Suurteoksia-antologia innostaa lukemaan, vaikka voisi tuulettaa kaanonia vahvemminkin

Kuva: Tammi

”Olen elänyt vaiheita, joissa olen kadottanut lukemisen”, Saara Turunen kirjoittaa yhdessä Petra Maisosen kanssa toimittamansa Suurteoksia III:n (Tammi, 2025) esipuheessa.

”Samaan aikaan olen tiennyt, että Dostojevskin Rikos ja rangaistus on klassikko ja se kannattaisi tuntea, mutta tämä tieto ei ole palauttanut minua kirjojen pariin. On tarvittu jotakin täsmällisempää, on tarvittu ihmisiä, jotka ovat suositelleet kirjoja siksi, että he ovat itse niistä innostuneet, siksi että ne ovat koskettaneet heitä tai tarjonneet uusia ajatuksia.”

Suurteoksia-sarja, jonka aiemmat osat ovat ilmestyneet vuosina 2021 ja 2023 (lue arvio), on vastaus tähän tarpeeseen ja samalla pyrkimys tuulettaa miehistä kirjallisuuskaanonia. Antologia koostuu kahdestakymmenestä esseestä, jossa kirjailijat tarttuvat johonkin heistä merkittävään teokseen. Kuten edellisissäkin osissa kirjoittajat lähestyvät teoksia eri lähtökohdista: on oman kirjoittamisen reflektointia, on teknistä analyysia kirjallisista keinoista ja on yhteiskunnallista pohdintaa.

Parhaimmillaan antologian kirjoitukset avaavat muutakin kuin kohteena olevaa kirjaa. Mira Eskelisen essee Torrey Petersin Detransition, babysta on samalla vahva kirjoitus monissa paikoissa normalisoidusta transfobiasta, sisäistetystä transmisogyniasta, cis-katseesta ja siitä, kuinka cis-sukupuolisille on yhä uudestaan selitettävä, mistä on kyse. Muoto ja sisältö ovat Eskelisen tekstissä poikkeuksellisen hienosti yhtä: pakko huutaa iskee sivuista läpi.

Sonja Saarikoski käsittelee puolestaan Svetlana Aleksijevitšin Tšernobylista nousee rukous -teosta ja sen kautta marginaalissa olevien ihmisten äänien esiin tuomista. Teksti pohtii historiankirjoitusta ja kuinka yksilön koettu todellisuus jää usein vuosilukujen ja poliitikkojen varjoon.

Monet esseistä revittelevät myös kirjallisilla keinoilla. Esimerkiksi Riikka Ala-Harjan kirjoituksessa Lena Anderssonin Omavaltaisesta menettelystä kirjoittajan ja romaanihenkien kokemukset ja tekemiset linkittyvät vuoropuheluksi juoksemisesta ja suhteista, joissa toista ei voi saada. Kirjan vaikutuksesta Ala-Harjaan tulee orgaaninen osa tekstiä.

Jokaisessa tekstissä on tehty perusteltu valinta teoksesta ja jokainen kirjailija on enemmän kuin ansainnut paikkansa antologian kirjoittajana. Silti teoksen yleistasolla olisin kaivannut jonkinlaista itsereflektiota. Kun tarkoituksena on koota vaihtoehtoista lukemistoa perinteiselle kaanonille, ei voi olla huomaamatta vaikkapa useita kertoja esiintyviä viittauksia opiskeluun Teatterikorkeakoulussa: kenellä on lopulta valta nostaa esiin merkkiteoksia?

* *

Esiteltyjen teosten kirjoittajissa on mukana paljon kirjallisuuden raskassarjalaisia: L. M. Montgomery, Monika Fagerholm, Jeanette Winterson, Sinikka Nopola, Sara Stridsberg, Eeva-Liisa Manner peräti kahteen kertaan… Painotus on myös vahvasti länsimaisissa ja valkoisissa kirjoittajissa, minkä vuoksi esimerkiksi Sara Al Husainin esittelystä egyptiläisen Nawal El Saadawin Naisesta nollapisteessä tuleekin toivottu poikkeus.

Kun kaanonia ravistellaan, toivoisin vielä enemmän radikaalisuutta ja vielä kriittisempää pohdintaa siitä, kuka jää marginaaliin ja kuka ei. Toki osansa asiaan voi olla sillä, että monia teoksia ei yksinkertaisesti ole saatavilla suomeksi. Kuten Eskelinen huomauttaa perustellessaan Detransition, babyn valintaa, useimmat muut häneen suuren vaikutuksen tehneet transfeminiinin kirjallisuuskaanonin teokset odottavat yhä suomennosta.

Vaikka kaanonin uudistajana Suurteoksia III jättää toivomisen varaa, sen jokainen essee onnistuu omalla tavalla saamaan lukijan innostumaan kirjoista ja kirjoittajistaan: oma lukulistani on monen teoksen verran pidempi.

Anna Hollingsworth

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua