Topi Linjaman musiikkitieteellistä teosanalyysia sopii ylistää – arviossa Kantaattikattaus

Kuvat: Topi Linjama / Basam Books

Topi Linjaman Kantaattikattaus (Basam, 2025) on mainio sisarus tekijän aiemmille Bach-oppaille, Matkaopas Matteus-passioon (2020) ja Johdatus Johannes-passioon (2023).

Linjaman työskentely J. S. Bachin kantaattien parissa oli alkanut jo ennen passiokirjoja hänen Bach-blogissaan. Mutta kun Bachilta on säilynyt lähes 200 kantaattia, ei ihme, että kantaattikirjan tekeminen on vaatinut aikaa.

Kantaatit eivät ole samalla lailla tihentyneitä temaattisia järkäleitä kuin passiot tai oratoriot. Tosin niissä on samat elementit: instrumentaalijohdannot, aariat, resitatiivit, kuoro-osat ja koraalimelodiat. Kantaatit kestävät keskimäärin vain 20–30 minuuttia. Siis hyvä johdanto monen tunnin teoksiin. Mutta ei niin paljon esiin kaivettavaa.

​Suurin osa Bachin kantaateista on kirkkokantaatteja, mikä johtuu siitä, että kantaatit olivat osa jokaviikkoista jumalanpalvelusta. Itse asiassa ne olivat jumalanpalveluksen huipennus, sillä kantaatti sijoittui evankeliumitekstin ja saarnan väliin tai kaksiosaisina saarnan kehykseksi.

Linjama on valinnut esiteltäväksi 23 kantaattia, joista kolme on nk. maallista kantaattia: yksi on sävelletty hautajaisiin, toinen vaaliruhtinattaren muistolle ja kolmas ylistää kahvia. Schweige stille, plaudert nicht on kahvikantaatti, joka ainakin 1990-luvun lopulla soi eräässä Leipzigin kahvilassa.

Kirkolliset kantaatit esitellään kirkkovuoden järjestystä seuraten; on joulun ajan, pääsiäisen ajan ja helluntain jälkeisen ajan kantaatit. Joulun ajan juhlapyhien kantaateista muodostuukin kuuden kantaatin teoskokonaisuus, joka tunnetaan myös nimellä Jouluoratorio. Tuolloin elettiinkin vielä tiheää jumalanpalvelusrytmiä, kun joulupäivää seurasivat toinen ja kolmas joulupäivä ja vielä suuren juhlan oktaavi, jälkijuhla.

Teosten esittelyssä Linjama ei yllä aivan siihen analyysin syvyyteen, mikä hänellä oli passioiden kohdalla. Toisaalta hän kertoo kaikenlaista kiinnostavaa Bachista ja tuon ajan käytänteistä, mitkä eivät aina edes liity käsiteltävään kantaattiin. Mutta edelleen hänen musiikkitieteellinen teosanalyysinsä ja saksan kielen taitonsa ovat ylistettävää tasoa. Ilman saksan kielen osaamista tai edes saksankielisen tekstin seuraamiskykyä kantaattien kuulija menettää paljon. Niin yhtä ovat teksti, musiikki ja ilmaistava affekti.

* *

Esittelytekstien ohella Topi Linjama on koonnut kirjaseensa muutaman taulukon. Näistä on kirkkomuusikoille todellista hyötyä, jos he haluaisivat oikeasti ottaa Bachin kantaatteja käyttömusiikiksi. Eri sunnuntaille on useita eri mahdollisuuksia. Ei muuta kuin valitsemaan!

Varsinainen tekstiosuus kirjassa ei yllä edes sataan sivuun. Tärkeä lisäulottuvuus jokaiseen kantaattiin tulee Kantaattien sanat -osiolla. Kantaattien saksankielisten tekstien vieressä kulkee osin Linjaman oma suomenkielinen käännös. Näiden kantaattien cd-levytysten tekstejä on enää turha tihrustaa oheislehtisestä, sillä kirjassa fonttikoko on suuri. Iloitsin myös muista oheistiedoista: ensiesityksestä, soitinkokoonpanosta, tekstin alkuperästä sekä sävel- ja tahtilajimerkinnöistä.

* *

Minulle kävi Kantaattikattauksen kanssa hassusti. Kieltäydyin vastaanottamasta kustantajan tarjoamaa digitaalista tekstiä. Lopulta kun sain käsiini fyysisen kirjan, arvio ei syntynytkään heti.

Lähdin kirjan kanssa Metson musiikkiosastolle lainaamaan ison kasan kantaattilevytyksiä – ja jäin koukkuun. Olen selannut kirjaa ees ja taas samalla, kun olen kuunnellut parikymmentä kantaattia. Siinä alkoi jo puolisokin ihmetellä, että taasko makaan lattialla ja korvissa kantaatit!

Sivujen käänteleminen on muhevoittanut kirjaa, mutta kannet kestävät. Kirjasta kasvoi toinen ulottuvuus, ja ikirakkaus kontratenoreihin vahvistui.

* *

Kantaatteja kuunnellessa alkaa kaivata aikakonetta, jolla voisi pujahtaa Weimarin ja Leipzigin kirkkojen jumalanpalveluksiin 1700-luvun alkuvuosikymmeninä. Luterilaisen kirkkomme vastaavat ovat auttamatta varjo vain, niin väljähtynyttä mehua, että sitä juo vain pahimpaan janoon.

Voi miksi, voi miksi ei valjasteta soitinopiskelijoita, ammattimuusikoita, kuoroja ja laulajia, että edes jossakin kirkossa, aivan tavallisessa jokaviikkoisessa jumalanpalveluksessa voisi kuulla sunnuntain teemaan liittyvän kantaatin? Silloin arki eroaisi varmasti pyhästä, ja kulttuurialan kuristetut toimijat saisivat lisää työtilaisuuksia.

Ja olisihan se aikamoista. Kulttuurityötä.

Marja Mustakallio

Tämä kritiikki on kirjoitettu Suomen Tietokirjailijain myöntämän apurahan turvin.

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua