Tenhoava romaani kertoo paljon, mutta ei selitä mitään – arviossa Jonas Hassen Khemirin Siskokset

Kuvat: Max Burkhalter / Otava

Kirjailija Jonas Hassen Khemiri on syntynyt Tukholmassa vuonna 1978. Hänen äitinsä on ruotsalainen ja isänsä Tunisiasta. Khemirin etunimistöön kuuluu myös muun muassa Younes, josta on muokattu ja otettu käyttöön Ruotsiin sopivampi muoto Jonas. Khemiri kirjoittaa teoksensa ruotsiksi, mutta asuu nykyään Yhdysvalloissa ja opettaa luovaa kirjoittamista New Yorkin yksityisessä yliopistossa (NYU).

Jonas Hassen Khemiri on opiskellut kirjallisuutta ja taloustiedettä Tukholmassa, mutta valmistunut draamakirjallisuuden maisteriksi Göteborgin yliopistosta. Khemiri on voittanut useita kirjallisuuspalkintoja. Siskokset (suom. Tarja Lipponen; Otava, 2024) on hänen seitsemäs teoksensa.

Siskokset-romaanissa sisarusten äiti on tunisialainen ja isä suomenruotsalaiseksi mainittu. Tosin nimi ”Mikkola” ei vaikuta sellaiselta lainkaan. Tyttöjen etunimetkin, Ina, Evelyn ja Anastasia, viittaavat keskenään eri suuntiin. Siskokset puhuvat mieluiten englantia tai ainakin englannilla höystettyä kieltä, arabiaa he eivät edes osaa. Kielivalinnan syy on haluttomuus tulla leimatuksi ei-toivotuiksi muukalaisiksi, mutta niinkin tapahtuu.

Jonaksen maahanmuuttajaisä suosii julkisissa yhteyksissä ranskan kieltä arabian tai murteellisen ruotsinsa sijasta. Ruotsissa syntyneinä, eläneinä ja koulunsa käyneinä sekä Jonas että siskokset osaavat tietenkin täydellistä ruotsia ja myös käyttävät sitä tarvittaessa. Jonas arjessaankin, koska hänen äitinsä on ruotsalainen. Siis sekä kirjassa että kirjailijan oikeassa elämässä.

Jonas Hassen Khemiri on siis samanniminen myös Siskokset-romaanissaan. Jonaksen osuudet on kirjoitettu minä-muodossa. Lukija ei voi tietää, mitkä asiat pitävät paikkansa ja mitkä ovat kirjailijan kehitelmiä. Eikä sillä ole merkitystäkään teoksen eheyden kannalta. Uteliaisuutta se toki lisää. Kolmen sisaruksen värikkäitä, vaihtelevia ja mutkikkaita elämänvaiheita avaa ja kuvaa puolestaan kertoja.

Jonaksen mielenkiinto Mikkolan sisaruksiin liittyy muistoihin. He ovat asuneet lapsuudessaan naapureina Tukholmassa, leikkineetkin yhdessä. Jonas muistaa tytöt hyvin, kun he myöhemmin kohtaavat, mutta siskokset tuntuvat unohtaneen Jonaksen. Semmoinen huhu liikkuu, että Jonaksen isä ja tyttöjen äiti olisivat tunteneet toisensa jo Tunisiassa.

Yli seitsemäänsataan sivuun mahtuu paljon kerrottavaa myös Jonaksen isän ja siskosten äidin sekä molempien Tunisian sukulaisten kohtaloista, mutta tarinoinnin ytimessä pysyy se, miten Jonaksen ja Inan, Evelynin ja Anastasian elämänpolut risteävät vuosikymmenten mittaan. Sillä niin tapahtuu. Asioita tarkastellaan kaleidoskooppimaisesti. Ne kiertyvät esiin ja näyttävät uudenlaisia puolia henkilöistä.

Minä-muodossa kerrotuissa luvuissa Jonaksen ajatukset seurailevat sisaruksia, mutta ei varsinaisesti kaihoten, vaan pikemminkin ihmetellen heidän ominaislaatujaan. Jonaksella on voimakas tarve päästä eteenpäin elämässään. Hänen asenteensa on ”vielä minä näytän teille”. Maahanmuuttaja on maahanmuuttaja, vaikka olisi Ruotsissa syntynyt.

Siskokset ovat heitä koskevissa luvuissa täynnä omia ongelmiaan, eikä lapsuusajan naapurinpoika tule kenellekään edes mieleen. Sisarukset eivät silti muodosta mitään yhtenäistä yksikköä, vaan he ovat kolme hyvin erilaista nuorta naista. Esikoinen Ina on tunnollinen ja opinnoissaan edistyvä, Evelyn on jämähtänyt muotiliikkeen myyjäksi ja harrastaa huoletonta seksiä, kuopus Anastasia on aikalailla eksyksissä ja toimissaan harkitsematon. Heitä kaikkia painaa myös huoli äidin epätasapainosta sekä jonkin vanhan vääryyden vuoksi tyttärien harteille kostoksi langetetusta kirouksesta. He uskovat siihen, ja se vaikuttaa heihin.

* *

Jonas Hassen Khemirin Siskokset-teos alkaa suurista millennium-juhlista vuonna 2000 ja päättyy vuoteen 2035, jonne kurkistetaan minuutin verran. Vuotta 2022 seurataan kokonainen päivä, ja vuosi 2020 saa osakseen viikon. Vuodessa 2013 on tarkasteltavaa kuukaudeksi ja vuodessa 2009 kolmeksi kuukaudeksi. Vuoden 2003 osuus tapahtumista on puoli vuotta, ja tuo tärkeä, monin tavoin ja toivein lastattu millennium vaatii kokonaisen vuoden seurannan.

Jonas Hassen Khemiri on suorastaan nerokas kirjailija. Hän hengästyttää lukijan kirjoittamalla vuolaasti ja vauhdikkaasti, tarkasti ja perusteellisesti. Jokaisen henkilön jokainen ajatus, kuvitelma, suunnitelma, pettymys, murhe ja puheenvuoro tulee kirjatuksi. Kaikki yksityiskohdat ovat yhtä tärkeitä, koska kirjailija on kokijoiden puolesta niin päättänyt. Asioiden merkityksellisyyshän paljastuu yleensä vasta myöhemmin, ei niinkään tapahtumisen hetkellä, vaikka usein niin luulemmekin.

Khemirin Siskokset-romaania on kehuttu laajalti. Aftonbladet on luonnehtinut teosta ”mestarilliseksi pyrkimykseksi ymmärtää elämää”.

Lukijana koen toisin. Kirjan Jonas kyllä pohtii ja analysoi, mutta monen muun yli elämä vain vyöryy. Jotkut heistä takertuvat, toiset tekevät lyhytjännitteisiä kaavailuja, jotkut vain ajelehtivat. ”Pyrkimys ymmärtää” jää lukijan tehtäväksi, koska kirjailija pelkästään leväyttää tapahtumat näyttämölle. Mikä siis määrittää ihmisen elämänkulun? Sattuma, kohtalo, johdatus vai kirous?

Siskokset-teoksen alku tempaa riemullisesti mukaansa. Oi nuoruus ja seikkailumieli! Pinnan alla on kuitenkin koko ajan jotakin muuta, raskaampaa. Epäröintiä, riittämättömyyden tunnetta, yksinäisyyttä ja ulkopuolisuutta. Kirjan päähenkilöiden tausta puoliksi ruotsalaisina, puoliksi jonakin muuna, josta he eivät edes tiedä, mikä heissä on sitä, mutta se tekee heistä irrallisia. Saa heidät ”etsimään itseään”, sopeutumaan tai olemaan välittämättä.

Kaiken kaikkiaan Jonas Hassen Khemirin Siskokset-kirja on jotenkin lohduton. Siinä ei kuitenkaan ruikuteta yhtään, vaan katsotaan suoraan. Päin elämää.

Ritva Alpola

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua