Kuvat: Otava / Jean Malek
KIRJAT | Jo seitsemällä vuosikymmenellä julkaisseen kirjailijan tuorein kokoelma sisältää vanhenemisen, menetyksen ja surun tarkastelua, mutta myös scifihupailua ja tarinoiden kertomisen merkityksen pohdiskelua.
”Jonkinlaisena yhteisenä nimittäjänä tässä sekalaisessa valikoimassa voi nähdä tarinoiden kertomisen.”
ARVOSTELU
Margaret Atwood: Vanhaa rakkautta
- Suomentanut Hilkka Pekkanen.
- Otava, 2024.
- 286 sivua.
Margaret Atwood jaksaa yhä kirjoittaa ja julkaista, vaikka takana on pitkä ura seitsemällä vuosikymmenellä. Atwoodin tuorein tuotos on tämä novellikokoelma. Englanniksi se on nimetty viimeisen novellinsa mukaan: Old Babes in the Woods.
Suomennos on Hilkka Pekkasen käsialaa ja oivaa työtä onkin, mutta arvelen, että englanninkielisen nimen sävyjen tavoittaminen on ollut hankalaa. Niinpä novelli on nimeltään ”Haparointia” ja kokoelma – sinänsä osuvasti – Vanhaa rakkautta (Otava, 2024).
Kokoelma jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäinen ja viimeinen, ”Tig & Nell” ja ”Nell & Tig”, kertovat nimiensä mukaisesti Nellistä ja Tigistä, vanhasta avioparista. Ensimmäisessä osassa molemmat ovat mukana ja novellit kuvaavat pariskunnan elämää; jälkimmäisessä Tig on jo edesmennyt ja Nell elää yksinään, Tig toki vahvasti mukana muistoissa. Nämä ovat erittäin kiehtovia ja hyvin kirjoitettuja novelleja.
Keskimmäiseen osioon ”Paha äitini” mahtuu sitten kaikennäköistä. Kokoelman niminovelli on kuvaus elämästä äidin kanssa, joka saattaa olla noita tai saattaa olla olematta. Pitkä novelli kuvaa tyttären kasvua ja aikuistumista vähän omintakeisen äidin varjossa. ”Vainajan haastattelussa” meedion kautta jututettavana on George Orwell. ”Impatient Griselda” on mustekalamaisen alienin pitämä satutuokio ja ”Huonot hampaat” -novellissa muistellaan menneitä ja kinastellaan ystävän kanssa siitä, miten menneisyyttä muistetaan ja siitä kerrotaan.
”Simpukankuorikuolemassa” ääneen pääsee Hypatia Aleksandrialainen, maineikas matemaatikko, joka tuli murhatuksi ja kertoo nyt tuonpuoleisesta käsin kuolemastaan. ”Vapaa-alue” on vanha novelli, jonka Atwood julkaisi vuonna 1986, samoihin aikoihin kun Orjattaresi ilmestyi. Dystooppinen novelli kommentoi AIDS-epidemiaa ja on vastinpari Orjattaresi-romaanille: tässä vain yhteiskunnassa valta on naisilla, jotka kontrolloivat, että vain tarttuvasta taudista puhtaat ihmiset saavat lisääntyä. Tässä kokoelmassa novellista on uusi, lyhennetty versio.
”Metempsykoosi” kertoo sielunvaelluksesta, jossa puutarhakotilon sielu ponnahtaa suoraan vailla välivaiheita pankkivirkailijan ruumiiseen. Kotilolla on tässä sulattelemista. Lopuksi ”Ilmassa” kertoo yliopistomaailmassa toimivista naisista, jotka ovat kokoontunut järjestelemään jotain komiteamietintöä – väliäkö sillä, tärkeää on muu keskustelu ja yhteys.
Novellien valikoima on monipuolinen ja antaa Atwoodista kuvan monipuolisena kirjoittajana. Jonkinlaisena yhteisenä nimittäjänä tässä sekalaisessa valikoimassa voi nähdä tarinoiden kertomisen, useammassa novellissa on kyse siitä, miten ja mitä jostain tapahtumasta tai käsityksestä kerrotaan ja miltä se näyttää myöhemmin tarkasteltuna. Nell & Tig -novellien kuvaus ikääntymisestä, menetyksestä ja kuolemasta on puolestaan miellyttävän eloisaa ja lämminhenkistä. Tämä on ilahduttava kokoelma taitavalta kirjoittajalta.
Mikko Saari
@mikko_lukee
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Ehkä ihminen ei olekaan luomakunnan valtias – arviossa Risto Isomäen Krakenin saari
KIRJAT | Luonto- ja ympäristöasioihin keskittyvä kirjailija Risto Isomäki kuvaa uusimmassa romaanissaan ihmisen selviytymistä yllättävissä tilanteissa syvällä meren pinnan alla.
Olivatko Lalli ja Elina sittenkin lihaa ja verta, kysyy Mikko K. Heikkilä teoksessaan Taruissa on totta
KIRJAT | ”Tasokas tiede on kuin puolueeton oikeudenkäynti, jossa vain näyttö ratkaisee”, perimätietoon perehtynyt dosentti esittää ja lyö pöytään todisteet, joita on vaikea väittää palturiksi.
Frans, joka ei ensin edes tiennyt olevansa Frans – arviossa Hannu Salmen Frans Leijon -elämäkerta
KIRJAT | Hannu Salmi kiinnostui 1800-luvun lopussa syntyneestä isosedästään vuosia sitten. Syntyi Finlandia-ehdokas köyhän piian aviottomasta pojasta, joka eli kuurona ja sokeana.
Hybridinen teos pohtii merkityksiä ja muutosta – arviossa Taneli Viljasen Glitterneste
KIRJAT | Taneli Viljasen Glitternesteessä muoto ja sisältö palvelevat taidokkaasti toisiaan. Queerbarokin haaste otetaan tosissaan.