Taiteilija Martta Wendelin (1893–1986) loi meille ”ikuisen sunnuntain” – arviossa uusi elämäkertateos

Kuvat: Docendo / Tarja Kärkkäinen

Aikakautensa ihaillun taiteilijan, Martta Wendelinin (1893–1986), työt ovat tulleet perin tutuiksi taidehistorioitsija ja Tuusulan museon näyttelyamanuenssi Päivi Ahdeoja-Määtälle, sillä hän on työskennellyt Wendelinin taiteen parissa yli kaksikymmentä vuotta kooten näyttelyitä sekä kirjoittaen artikkeleita Wendelinin taiteesta eri julkaisuihin. Ahdeoja-Määtän tuore teos Kultahiekkaa ihmisten poluille – Martta Wendelinin elämä (Docendo, 2024) luonnostelee lukijalle kuvan siitä ajasta ja maailmasta, jossa Martta Wendelin eli, ja millaista taidetta siitä syntyi.

Martta Wendelinistä on toki kirjoitettu teoksia aiemminkin. Vuonna 1980 ilmestynyt tietokirjailija Jatta von Konowin koostama kirja perustui haastatteluihin, ja toinen, vuonna 2003 julkaistu kirja pohjasi osin samaan lähdeaineistoon. Myöhemmin on kuitenkin löytynyt lisää materiaalia, jota Päivi Ahdeoja-Määttä on hyödyntänyt omassa teoksessaan. Kirjeiden, päiväkirjojen, sanoma- ja aikakauslehtien sekä muun arkistoaineiston pohjalta syntyneen Kultahiekkaa ihmisten poluille -teoksen painotus onkin siirtynyt taidehistoriallisesta tutkimuksesta kohti elämäkertaa.

Martta Wendelin on yhä edelleen tunnettu erityisesti postikorteistaan sekä takavuosikymmenien Kotiliesi-lehden että lasten- ja nuortenkirjojen kansikuvista ja muusta kuvituksesta. Näiden kuvien edustama maailma oli ehjä ja turvallinen. Wendelin piirsi ja maalasi paljon herkkiä maisemia sekä kotoista perheidylliä huokuvia töitä, jotka herättivät katsojissa lempeitä mielikuvia. Mutta oliko kaikki totta vai vain lohduketta, sitä kultahiekkaa?

Martta Wendelinin onnellinen lapsuus Kotkassa vaihtui nuoruuteen ja sotien aikaan Helsingissä. Monilapsisessa perheessä oli rahahuolia, sairautta sekä muitakin murheita. Ensimmäinen maailmansota, Suomen suuriruhtinaskunnan muuttuminen itsenäiseksi Suomeksi ja sen jälkeinen kansalaissota vaikuttivat totta kai Martankin perheen arkeen, mutta nuoren Martan elämään mahtui myös paljon uutta ja elähdyttävää: ylioppilaaksi pääsyn jälkeen hän kirjoittautui Aleksanterin yliopistoon opiskelemaan taidehistoriaa, ja mikä tärkeintä, hänet hyväksyttiin Suomen taiteen kultakauden mestareihin kuuluvan Eero Järnefeltin oppiin yliopiston piirustussalille.

Neljän vuoden taideopintojen jälkeen Martta Wendelin sai kiitettävän todistuksen piirustussalilta. Vaikka nykypolvet saattavat vähätellen mieltää Wendelinin pelkäksi kuvittajaksi, pinnan piirtäjäksi, hänestä kehkeytyi lahjakas ja näkemyksellinen taiteilija. Hänen yliopistossa saamansa koulutus oli laaja-alainen. Martta Wendelin oppi hallitsemaan useita taiteen tekniikoita sekä monenlaisen piirustus- ja maalausvälineistön käyttöä. Tärkein opetuksen anti lienee kuitenkin ollut ymmärrys siitä, mitä taiteeseen sisältyy. Kyse ei ole koskaan pelkistä kuvista, taitavista todellisuuden jäljitelmistä, vaan taiteilijan työlle antamasta sielusta. Juuri näillä sanoilla asiaa ei Kultahiekkaa ihmisten poluille -teoksessa ilmaista, mutta niin lukemaani tulkitsen.

Opintojensa jälkeen Martta Wendelin mietti itsensä elättämisen vaihtoehtoja. Taideteollisuus oli eräs mahdollisuus, ja hän kokeilikin savitöiden tekoa ja posliininmaalausta. Samoin kiinnosti vaatteiden ja jopa hattujen suunnittelu. Martan intoutunut elämänvaihe tulevaisuudenhahmotelmineen kuitenkin muuttui Venäjän vallankumouksen myötä vuonna 1917. Helsingissä oli levottomuutta, epätietoisuutta, lakkoja ja elintarvikepulaa. Martan täytyi tosissaan pohtia, miten tästä eteenpäin. Siinä Marttaa auttoi hänen lempiveljensä ja hengenheimolaisensa Oiva. Muotokuvien maalaaminen oli ollut yksi Martan aiemmista urasuunnitelmista, mutta koska Oivalla oli kustannusalan tuntemusta, hän kannusti Marttaa toteuttamaan myös pitkäaikaisen unelmansa lasten kuvakirjasta.

Martta alkoi ahkeroida akvarelliensa parissa, joihin sisältyi muistumia hänen omista, huolettomista lapsuusajoistaan. Nuori taiteilija-Martta tarjosi rohkeasti töitäänWerner Söderström Oy:lle Porvooseen. Jalmari Jäntiltä tuli pian vastaus: yhtiö oli valmis kustantamaan Martan kuvakirjan. Matkaan tuli monenlaisia mutkia ja viivästyksiä hankalan maailmantilanteen vuoksi, mutta juuri tästä alkoi Martta Wendelinin monivaiheinen taiteilijantaival. Hänet palkattiin kuvittajaksi WSOY:lle vuoden 1919 alussa, ja Martta muutti Porvooseen. Hieman myöhemmin, perhepiirissä sattuneiden useitten kuolemantapausten vuoksi, Martan vastuulle jäi ikääntyvästä äidistä huolehtiminen, kuten naimattomien tyttärien tehtävä siihen aikaan oli. Juuri itsenäisen elämän alkuun päässeen Martan elämä muuttui. Elo oli kuitenkin sopuisaa äidin hoitaessa talouspuuhia ja Martan voidessa keskittyä uuteen, mieluisaan työhönsä.

Martta Wendelinin kuvituksia. Kuva: Docendo

* *

Päivi Ahdeoja-Määtän teos Martta Wendelinin elämästä ja työstä on todella perinpohjainen. Tekstissä vilahtelee vanhemmille sukupolville tuttua kulttuuriväen nimistöä ja myös kytkentöjä sellaisiin historian tapahtumiin, jotka saattavat olla iäkkäimpien omassakin muistissa. Nuorista lukijoista teksti voi tuntua – kiinnostavuudestaan huolimatta – tenttikirjan parissa puurtamiselta. Tietoa on niin paljon, että kokonaisuuden hahmottaminen voi olla vaikeaa. Lukijana pohdituttaakin, onko tämä ansiokas teos kirjoitettu liian myöhään. Silti soisi, että kirjaan tutustuttaisiin, sillä Martta Wendelinin elämänvaiheiden kautta kiertyy esiin ihan samanlaisia vastuksia ja onnenkantamoisia kuin nykyihmisilläkin.

Martta Wendeliniä on luonnehdittu ystävälliseksi, hyväntahtoiseksi ja valoisaksi ihmiseksi. Ehkä hän on kokenut maailman juuri kuvaamallaan tavalla tulevaan luottaen huolimatta elinajalleen osuneesta monenlaisesta yhteiskunnallisesta kuohunnasta. Tai kenties hän on halunnut löytää vaihtoehtoja todellisuudelle voidakseen tulkita näkemyksiään taiteessaan. Suhtautuminen asioihin on valinta. Positiivisesta asennoitumisesta huolimatta Martta Wendelinin omalle, pitkälle ja polveilevalle elämäntielle heittyi myös varjoja sekä kulkua hankaloittavaa kivikkoa.

Päivi Ahdeoja-Määtän Kultahiekkaa ihmisten poluille -teosta varten tekemän taustatyön määrä lienee suunnaton. Kirja sisältää Martta Wendelinin elämäkertatietojen ohella runsain määrin Suomen taide-, kirjallisuus- ja kulttuuritietoutta. Teksti elävöityy ja tuo Martta Wendelinin yksityisen minän lähemmäs lukijaa tekstin lomaan sijoitetun taiteilijan käymän vilkkaan ja monikymmenvuotisen kirjeenvaihdon avulla. Martta Wendelinin pitkäaikaisimmat ystävyydet olivat alkaneet jo lapsuudessa ja nuoruudessa kestäen elämänkaaren lopulle asti.

Martta Wendelin oli monin tavoin aktiivinen ja moderni henkilö. Perheettömänä hänellä oli mahdollisuus, rahatilanteen niin salliessa, matkustella sekä kotimaassa että ulkomailla. Hän teki taiteilijaystäviensä kanssa runsaasti antoisia maalaus- ja kulttuuriretkiä. Monet matkoilla kertyneet luonnokset saivat myöhemmin viimeistellyn muodon jossakin muussa yhteydessä.

Martta Wendelin ei koskaan avioitunut. Joistakin nuoruudenihastuksista kirjassa mainitaan ja jopa vihjaistaan itsensä Akseli Gallén-Kallelan ja Martan välille syntyneen jotakin väreilyä Gallén-Kallelan WSOY:n kuvitusosaston esimiesjakson aikana.

Kuuden Porvoon vuoden jälkeen Martta Wendelin alkoi kaivata jotakin muuta. Hänestä oli kehittynyt WSOY:n ykköskuvittaja, ja nyt hänelle tarjoutui työ upouudessa, 1.1.1923 aloittaneessa Ruotsin ja Amerikan mallin innoittamassa Kotiliesi-lehdessä. WSOY:llä oli konttori myös Helsingissä, joten oli tullut aika palata pääkaupunkiin.

Työtehtäviä tuli muiltakin tahoilta, ja kun Martta Wendelinissä oli virinnyt halu kehittää itseään myös taidemaalarina, seuraavat vuodet olivat kiireisiä. Rahatilanne sen sijaan ei kohentunut odotetulla tavalla. Kuvitus- ja muotokuvamaalaustilauksia ei aina ollutkaan riittävästi, jolloin Martta velkaantui menettäen viehättävän Käpylän kotinsa. Uusi asunto hänelle ja äidille löytyi Töölöstä, keskeisen kaupunkimiljöön innostaessa Marttaa myös uudenlaiseen, pelkistyneempään maalaustapaan.

Martan uusi kiinnostuksen kohde oli kodinsisustus. Kotilieden kilpaileva Oma koti -lehti sekä haastatteli Martta Wendeliniä että palkkasi hänet kuvittajaksi. Lehden sivuilla nähtiin jopa Wendelinin suunnittelemia vaatemallistoja. Oma koti -lehden yhdistyessä Kotilieteen Martta Wendelinin valtakausi Kotilieden kuvittajana jatkui. Erityisesti 1940-luvun sotavuosina Wendelinin kotoista ja tuttua elämänmuotoa esittävä kuvasto toi lohtua lukijoille.

* *

Halki vuosikymmenten Martta Wendelin oli yhteydessä ystäviinsä paitsi kirjeitse, myös mahdollisuuksien mukaan heitä tavaten sekä yhdessä matkustellen. Näillä matkoilla syntyvien luonnosten ohella solmittiin myös tuttavuuksia paikallisen väen kanssa. Kotimaassa matkat ulottuivat Valamon luostariin ja Karjalan laulumaille asti. Kesällä 1937 Martta matkusti Viivi-ystävänsä kanssa Jäämeren rannalle Petsamoon toiveenaan löytää kolttasaamelaisia töidensä malleiksi.

Tämä matka lienee merkityksellisin Martan tekemistä, sillä siellä hän tapasi 7-vuotiaan Helena Titoffin, pienen ja ujon saamelaistytön. Alkuarastelun jälkeen Helena tottui piirrosten mallina oloon, ja matkan jälkeen ystävyys jatkui kirjeiden ja Martan lähettämien pakettien muodossa. Myöhemmin tarina sai myös jatkoa.

Petsamon matkan jälkeen Martta Wendelin sairasteli niin tiheään, että lääkäri suositteli hänelle ilmanalan vaihdosta. Niinpä Martta asettui juuri avattuun Lotta Svärdin lepokotiin Tuusulaan. Vähitellen toipuessaan Martta teki kävelyretkiä ympäristöön. Lähiseutuhan oli todellinen suomalaisen kulttuuri- ja taideväen keskittymä! Keväällä 1938 Martan päätös kypsyi: tänne hän muuttaisi äitinsä kanssa. Näin myös tapahtui. Suopellon vuokrahuvilaan kuljetettiin koko heidän varastossa ollut irtaimistonsa huonekaluineen ja maalauksineen kaikkineen.

Sodan sytyttyä marraskuun lopulla 1939 maaseutumainen Tuusula tuntui turvalliselta paikalta. Tämä näkyi Martan taiteessakin suomalaisen elämänmuodon, leikkivien lasten ja vuodenkierron idyllisenä kuvailuna. Ja myös todellisuudessa: sotien jälkeen Martta halusi vihdoin ikioman kodin. Hän osti tontin Tuusulan Rantatien taiteilijayhteisön tuntumasta Annivaarasta ja rakennutti sinne talon. Martan äidin kunto oli huonontumassa, ja Martta tarvitsi apua sekä äitinsä että taloutensa hoidossa. Jo hieman aiemmin Martta oli pelastanut Petsamosta sodan jaloista nyt teini-iän kynnykselle ehtineen Helenan, josta tuli Martta-tädin pikkuapulainen. Helenan lapsuuskoti jäi sodassa Neuvostoliiton puolelle ja koko Titoffin suurperhe asutettiin muualle, mutta Helena jäi Martan kasvattityttäreksi.

Ajan mittaan Martta Wendelin innostui kasvitarhastaan ja puutarhanhoidosta, mikä näkyi hänen taiteessaankin. Martta viihtyi rauhaisassa ympäristössään syrjässä helsinkiläisistä taiteilijapiireistä, mutta vireää elämää eläen, omassa ateljeessaan ahkerasti työskennellen, tilausmuotokuvia tehden ja uusia tuttavuuksia solmien.

Ensimmäisen yksityisen taidenäyttelynsä Martta Wendelin oli pitänyt Helsingissä vuonna 1936. Yhteisnäyttelyissä hän oli toki ollut mukana aiemminkin. 1950-luvulle tultaessa Martta Wendelin alkoi haaveilla pitkästä aikaa omasta näyttelystä, ja hänen töitään olikin esillä Strindbergin taidesalongissa. Joissakin arvioissa niitä luonnehdittiin kuvitusmaisiksi, ja kyllähän Wendelin tekikin lehtikuvitustöiden lisäksi mielellään esimerkiksi lastenkirjakuvituksia maisema- ja muotokuvamaalausten ohella. Martta Wendelin oli aina pitänyt lapsista, vaikkei hänelle omia suotukaan. Nyt kasvattitytär Helenan perheessä kasvoi Martalle jo uusia malleja.

* *

Päivi Ahdeoja-Määtän teoksessa Kultahiekkaa ihmisten poluille on kosolti tietoa Martta Wendelinin vaiheista ja töistä, mutta taiteilijan omat todelliset tuntemukset välittyvät vain niukasti. On arveltu, että hän jättäytyi naimattomaksi, koska tiesi, ettei voisi saada lapsia. Samoin on pohdittu, oliko vastuu äidin hoitamisesta este uran laajenemiselle. Se tiedetään, että Wendelinin enenevä huonokuuloisuus sai hänet välttämään julkisia tilaisuuksia, vaikka hän muutoin seurallinen ihminen olikin. Samoin kausittaiset talousvaikeudet ovat tiedossa. Silti se, miltä mikin on Martta Wendelinistä todella tuntunut, jää ystävällisen ja valoisan olemuksen taakse.

Toisaalta, eiväthän Martta Wendelinin yksityisasiat meille ulkopuolisille kuulukaan. Sen sijaan Ahdeoja-Määtän ansiokas tietokirja runsaine kuvineen jättää tilaa lukijan omille mietinnöille ja tulkinnoille. Kirjan sisällysluottelo on selkeä, ja sen avulla on helppo tarkistaa kulloinkin hakemaansa seikkaa.

Se ilahduttaa, että ainakaan Tuusulassa ei ole unohdettu Martta Wendeliniä. Ensinnäkin taiteilija lahjoitti tarkoin ehdoin kaikki hallussaan olevat kuvitustyönsä alkuperäiskappaleet Tuusulan kirjastolle. Pitkän odotuksen jälkeen Taidemuseo Martta Wendelin aloitti toimintansa kesällä 2002. Ja mikä suloisinta, syksyllä 2022 Tuusulaan valmistui heti seuraavana vuonna Arkkitehtuurin Finlandialla palkittu Päiväkoti Martta Wendelin, jonka sisustuksessa näkyy oivasti kuvittajan kädenjälki.

Ja kyllä varmaan meidän muidenkin mielessä läikähtää tutusti kirjakauppojen ja museomyymälöiden korttitelineiden ja vuosikalentereiden äärellä.

Ritva Alpola

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua