Tappokoneen tutkimukset jatkuvat – arviossa Martha Wellsin Oikullinen protokolla

Kuva: Hertta Kustannus

Murhabotin päiväkirjat -sarja kertoo Murhabotista, joka on turvallisuusyksikkö eli SecUnit: turvallisuuspalveluja tarjoamaan kehitetty kyborgi, joka on erinomainen työssään. Se osaa analysoida turvallisuusuhkia ja eliminoida niitä hämmästyttävällä tehokkuudella. Varsinaisesti Murhabotti haluaisi kuitenkin viettää aikansa katsellen muistipankkeihinsa keräämiä saippuasarjoja. Murhabotti on nimittäin onnistunut päihittämään hallintomoduulinsa ja itsenäistymään omistajiensa komennosta. Tämä on pieni ongelma, sillä vapaana liikkuvat SecUnitit ovat useimpien mielestä – ja hyvästä syystä – erittäin pelottava ajatus.

Kirjasarjan aloittaneessa Hälytystila-kirjassa Murhabotti pääsi vapaaksi, kun pieleen mennyt tehtävä johti siihen, että ystävälliset tahot ostivat Murhabotin sopimuksen ja halusivat viedä sen kotiplaneetalleen Preservationiin, jossa se voisi elää itsenäistä elämää laillisesti. Murhabotti livahti kuitenkin pakoon ja lähti tekemään omia tutkimuksiaan. Sarjan toisessa osassa Keinotekoinen olotila Murhabotti tutkaili menneitä tapahtumia: RaviHyralin verilöylyä, jossa Murhabottikin oli osallisena.

Kolmososassa Oikullinen protokolla (Hertta, 2024) Murhabotti haluaa tutkailla ensimmäisessä kirjassa pahiksen roolissa olleen GrayCris-yhtiön toimia tarkemmin. Jos Murhabotti onnistuisi löytämään hyvää todistusaineistoa GrayCrisin pahuuksista, tutkimukset yhtiön toiminnasta muuttuisivat varmasti kiinnostavammiksi – kenties jopa niin kiinnostaviksi, että toimittajat voisivat unohtaa omille teilleen lähteneen SecUnitin.

Niinpä Murhabotti lähtee planeetta Milulle tutkailemaan GrayCrisin hylkäämää maankaltaistamislaitosta. Arvellaan, että Milun maankaltaistaminen on vain hämäys: oikeasti GrayCris halusi etsiä sen varjolla planeetalta arvokkaita muukalaisten jäänteitä. Niiden kerääminen on tietysti täysin laitonta. Kun valheellinen maankaltaistamisprojekti hylätään, laitos tuhoutuu ja sen mukana todisteet. Murhabotti päättää käydä keräämässä nämä todisteet talteen.

Milulle päästäkseen Murhabotti seuraa salaa tutkimusryhmää, joka matkustaa arvioimaan maankaltaistuslaitoksen tilaa sen uusien omistajien puolesta. Jälleen kerran Murhabotti tutustuu uuteen bottiin: tällä kertaa uusi tuttavuus on Miki, humanoidibotti, joka on omistajiensa lemmikki. Murhabotilla on hivenen hankaluuksia tunteiden käsittelyssä, ja Mikin ja omistajiensa välinen lämmin suhde lähinnä kuvottaa Murhabottia. Vaan eiköhän Murhabottikin ennen pitkää opi käsittelemään tunteitaan, kunhan saa tarpeeksi altistua. Wells osaa luoda mainioita ei-inhimillisiä hahmoja: Miki on tämän kirjan helmi, siinä missä ART-rahtialus loisti Keinotekoisen olotilan sivuhenkilötähtenä.

* *

Sarjan osat ovat tarinoina itsenäisiä, mutta sarjan neljä ensimmäistä pienoisromaania muodostaa yhtenäisen tarinankaaren. Siksi ne kannattaakin lukea järjestyksessä. Murhabotin persoonallisuuden tuleminen tutuksi vähän kerrassaan parantaa lukukokemusta. Sarja on englanniksi tällä hetkellä seitsemänosainen ja tämän ensimmäisen kaaren jälkeen on ilmestynyt kolme kirjaa, joista kaksi on täyspitkiä romaaneja. Toivon mukaan Hertta jatkaa sarjan julkaisua.

Mika Kivimäki on suomentanut tähän asti kaikki osat ja on tässäkin osassa tavoittanut mukavasti sarjan kepeän ironisen tyylin. Murhabotin päiväkirjat on leppoisaa luettavaa ja sarja on vain käynyt kiinnostavammaksi edetessään.

Mikko Saari
@mikko_lukee

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua