Seppo Jokisen 27. Koskis-dekkarin juoni pitää otteessaan viimeiseen sivuun asti – arviossa Pahasti tehty

Kuvat: Harri Hinkka / Docendo

Seppo Jokinen ryhtyi vapaaksi kirjoittajaksi vuonna 2006. Siitä alkaen kirjoja on syntynyt vuosivauhdilla. Syksyn sateinen ja epävakainen sää on hyvää aikaa kirjoittaa, ja syys-marraskuu onkin Jokiselle työteliäintä aikaa. Alkuvuosi kuluu hioessa tekstiä kustannustoimittajan kanssa. Kesällä Jokinen ravistelee Koskisen pois mielestään kunnes syksyn pimeät taas alkavat.

Pahasti tehty (Crime Time, 2022) on Jokisen 27. Komisario Koskisesta ja Tampereen rikospoliisista kertova romaani.

* *

Häiritsevä rähinäremmi on työllistänyt Koskisen ryhmää jo jonkin aikaa, eikä näitä rettelöitsijöitä meinata saada kiinni. Uhkailut kohdistuvat parempiosaiseen väkeen, ja kun poliisi ehtii paikalle, tekijät ovat jo kaukana. Yksi saadaan haaviin, mutta aihetodisteiden puutteessa hänetkin pitää vapauttaa.

Esimiehet vaativat Koskisen ryhmältä tuloksia miesjoukkion kiinnisaamiseksi. Kunniallisia kansalaisia kun häiritään. Aisoihin pitäisi nämä räyhääjät saada.

Bensa-aseman parkkipaikalla on jo muutaman päivän seissyt kurainen Land Rover ja se sattuukin olemaan hakuun laitettu maasturi. Auton bonganneet järjestyspoliisin miehet tunnistavat hajusta, että auto lienee tarpeen tutkia paremmin.

Koskinen ja tiimi tekevätkin karmaisevan löydön auton takakontista. Edessä on henkirikos, jolle ei tunnu löytyvän motiivia. Yhteyksiä rähinäremmiin vaikuttaisi olevan. Lisäksi selviää, että ruumisauton kuljettajaksi paljastuu poliisista jo pois lähtenyt tuttu. Se nostaa Koskisessa ristiriitaisia tunteita ja ahdistavia ajatuksia omista virheistä ja laiminlyönneistä.

Koskinen laittaa ryhmänsä kanssa kaikki likoon saadakseen menneet hyvitettyä ja rikoksen selvitettyä. Tutkimuksissa ilmenee, että liikemiehet ovat järjestäneet juhlia, joihin on rekrytoitu nuoria tyttöjä palveluemänniksi, todellisuudessa herrojen seuralaisiksi. Häpeä estää tyttöjä paljastamasta tapahtumia.

* *

Seppo Jokisen dekkareiden koukuttavuus on taitavasti punotuissa juonissa. Iso merkitys on myös päähenkilön, komisario Koskisen elämänkaaren seuraamisella. Jokisen kerronta on helppolukuista ja sujuvaa. Tiimin yhteen hioutuminen on kuin pitkä avioliitto. Kiintymystä ja välillä sopivasti naljailua. Kaikki ovat niin omia persooniaan.

Koskinen ei ole vain komisario vaan ihmissuhteidensa kanssa painiva, eläkeikää lähestyvä mies. Tämäkin rikos vie kaiken ajan eikä työpainetta helpota yhtään elämänkumppanin ja työtoverin Ulla Lundelinin asuminen toisaalla tyttärensä lapsenhoitoapuna. Siellä kun asuu myös Ullan vammautunut ex-puoliso. Yksinäiset illat Tampereen Sirppitien omakotitalossa alkavat olla arkipäivää.

Pahasti tehdyn juoni pitää otteessaan viimeiseen sivuun asti. Paha saa palkkansa. Mutta miten Koskisen ihmissuhdekuviot ja eläkeajatukset etenevät?

Toivottavasti ensi keväänä tulee uusi Jokisen Koskis-dekkari, että komisarion jahkailuihin saadaan vastaus. Eläkkeelle vai ei? Ja miten se rakkaus – alkaako vanha suola janottaa?

Irmeli Heliö

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua