakoojat toimivat.
”Parasta Viimeisessä henkäyksessä on se, kuinka voimakkaasti se saa taas kerran tajuamaan, miten riivatun hyvä kirjailija le Carré oli.”
ARVOSTELU
John le Carré: Viimeinen henkäys
- Suomentanut Ilkka Rekiaro.
- CrimeTime, 2022.
- 220 sivua.
Kaksi vuotta sitten kuolleen englantilaiskirjailijan John le Carrén (1931–2020) Viimeinen henkäys (CrimeTime, 2022) on hänen viimeisin ja kahdeskymmeneskuudes julkaistu romaaninsa. Viimeistelemättömän romaanin saatteli loppuun kirjailijan kuoleman jälkeen hänen poikansa Nick Cornwell, joka kirjailijana työskennellessään käyttää taiteilijanimeä Nick Harkaway.
Viimeisen henkäyksen päähenkilö on Lontoon finanssielämässä menestynyt Julian Lawndsley, joka on 33-vuotiaana hypännyt pois uraltaan ja heittäytynyt kirjakauppiaaksi pieneen itäenglantilaiseen rannikkokaupunkiin.
Ollakseen romaanin päähenkilö Lawndsley jää pehmytpiirteiseksi hahmoksi vailla vahvoja motiiveja. Hänen lisäkseen kirjan hahmoihin kuuluu vähintään yhtä epämääräinen, paljon Itä-Euroopassa toiminut Edward Avon, johon Lawndsley tutustuu tämän toikkaroitua hänen kirjakauppaansa. Avon on Britannian tiedustelupalvelun entinen kenttäagentti, joka on traumatisoitunut kokemuksistaan Bosnian sodassa.
Lawndsleyn tavatessaan Avon esiintyy eläköityneenä yliopistomiehenä. Hänen vaimonsakin on tiedustelupalvelun veteraaneja, alansa huippuanalyytikko, joka potee parantumatonta syöpää. Pariskunta asustaa rappeutuneessa huvilassa, jonka nimi Silverview viittaa Villa Silberblickiin – eli taloon, jossa filosofi Friedrich Nietzsche kuoli.
Romaanin juoneen kuuluu myös juonne, jossa sisäisen turvallisuuden päällikkö Stewart Proctor jäljittäessään rikettä brittitiedustelupalvelussa päätyy nuuskimaan kahta eläköitynyttä agenttia.
* *
Tyypillistä John le Carrén romaania luonnehtii tietynasteinen resignaatio, pisteliäisyys, kiemurainen juoni ja ihmisen melankolinen suhtautuminen omiin ponnisteluihinsa. Le Carré -romaanin ihmisillä on ikävä isä ja uskoton vaimo. Le carrén käyttämä kieli on hurmaavan ironista. Viimeinen henkäys ei ole tässä suhteesssa poikkeus.
”Proctorin suku ei olisi ikinä kuvaillut itseään yläluokkaiseksi. Jo sana eliitti nostatti heidän niskakarvansa pystyyn. Ja etuoikeutettu oli yhtä paha kuin eliitti. Suku oli liberaali, eteläenglantilainen, edistysmielinen, pyrinnöille omistautunut ja valkoinen. Sillä oli periaatteita ja sitoumuksia. – – – Kylmän sodan alkuaikoina perheen mätämuna oli koonnut Albaniassa katastrofaalisen kapinallisarmeijan ja saanut siitä hyvästä mitalin.”
Viimeinen henkäys avaa selkeästi sitä, millaisten ihmisten maailmassa le Carrélaiset vakoojat toimivat.
* *
”Kaikkien samankaltaisten sukujen tavoin Proctorit tiesivät syntymästä saakka, että salainen palvelu oli Britannian hallitsevan luokan hengellinen pyhättö. Asiasta ei milloinkaan puhuttu ääneen, mutta tietoisuus siitä valoi heihin aivan erityistä solidaarisuutta.”
Suuren esikuvansa Graham Greenen tavoin le Carré ei välttämättä ottanut vakoilusta kertovia kirjojaan kovin tosissaan, mutta hänellä oli kyllä laajempaakin kunnianhimoa kirjoittamisensa suhteen. Le Carré on tiettävästi todennut yrittäneensä ”tehdä aikoinaan tuntemastaan vakoilun maailmasta näyttämön nykyhetken kysymyksille”.
* *
Erityisen tarkkaan le Carré on kirjoissaan hahmotellut brittiläisen itsetunnon rakennusaineita maailmanvallan romahduksen jäljiltä, eikä ole säästellyt maanmiehiään ja -naisiaan moitteilta näiden syyllistyessä uusimperialistiseen arroganssiin.
Le Carrén myöhäistuotannolle on ollut tyypillistä raivoaminen länsimaiden etenkin pieniin ja köyhiin maihin kohdistamaa ylimielisyyttä vastaan. Diktaattoreita le Carré ei paaponut, tulivat he mistä tahansa.
* *
Viimeisen henkäyksen julkaiseminen ja lukeminen on välttämätöntä lähinnä le Carré -kompletisteille, täydellisen sarjan keräilijöille.
Parasta romaanissa on se, kuinka voimakkaasti se saa taas kerran tajuamaan, miten riivatun hyvä kirjailija le Carré oli; ainutlaatuinen havaitsemaan, jäljittämään ja kuvaamaan maailmaa, jossa vallankäyttäjät hallitsevat puoli- ja osatotuuksia täysin omaksi hyväkseen – ennen, aina ja nykyäänkin.
Antti Selkokari
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kaj Korkea-ahon Äitiä etsimässä on rento ja intensiivinen kuvaus miesparin matkasta vanhemmiksi
KIRJAT | Todellisiin tapahtumiin perustuva teos imaisee lukijan yhteiselle matkalle miesten kanssa. Finlandia-ehdokkaan kirjalliset ansiot ovat ilmeiset, ja Korkea-aho taitaa tarinankerronnan.
Miika Nousiainen osaa tehdä urheilukentän ympäri juoksemisestakin mielenkiintoista – arviossa Ratakierros
KIRJAT | Ratakierros on erittäin hauska kirja amatööriurheilijasta, joka kirjan lopussa on mahdollisesti jo melkein ammattilainen.
Nainen haluaa kuolla puuna – arviossa Nobelin kirjallisuuspalkinnolla palkitun Han Kangin Vegetaristi
KIRJAT | Han Kangin Booker-palkinnolla vuonna 2016 palkittu romaani kertoo naisesta, jonka kauheat unet pakottavat lopettamaan lihansyönnin.
Solidaarisuutta Ukrainalle – arvioitavana Aino Sutisen Ajattelen Ukrainaa koko ajan
SARJAKUVA | Dokumentaariseen sarjakuvaan erikoistunut Aino Sutinen on kirjannut ylös päiväkirjamaista pohdintaa Ukrainasta ja keskusteluja ystävien ja asiantuntijoiden kanssa.
