Tärkein on kuitenkin reservi: Pekka Toveri analysoi Ukrainan sodan ja sen opetukset Suomelle ja lännelle

Kuva: Docendo

Ukrainan sodan nykyinen aktiivinen vaihe täyttää tänään (24.2.2025) kolme vuotta, ja Suomi sekä maailma huutavat pätevää analyysia konfliktin yksityiskohdista ja opetuksista. Tuohon haasteeseen on meillä tarttunut nykyinen europarlamentaarikko, kenraalimajuri evp. Pekka Toveri.

Jälki on sotilaallisen täsmällistä. Yhdessä tietokirjailija-toimittaja Jaakko Puuperän kanssa kirjoitettu Ukrainan sodasta (Docendo, 2025) kertaa Putinin hyökkäyssodan vaiheet ja yksityiskohdat miltei yhden asejärjestelmän ja joukko-osaston tarkkuudella. Loppuosa kirjasta on varattu sodan opetuksille.

USA on tarinan Juudas

Yhtä ei Toverikaan osannut ennakoida, vaikka siihen vähän vihjaakin: että Ukrainan tärkein länsiliittolainen Yhdysvallat osoittautuu kavaltajaksi ja selkäänpuukottajaksi heti, kun ylin valta maassa vaihtui.

Yhdysvaltain johto omaksui käden käänteensä hyökkääjän retoriikan ja maailmanselityksen, luopui arvoistaan ja neuvotteluvalteistaan, on valmis pettämään Ukrainan ja länsiliittolaisensa ja haluaa vieläpä rynnätä haaskalle jakamaan maan luonnonrikkauksia – tarjoamatta vastineeksi mitään uutta.

Uhrataanko seuraavaksi Nato-joukot Baltiassa tai Suomen ja Ruotsin Yhdysvaltain kanssa solmimat DCA-sopimukset, kun Mordorin ruhtinaan ruokahalu kasvaa?

Haastattelussa Toveri kutsui ”läntisen maailman johtajan” tuoretta presidenttiä idiootiksi. Se lieneekin korrektein sana, jota julkisuudessa voi käyttää tästä meidän aikamme Donald Duckista.

Ryöstö- ja terroriretkellä

Pekka Toverin mukaan Venäjä ryntäsi Ukrainaan suunnilleen juuri siten, kun tällaista sotaa ei koskaan pitäisi aloittaa. Jos Ukrainalla olisi tuolloin ollut käytössä enemmän ja koulutetumpia, hyvin varustettuja joukkoja, hyökkääjä olisi voitu lyödä pirstaleiksi jo lähtöviivalla.

Näin ei kuitenkaan ollut, Ukraina ei kyennyt tehokkaaseen liikkuvaan sodankäyntiin. Kun rintamat juuttuivat asemasodaksi, Venäjä pääsi hyödyntämään sitä, minkä se parhaiten osaa: suurta tulivoimaa, lihamyllyhyökkäyksiä ja tuhotun maan taktiikkaa.

Tässä suhteessa Venäjällä onkin yksi ylittämätön etu verrattuna keneen muuhun tahansa: se ei piittaa pätkääkään edes omien sotilaidensa menetyksistä ja kärsimyksistä. Vastustajallekin saa tehdä mitä tahansa. Näin Toveri:

”Venäjä pyrkii tietoisesti tuhoamaan Ukrainan kulttuurin, kielen ja valtion, ja sen sodankäynti on sekoitus keskiaikaista ryöstöretkeä ja Stalinin terroria.”

Tässä kuvassa esiintyy Ukrainan diktaattori, joka raukkamaisesti pyysi kansaansa puolustamaan maataan ja kieltäytyi luovuttamasta sen rikkauksia suurvallalle. Kuva: Wikimedia Commons

Suomessakin parannettavaa

Sodat muuttavat sodankäyntiä, ja näin on käynyt Ukrainassakin. Rintamalla käytetty tekniikka vanhenee muutamassa kuukaudessa. Sotimisesta on tullut jatkuvaa reagointia vihollisen uusiin innovaatioihin.

Myös Venäjä oppii, vaikka emme sitä haluaisikaan. Se haastaa länsimaat ja Suomen nyt ja varsinkin sen jälkeen, kun Ukrainan sota joskus loppuu ja rauhan aika alkaa. Sen pysymisestä ei ole mitään takeita, mutta joka tapauksessa juuri Euroopan on elettävä rauhan seurausten kanssa.

Perusteet Suomessa ovat Toverin mukaan kunnossa. Puolustusvoimat on valmistautunut vuosikymmeniä juuri sellaiseen sodankäyntiin, mitä Ukrainassa on nähty. Euroopassa pilkatut yleinen asevelvollisuus ja laaja reservimme ovatkin nyt kateuden lähde.

Taktisella tasolla muutostarpeita riittää – niinkin pienissä asioissa kuin yksittäisen taistelijan mukanaan kantamien kiristyssiteiden määrässä ja kyvyissä suojautumiseen ja näkymättömäksi muuttumiseen.

Droonit ovat muuttaneet taistelukentäksi nyt koko maan, ei pelkän rintamalinjan. Se asettaa suuria haasteita tärkeiden kohteiden, huollon, aseteollisuuden, sairaaloiden ja siviiliyhteiskunnan suojaamiselle jatkossa.

Mistä taistelijat löytyvät?

”Ukrainalaisten urhoollisuus ja uhraukset ovat olleet lähes käsittämättömiä meidän yhteiskunnissamme, jotka ovat ikään kuin jälkisankarillisia, joissa kukaan ei ajattele, että hallitus voi vaatia kuolemaan minkään syyn vuoksi.”

Näin totesi bulgarialainen kansainvälisen politiikan tutkija Ivan Krastev Helsingin Sanomien haastattelussa marraskuussa 2024. Ja oli niin oikeassa, että pelottaa.

Pekka Toverinkin mukaan juuri reservin olemassaolo, suorituskyky ja halu puolustaa maataan erottaa Suomen muusta Euroopasta. Muualla joukkojen taistelukyky ja kestävyys on lähes olematon. Esimerkiksi Ison-Britannian maavoimien pääluku on alimmalla tasollaan sitten vuoden 1743. Tuoreen uutisen mukaan Ranskan ilmavoimilla on aseita kolmen päivän mittaiseen sotaan.

Iso kysymys on, mistä edes löytyy halukkaita ja motivoituneita sotilaita puolustamaan eurooppalaista aatetta ja elämäntapaa ase kädessä ja sen uhalla, että siinä touhussa voi mennä henkikin.

Kaikki länsiarmeijat kärsivät rekrytointiongelmista jo nyt. Puheet yleisen asevelvollisuuden palauttamisesta esimerkiksi Saksaan tai Ranskaan eivät ole tästä maailmasta.

Reservin varaan jää paljon

Ukrainan sodasta -kirjan kaltaisen tekstin soisi päätyvän myös päättäjien työ- ja yöpöydille. Pääesikunnan ex-tiedustelupäälliköltä kun irtoaa roppakaupalla neuvoja, vinkkejä ja ehdotuksia Suomen kokonaismaanpuolustuksen kehittämiseksi. Sotatapahtumia selventäviä karttoja tosin toivoisi keventämään runsasta tieto- ja tekstimassaa.

Toverin mukaan tärkeää olisi nostaa kotimaisen reservin koulutus- ja suoritustasoa. Hän vertaa sitä tilanteeseen talvisodan alla, jolloin koulutettuja suojeluskuntalaisia oli 100 000, ja koko kenttäarmeija otti hyökkääjän vastaan oltuaan jo kaksi kuukautta rintamapalveluksessa. Nyt vastaava taitotaso yritetään saavuttaa kouluttamalla vuodessa vain viitisen prosenttia reserviläisistä 5–7 päivän pikakursseilla.

Kunnolla koulutettu, varustettu ja suojattu reservi ja paikallisjoukot ovat tärkeitä myös taktisesti. Ne saattavat joutua ottamaan vastaan esimerkiksi vihollisen erikoisjoukkojen pistohyökkäyksiä ja suoriutumaan hyvin vaativista operaatioista. Näin kävi Ukrainassakin, jossa reserviläisiä jouduttiin vielä lähettämään eturintamaan aivan liian keveillä varusteilla ja koulutuksella.

Toveri korostaa myös asutuskeskustaistelujen ja siihen liittyvien erikoistaitojen merkitystä. Sotatilanteessa taisteluja käytäisiin muuallakin kuin Helsingissä, jossa tähän on parhaiten varauduttu.

Sota ei tunne enää rajoja. Sota on totaalinen. Paras tapa voittaa sota on välttää se kaikin keinoin jo ennakolta.

Kari Pitkänen
kari.pitkanen (at) kulttuuritoimitus.fi

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua