Todenpuhujan tunnustautuminen huijarisaarnaajaksi – arviossa Ilona Tomin Huijari

Kuva: Warelia

Jeesus kaunokirjallisena virikkeenä

Messiaisia aiheita kaunokirjallisuudessa on jonkin verran, mutta ei paatoksellisesti, ainakaan julkisuuteen päässeissä teksteissä. Verhotusti Fjodor Dostojevski kehitti henkilöhahmoja, joilla on piirteitä vapahtajasta. Selvimmin Idiootin ruhtinas Myskin tuo mieleen Uuden testamentin päähenkilön, tosin melko ironisesti. Kirjassa tulee kuvatuksi mies, joka on läsnäoleva ja ystävällinen kaikille, ja se, ettei tällaisesta ihmisestä ole lainkaan pelastajaksi. Karamazovin veljesten Aljosha on henkilönä vaikuttavampi, mutta lähinnä uskonnollisen sisäistyksen kautta hyväätarkoittavan tunteen läpäisemä, ei pelastaja.

Sakari Topelius kirjoitti viimeiseksi romaanikseen erikoisen kirjan Tähtien turvatit (ruotsiksi Planeternas skyddlingar), jossa on omalaatuinen astrologinen teema syntyhetken vaikutuksesta lähes messiaanisiin saavutuksiin. Tyyli on realistinen.

Tanskalaisen Kaj Munkin näytelmä Sana (Ordet) kuvaa hullua näkijää Johannesta, vasten omaa taloudellista etuaan avavaa ihmisryhmää, papistoineen. Visionäärisen elokuvan aiheesta ohjasi Carl Theodor Dreyer.

Karismaattinen keskustelija

Ilona Tomin toinen romaani Huijari (Warelia, 2024) on myös kirjoitettu vertautumaan omalatuisessa kulmassa Kristuksen elämään. Se kertoo eräänlaisesta todenpuhujasta, joka alkaa tehdä kasvavaa vaikutusta ympärillään oleviin ihmisiin. Rama ryhtyykin pitämään puheita, ja kuulijakunnat kasvavat, tilaisuuksia tulee lisää.

Romaanin kerrontatapa on Raman seuraajien suhtautumisen kuvaaminen, muiden ihmisten reaktioiden myönteisiä ja kielteisiä puolia tuodaan esiin. Lukijan jännitteitä pidetään yllä odotuksilla, miten pitkälle Rama vaikutuksissaan pääsee. Hänet kuvataan kommunikoijaksi, joka tekee vaikutuksen koko kehollaan.

Voi kuvitella kirjailijan miettineen eri vaihtoehtoja. Mies kuvataan suorapuheiseksi, mitään tuomitsemattomaksi. Hän ei käytä elektronisia laitteita mutta ei kiellä niitä toisilta.

Huijari, ehkä?

Tomi päätyy Rama-messiaan eräänlaiseen romahtamiseen. Viimeisessä julkisessa puheessaan tämä ilmoittaa olevansa huijari, ihan tavallinen ”työtön koodari”.

Kirjan hankalin jakso on Raman epävarmuudeksi muuttuneen mielen kuvaaminen. Todenpuhuja ei kestä näkemäänsä kunnioitusta ja palvontaa. Hän kuitenkin pohtii puheensa mahdollisia vaikutuksia maailmaan, ja jää epävarmaan tilaan. Rehellisyyden paine saa aikaan pakon tunnustaa olevansa huijari.

Näin kirjan pääteemana voi nähdä vieraantumisen kuvauksen. Ihmiset elävät kuvitelmissa, joissa Rama ei elä. Hän on ikään kuin viimeinen tosi ihminen, joka on läsnä ja sanoo, mitä ajattelee, tuntee ja näkee.

Monin kohdin viitataan pyhään kirjaan: Rama esimerkiksi oli kadonnut pääsiäisen aikoihin. Tällaisten tyylittelyjen huipennukseksi Ramaa eniten seuranneista naisista tulee evankelistojen kaltaisia. He alkavatkin kirjoittaa kirjaa, vaikka toteavat tehtävän vaikeaksi, kun ei ole äänitettyä aineistoa. He päättävät lopulta julkaista kirjan omissa nimissään, ilman Raman lupaa tai osuutta.

Näin teoksesta tulee puheiden toiston osalta vajaa, mutta kun se nyt tällaisena on luettavissa, on sen todettava olevan merkillepantava yritys vaikeasta aiheesta.

Huijari sisältää paljoin kiinnostavia yksityiskohtia, herättää pohtimaan ihmisen aitoutta ja pysyy hieman horjahdellenkin koossa vertauskuvallisena tarinana.

Osa teemasta keskustelee nykyajan asiantuntijapakon kanssa. Eikö ihminen enää tiedä mitään ilman opintoja? Pitääkö jokaisessa ongelmatilanteessa tukeutua tutkittuun ja todistettuun tieteelliseen tietoon? Mitäpä näihin kysymyksiin vastaisi Erno Paasilinna?

Erkki Kiviniemi

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua