Turhuuden valtaa luhistuvan maailman viimeisillä rannoilla – arvostelussa Laura Gustafssonin Rehab

04.11.2020

Kuvat: Velda Parkkinen / Into Kustannus

KIRJAT | Laura Gustafssonin romaanissa Rehab likaan ja epäjärjestykseen tottumattomat ihmiset vaeltavat unimaisessa, tuhoutuvassa kaupungissa etsien sopeutumis- ja selviytymiskeinoja luhistuvan maailman viimeisillä rannoilla.

ARVOSTELU

4 out of 5 stars

Laura Gustafsson: Rehab

  • Into, 2020.
  • 272 sivua.

Mitä on lika? Mitä on roska? Mitä on jäte? Mitä on saaste?

Laura Gustafsson on kirjoittanut romaanin näitten kysymysten maailmasta ja vierittänyt henkilöhahmonsa läpi moskaantuvan maailman ajassa, jota on vaikea siirtää kovin kauas nykytodellisuudesta.

Subjektiivisina suhtautumistapoina lika, roska, jäte ja saaste ovat ihmisen mielentiloja. Yhteisöllisesti ne ovat tarpeettomiksi käyneitä tai jopa vahingollisia elementtejä, joka tapauksessa yleisesti vieroksuttuja ja käyttökelvottomia tai häiritseviä partikkeleja.

Rehabin (Into, 2020) yksi suuri merkitys on roskien olemassaolon paljastaminen. Kirjan likakeskeisyys näyttää eli kääntää katseen sinne, mihin ei yleensä haluta nähdä.

Toisaalta Rehab kasvaa sivu sivulta toivottomuuden ja rähjäisyyden maailmankuvaksi, lopulta infernaaliseksi helvetiksi, maailmanlopun tunnelmiin ja ilmestyskirjamaiseen hävitykseen ja tuhoon.

Siksi on hieman outoa, että kustantaja takakannessa kertoo ”riemastuttavasti ryöpsähtelevästä romaanista”. Vaikka ei pidäkään väheksyä Gustafssonin makaaberejä tragikoomisia kuvia, on kirjan apokalyptinen freskomainen maalauksellisuus sen suurin anti.

Ihmislauma

Henkilögalleriaan kuuluu kaikenikäisiä ihmisiä ja koira. Heidän vaelluksensa on omalaatuinen harhailu, joka käynnistyy kun tarinan keskusminä, äiti Santa Maria, polttaa kotinsa. Lauma kulkee erilaisissa maisemissa ja ajanjaksoissa, joista päähenkilö pitää lokikirjaa.

Mielen sisälle mennään myös lapsen, Kolumbuksen kautta. Nimi viitannee siihen, että hänellä lapsena on edessään liki pakkotilanne löytää uusi parempi maailma asuttavaksi.

Uhrautuminen

Vapaaehtoisuuden ja pakon vaihtelevissa tunnelmissa henkilöt hakevat ulospääsyä ristiriidasta, jossa mukavuudenhalun ja näläntunteen välissä kysytään uhrautumisen mahdollisuuksia ja uskallusta.

Kaupunki on tekomaailma. Sieltä luonto on hävitetty ja se on rakennettu täyteen suojia turvaksi muilta lajeilta ja toisilta ihmisiltä. Evoluution nimissä ihmiset uskovat ikuiseen kilpailuun, hyvinvointia kasvattavaan kapitalismiin. Muista lajeista ei välitetä. Niitä syödään. Sen sijaan oman lajin sisäinen kaupallisuus tuottaa valtavia roskakasoja, muovia ynnä muuta hajoamatonta ainetta, joita ei ehditä hävittää kulutuksen edellyttämää tahtia.

Teollisuuden tuottamat mukavuuskilpailutarvikkeet, kertakäyttöhoukutteet ja yhä teknologisemmat tarvemagneetit on hylätty kaduille. Niiden seassa kahlaavat väsyneet, ylensyöneet ihmiset tajuamatta mukanaoloaan järjettömässä tuhossa.

Tämä on siis lukijan päätelmää. Itse teos on selittelemätöntä kuvausta toivottomasta laahautumisesta päivästä toiseen.

Jossain kuitenkin joku julistaa: ”Kapitalistinen markkinatalous pohjautuu yltäkylläisyyteen ja valinnanvaraan. Tuotetaan pakosti liikaa.”

Aikuisen ja lapsen vastakkaiset kokemistavat

Tapahtumat pyörivät markkinatalouden ylpeyden Taivastalon ympärillä. Lokikirjamerkintöjen väleissä on kookkaita asumaan houkuttelevia mainoksia.

Puhtaanapitolaitoksen kommentit ovat toivottomia raportteja aineiden vaikutuksista, määristä ja sijainneista. Henkisestä puolesta ei piitata: mielen sisällöt välittyvät vain vaeltavan lauman yksinkertaisten huolien kautta.

Joukko laahustaa kohti viimeistä rantaa.

Antroposentrismi eli ihmiskeskeisyys välittyy lapsen ja äidin keskustelussa:

”Miltä näyttäisi, jos eläimiä ei syötäisi”

”Mitä?”

”Juoksisivatko ne kaikki pitkin pitäjää kuin noi hevoset?”

”Ei niitä olisi sitten. Ei ne olisi olemassa, jos niitä ei syötäisi.”

Tuhon keskellä äiti kaipaa markkinataloutta ja kaikkea, mitä se on sisältänyt ja mahdollistanut, liikennesäännöistä perjantaituoppeihin.

Lapsi sen sijaan iloitsee:

”Kun kohtaa villieläimen, ihmistodellisuuden kupla pamahtaa rikki. Saa yhtäkkiä astua ulkopuolelle, vieraaseen maailmaan… voikukat murtautuvat asfaltista… kaupunki on aloittanut luhistumisen, jonka seuraaminen riemastuttaa useampia enemmän kuin kasvun, kehityksen ja tehokkuuden voittokulun todistaminen.”

Loppupuolella on jaksoja, jotka näyttävät olevan tietoisia koronakriisistä. Puhutaan irtokarkkiin mahdollisesti joutuneista ysköksistä. Paastoon itsensä lisäksi muitakin usuttava Isebel varoittaa ruuan sisältämistä antibioottijäänteistä, mutta niitä on toki tuotu esiin jo vuosikymmeniä.

Viittaus, että ihmiskunta ei voi muuta tehdä kuin pilatusmaisesti ”pestä kätensä” tuhon edessä, osuu silti hyvin kuluvaan vuoteen (2020).

Teoksen kokonaisuuteen sopii sitaatti Antti Salmiselta sarjasta Kirjeitä kulkutaudin ajalta:

”Kenties luonto on muun muassa sitä, millä on taito syödä itseään tuhoutumatta.”

Rehab on voimakas kuvaus aivan lähellä olevasta tilanteesta, jossa yhteiskunta menettää otteensa ihmiskunnan huoltamisesta. Yksi suuri hallitsematon katastrofi voi murtaa ja luhistaa kaikki turvajärjestelmät dominoteorian tai lingon lailla.

Erkki Kiviniemi

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Pin It on Pinterest

Share This