Uudelleen painettu japanilaisten videoroolipelien opas on laaja-alaisin englanninkielinen väylä genreen

21.04.2022
A Guide to Japanese Role Playing Games

Kirjan kuvitus on asiaankuuluvan värikästä.

KIRJAT | Paikoin puuduttavankin kattava kritiikkikokoelma esittelee japanilaisten videoroolipelien historiaa 1980-luvulta nykypäivään.

”Värikkäästi kuvitettu, massiivinen kokonaisuus palvelee niin aiheesta kiinnostunutta harrastelijaa kuin aloittelijaa.”

ARVOSTELU

3 out of 5 stars

Kurt Kalata et al.: A Guide to Japanese Role-Playing Games

  • Bitmap Books, 2021.
  • 652 sivua.
Osta kirja tai kuuntele sitä ääni­kirja­palveluista, tuet samalla Kulttuuri­toimitusta!
Adlibris BookBeat Nextory Storytel

Jättimäistä miekkaa heiluttava, angstaava sotkutukka käy omalaatuisine kavereineen maagisia hirviöitä ja puolijumalallisia pahiksia vastaan. Edellinen virke luultavasti tiivistää monen käsityksen japanilaisten konsoli- ja tietokoneroolipelien eli JRPG:n estetiikasta.

A Guide to Japanese Role-Playing Games (Bitmap Books, 2021) sekä hälventää että vahvistaa ennakko-oletusta: ei, kaikki pelit eivät perustu edellä mainittuun premissiin – mutta varsin moni kuitenkin.

Ajat sitten loppuun myyty, alun perin kesällä 2021 julkaistu teos, saa toukokuussa 2022 uuden painoksen, jonka ostajalle toimitetaan myös e-kirjaversio. Kirjoittajia on yli 30, päävetovastuussa Hardcore Gaming 101 -lehteä päätoimittava Kurt Kalata, joka on naputellut teokseen esipuheen ja monet sen lyhyemmistä teksteistä.

Kyseessä on mahdollisesti laajin englanninkielinen yksin japanilaisia roolipelejä käsittelevä tietoteos. Järkälemäinen kahvipöytäkirja on arvioitu tätä kritiikkiä varten e-julkaisun pohjalta.

Opus esittelee yli 600 erilaista japanilaista roolipeliä, monet niistä kokonaisia sarjoja synnyttäneitä tuotemerkkejä. Samalla se sisältää muutamia lyhyitä artikkeleita, joissa selvitetään pelien maailmaa tuntemattomalle lukijalle taustoja: miten JRPG määritellään, millaisia kulttuurisia ilmiöitä niissä kuvataan ja kuinka niiden kääntäminen länsimaisille markkinoille on onnistunut.

Kirja on siis rikkaasti kuvitettu hakuteos ja kritiikkikokoelma. Se käsittää koko japanilaisten roolipelien historian: 1980-luvun alkuhämärät, 1990-luvun lopulla käynnistyneen kultakauden, genren asteittaisen siirtymisen taka-alalle ja nykyhetken uuden tulemisen. Mukana on monia ummikoillekin tuttuja pelejä Final Fantasyista (1987–) ja Pokémoneista (1996–) lähtien.

Vähemmän tuttua joukkoa edustavat lähinnä fanikäännöksiä saaneet, virallisesti vain kotimaassaan julkaistut pelit. Osa teoksessa esitellyistä peleistä onkin saatavilla helpoiten piratismin avulla ellei ole valmis ryhtymään retrokonsoliharrastajaksi.

* *

Opas ei etene kronologisesti. Sen sijaan pelit on jaettu teemoittain lukuihin. Ensin esitellään japanilaisten roolipelien alku PC-peleinä, joissa oli vahvoja vaikutteita länsimaisista roolipeleistä kuten Dungeons & Dragonsin tietokoneversioista.

Seuraavaksi käsittelyyn tulevat neljä suurinta ja kauneinta franchisea, joiden jokainen osa saa oman artikkelinsa (vastapainoksi muualla kirjassa useimmat pelisarjat käsitellään yhden tekstin alla): Dragon Quest (1986–), Final Fantasy, (Shin) Megani Tensei / Persona (1987–) ja Namcon kehittämät Tales of… -pelit (1995–). Näiden lisäksi esitellään merkittävän Falcom-yhtiön tärkeimmät tuotokset, esimerkiksi 1980-luvulla päivänvalon nähneet Ys-, Dragon Slayer– ja The Legend of Heroes -sarjat.

Suurien tuotemerkkien jälkeen seuraa yli 200-sivuinen osio, joka käsittelee muita franchiseja. Tämä luku muodostaa niin teoksen ytimen kuin puuduttavimman osuuden. Sen hallitsevuus on toki ymmärrettävää. Monet tunnetuimmista genren peleistä, kuten Chrono Trigger (1995), Phantasy Star (1987) ja Breath of Fire (1993), löytyvät joukosta. Pelien keskinäinen toisteisuus pakottaa kuitenkin lukemaan teosta pienemmissä osissa.

Kirjan suurin vika ei siis ole varsinaisesti sen toteutuksessa. A Guide to Japanese Role-Playing Games on suunniteltu niin sieltä täältä plärättäväksi kuin alusta loppuun luettavaksi (mikä luonnistuu parhaiten e-kirjamuodossa). Kumpikin lähestymistapa toimii hyvin.

Yli 600 pelin esittelyt käyvät ajastaan silti puuduttaviksi. Massiivinen osa esitellyistä pikseliseikkailuista on jokseenkin geneeristä fantasiamäiskettä, joiden tekotaustoista kerrotaan verrattain vähäisesti. Moninaisten kirjoittajien ääniä ei erotu, sillä teos on toimitettu tarkasti ja jokainen esittely noudattaa samaa sapluunaa. Yksilöllisillä huomioilla ei juhlita. Monien pelien tärkeimmät erot tiivistyvät lähinnä juonikuvioiden hienosäätöihin ja pelimekaniikkaan.

* *

Pelimekaniikka, erityisesti taisteluissa, tuntuu kirjan perusteella olevan useiden esiteltyjen pelien merkittävin keskinäinen eroavaisuus. Alkeellisista systeemeistä on siirrytty aste asteelta kekseliäämpiin. Pienilläkin keksinnöillä keskinkertainen peli on voinut erottua jollain tavalla kilpailijoistaan, joskus paremmin, joskus huonommin onnistuen.

Juonellisesti tai esteettisesti suuria neronleimauksia erottuu joukosta vähemmän ja esimerkiksi EarthBoundin (1994) ja Suikodenin (1995) kaltaiset, mielikuvituksekkaammin aiheitaan käsittelevät pelit ovat selkeässä vähemmistössä perinteisemmän seikkailun rinnalla.

Puuduttavuus hellittää teoksen viimeisiin lukuihin päästäessä. Toiminnallisemmat pelit kuten The Legend of Zelda -sarja (1986–) ja strategiset roolipelit saavat omat lukunsa, sillä niiden mekaniikat eroavat jo huomattavasti edellä esitellyistä tapauksista, joskin monet niistä ovat kytköksissä aiemmin esiteltyihin tuotemerkkeihin. Ensimmäisen persoonan luolastoseikkailut, joka pelikerralla erilaiset ”rogue-like”-pelit ja hirviöiden keräilyyn keskittyvät (usein lapsille suunnatut) ajanvietteet saavat myös omat lukunsa.

Nämä osiot demonstroivat, että vuosikymmenten mittaan videoroolipelit ovat muuttuneet merkittävällä tavalla. Nykyään kansainvälisesti suosituin JRPG-sarja on luultavasti FromSoftwaren äärimmäisen haastavina pidettyjen, synkkien ja toiminnallisten Soulsborne-pelien (2009–) joukko, jolla ei ole enää paljon mitään tekemistä vuoropohjaisten ja geneerisen värikkäiden eskapismi-ilottelujen kanssa.

Ehkä kiinnostavin osuus on jätetty viimeiseksi, vaikka se on valitettavan lyhyt. Sekalaisten, edellisiin kategorioihin sopimattomien pelien kokoelma esittelee muun muassa tunnetuimpia japanilaisista roolipeleistä inspiraation saaneita länsimaisia tuotoksia, urheilun maailmaan keskittyviä, hieman erilaisempia teemoja sisältäviä teoksia sekä pelimuotoista pornografiaa. Luvun olisi suonut monipuolisuutensa vuoksi olevan laajempikin.

Joku voi ihmetellä, mitä esimerkiksi toimintaseikkailuksi mielletyt Zeldat tai yleensä tasoloikaksi kutsuttu Castlevania (1986) tekevät kirjaan poimittujen pelien joukossa – teoksen alussa kuitenkin perustellaan varsin tyydyttävästi miksi näin on. Toisaalta jos otanta on näinkin laaja-alainen, miksi Shenmue-trilogia (1999–2019) ei ole jonkinlaisena edelläkävijänä kelvannut mukaan? Tämä on kuitenkin nillittämistä. Yli 600 sivulta löytyvät suunnilleen kaikki ne pelit, jotka genreen tutustuvan täytyykin tietää.

Koska kyse on laajasta kritiikkikokoelmasta, johon mahtuu teoksia roskasta mestariteoksiin, merkittävin puuttuva elementti on kokoava lista siitä, mitkä lukuisista peleistä ovat tekijöiden mielestä olennaisimpia.

* *

Koska teos on yhdysvaltalainen ja käsittelee japanilaista ilmiötä, siinä puhutaan aika paljon kääntämisestä. Monien pelien kohdalla on tapahtunut muutoksia valtameriä ylitettäessä. Joskus kyse on ollut juonenkäänteiden ”länsimaalaistamisesta”, mikä on historiallisesti mennyt usein pieleen mutta muuttunut yhä ammattimaisemmaksi nykyhetkeä kohti tultaessa. Esimerkiksi Pokémonin kehittäjä Game Freak pohti hirviöiden muuttamista ”cooleimmiksi” ja hurjemmiksi, jotta ne sopisivat yhdysvaltalaiseen makuun, mutta päätös pitää otukset söpöinä piti, luultavasti yhtiön ja julkaisija Nintendon onneksi.

Monet muutoksista liittyvät sukupuoliasioihin. Erityisesti Yhdysvaltain markkinoille tuotaessa naispuolisille pelihahmoille on puettu lisää vaatteita päälle ja seksuaalisia viittauksia on siivottu alaikäisille suunnatuista peleistä. Toisaalta transhahmoja on poistettu länsiyleisön silmistä ja jossain tapauksessa pelin sivuhahmosta on tehty afroamerikkalainen vain päälleliimatun representaation nimissä – kun taas joskus tummaihoisiin kohdistuva rasismi on saanut kukoistaa avoimesti kenenkään siihen puuttumatta. Sitä voidaan pohtia onko muutoksissa kyseessä (itse)sensuuri vai voidaanko kapitalistisen tuotteiden paikallistamisen yhteydessä puhua sellaisesta lainkaan.

Erityistä huomiota kiinnitetään siihen, kuinka monissa peleissä käydään jumalallisia hahmoja, joskus jopa luojaolentoa itseään vastaan. Usein esiintyvä trooppi selitetään itäaasialaisella maailmankuvalla, jossa tiukkapipoisella teismillä ei ole sijaa. Myös näitä piirteitä on jouduttu siivoamaan Yhdysvaltoihin tuottaessa uskonnollisten kuluttajien loukkaamisen pelossa.

* *

Löydettävää piisaa. Vaikka tuntisit vanhat SNES-pelit läpikotaisin, kenties joukkoon eksyneet Segan konsoleilla julkaistut teokset yllättävät – tai ehkä et ole tietoinen aivan viime vuosien kehityksestä ja kiinnostavimmista pelisarjoista uusimmilla konsoleilla. Luultavasti moni ei ole koskaan kuullutkaan 1980-luvun tietokone-JRPG:istä.

Kokonaisuutena A Guide to Japanese Role-Playing Games on sitä mitä pitääkin. Värikkäästi kuvitettu, massiivinen kirja palvelee niin aiheesta kiinnostunutta harrastelijaa kuin aloittelijaa.

Suurin ostamisesta kiinnostuneen dilemma on se, haluaako nurkkiinsa lojumaan valtavan paksua opusta, joka on kaunis esine mutta jota on hankala kuljettaa mukanaan. Jos olet aihepiirin ystävä, tämä lienee pakkovalinta.

Mikko Lamberg

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua