Kuvat: Peter Lundqvist / S&S
KIRJAT | Suomenruotsalainen Karin Collins on julkaissut ruotsiksi neljä romaania. Ensimmäiselle suomennokselle on luvassa jatko-osia.
”Mielellään näiden ihmisten elämästä lukee lisää.”
ARVOSTELU

Karin Collins: Säilyt sydämessäin
- Suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom.
- S&S, 2023.
- 427 sivua.
Sota lähenee, arki kapenee ja pelko valtaa elintilaa Hangossa vuonna 1939. Karin Collins luottaa siihen, että vakavasta tilanteesta kerrotaan parhaiten tavallisten ihmisten ja vaaravyöhykkeellä sijaitsevan kaupungin kautta. Se toimii tässäkin hyvin, joskin esimerkiksi Sirpa Kähkösen Kuopio-sarjan henkilökuvien tarkkuuteen ja koskettavuuteen on vielä matkaa.
Hangossa on ollut kylpylätoimintaa jo 1800-luvun lopulta alkaen ja Pensionaatti Bellevuessakin valmistaudutaan kiireiseen kesään kylpylävieraiden majoittamisessa. Varastoissa on samppanjaa ja huippukokki loihtii fine dining-annoksiaan, konsertit ja tanssiaiset viihdyttävät iltaisin. Venäläiset olivat vuosikymmeniä Hangon kylpylöiden vakioasiakkaita, tuttua kansaa hankolaisille.
Bellevuen johtajana toimiva Disa on yksi Säilyt sydämessäin -romaanin (suom. Sirkka-Liisa Sjöblom; S&S, 2023) päähenkilöistä; yksi näistä naisista, joista on moneksi, kuten sodan alettua huomataan. Oma osuutensa on myös nuorella Ainolla ja tämän rakastetulla ja tämän sukulaisilla.
Teoksessa tulevat esiin myös sellaiset aiheet kuin ruotsalaiset vapaaehtoiset ja Ruotsiin lähetetyt sotalapset. Parhaiten tulee kuitenkin esiin se, minkälaista on, kun rauha särkyy ja sota alkaa. Romaanille on luvassa jatko-osia; mielellään näiden ihmisten elämästä lukee lisää.
Sirkka-Liisa Sjöblomin suomennos on tarkkaa ja elävää, kuten ennenkin.
Suomenruotsalainen Karin Collins on julkaissut ruotsiksi neljä romaania, tämä on ensimmäinen hänen suomennettu työnsä. On hienoa, että myös suomenkieliset lukijat saavat yhä useammin lukea näitä käännettyjä teoksia, joissa yhteistä kotimaata katsotaan ja tulkitaan myös vähemmistön silmin ja heidän kokemustensa kautta.
Leena Reikko
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Tatu Vaaskivi leimusi kuin tähdenlento – Miika Siironen kirjoittaa säkenöivästä kriitikko-kirjailijasta, jonka jälkimaailma unohti
KIRJAT | Nero ja Narkissos -elämäkerta avautuu mahtavaksi ikkunaksi 1930-luvun suomalaiseen kulttuurielämään, Tulenkantajien sukupolveen ja sen kuuluisiin edustajiin.
Kuolemaa, elokuvia, runoilijoita – arviossa Niilo Rantalan esseekokoelma Kunnia niille, jotka polttavat itsensä
KIRJAT | Tamperelaisen monipuolisuusmiehen esseissä yhdistyy luontevasti kulttuurin asiantuntijuus, kristillisyys ja kirjoittajan taidot.
Poliisi tutkii tatuointeja ja taruolentoja – arviossa Guillaume Musson Seinen tuntematon
KIRJAT | Ranskalaisdekkarissa riittää tapahtumia riittää ja niiden selvittäminen vie aikaa ja kysyy niin älyä kuin yleissivistystäkin.
Huminaa, lorinaa ja kahakoita – arvosteltavana Jeongdo Kimin Äänestä sana, sanasta merkitys
KIRJAT | Ensimmäinen yleistajuinen tietokirja suomen kielen onomatopoeettisesta eli ympäristön ääniä jäljittelevästä sanastosta esittelee kielen rikkautta ja ilmaisuvoimaa.







