Saksalaisen jalkapallon maailmanselitys – arviossa Johanna Nordlingin ja Markus Pantsarin uudet tietokirjat

Kuvat: Vastapaino / Wiki Commons / Bazar

Jalkapallon miesten Euroopan mestaruuskisoja pelataan parhaillaan Saksassa, joka on yksi jalkapallon suurmaista. Kun mukaan lasketaan Länsi-Saksan aikaiset saavutukset, maa on voittanut yhteensä enemmän miesten ja naisten jalkapallon maailmanmestaruuksia ja Euroopan mestaruuksia kuin mikään muu maa.

Aiheesta kiinnostuneita hemmotellaan tänä kesänä peräti kahdella tuoreella suomenkielisellä tietokirjalla. Yhdessä Johanna Nordlingin Jalkapallon muotoinen Saksa (Bazar, 2024) ja Markus Pantsarin Kun rakastuin saksalaiseen jalkapalloon (Vastapaino, 2024) tarjoavat laajan kirjon kiehtovia näkökulmia saksalaiseen jalkapalloon.

Menestyksestään huolimatta saksalainen jalkapallo ei ole aina nauttinut laajamittaista arvostusta. Kuten Markus Pantsar asian ilmaisee: ”Tyylikkäiden italialaisten, taitavien espanjalaisten, intohimoisten englantilaisten ja edistyksellisten hollantilaisten rinnalla saksalainen jalkapallo on nähty usein yksitoikkoisena, tunteettomien ja ylimielisten pelaajien yliorganisoituna puurtamisena”.

Vaikka kysymys on osin perättömistä stereotypioista, on myös paikallaan myöntää, ettei saksalaisten tuloskeskeinen ote useinkaan menneillä vuosikymmenillä tuottanut viihdyttävintä jalkapalloa. Yleinen konsensus kuitenkin vaikuttaisi olevan, että tällä vuosituhannella Saksa on onnistunut tuottamaan poikkeuksellisen vetovoimaisia elämyksiä sekä kentällä että katsomoissa.

Saksalaisen jalkapallon koukeroinen historia

Johanna Nordling avaa kirjassaan seikkaperäisesti saksalaisen jalkapallon varhaisia vuosikymmeniä. Aluksi pelin säännöt vaihtelivat seutukunnasta ja seurasta riippuen, ja pysyvämmin peli alkoi juurtua Saksaan koulujen kautta. Moni keskeinen saksalainen jalkapallojoukkue onkin koululaisten tai muiden nuorisoporukoiden perustama.

Jos esimerkiksi Iso-Britanniassa jalkapallo tunnetaan historialtaan leimallisen työväenluokkaisena lajina, saksalainen jalkapallo oli alusta alkaen oppineiden, keskiluokan ja porvariston peli. Työläiset suhtautuivat karsastaen yksilöllisyyttä ja kilpahenkeä korostavaan ulkomaalaisperäiseen lajiin ja pysyivät paljolti perinteisen voimistelun parissa. Jalkapallossa tavoiteltiin voittoa muiden kustannuksella, mikä oli kaukana työväen perusarvoista veljeydestä ja solidaarisuudesta. Nordlingin mukaan ennakkoluulot ja jopa vihamielisyys ammattiurheilua kohtaan elivät pitkään vahvoina Saksassa. Ammattimainen jalkapalloliiga Bundesliiga perustettiin eurooppalaisessa vertailussa huomattavan myöhään, vasta 1960-luvulla.

Saksan nykyjalkapallon näkökulmasta tärkeäksi käännekohdaksi muodostui vuoden 2006 MM-kotikisat. Saksan pelaama iloinen taitojalkapallo ja aidosti joukkueestaan ylpeät kotikannattajat jäivät monen jalkapallon ystävän mieleen. Turnauksella ja sitä varten uusituilla stadioneilla oli myös pitkäkestoisempi vaikutus kannattajakulttuuriin. Bundesliigassa on nykyään Euroopan suurin katsojakeskiarvo, ja myös alemmissa sarjoissa monet stadionit ovat suurimmaksi osaksi jalkapallolle pyhitettyjä. Samaan aikaan kun monissa Euroopan suurissa liigoissa pääsylippujen hinnat ovat nopeasti nousseet, Bundesliigassa hinnat ovat säilyneet varsin inhimillisellä tasolla.

Kaksi erilaista otetta jalkapalloon

Nordling ja Pantsar asuvat molemmat Saksassa ja tuntevat varsin laajasti saksalaista yhteiskuntaa. Yhteisestä aiheestaan huolimatta kirjat ovat luonteeltaan varsin erilaisia. Filosofi Markus Pantsarin metodi on suhteellisen suoraviivainen. Hän matkustaa yhden jalkapallokauden aikana ympäri Saksaa eri paikkakunnille, käy katsomassa jalkapalloa stadioneilla ja siinä ohessa juttelee paikallisten jalkapallon ystävien kanssa.

Kirjasta muodostuu eräänlainen jalkapallointoilijan matkaopas, sillä kirja on jaettu lukuihin paikkakuntien perusteella. Pantsarin kaupunki- ja kulttuurihistoriallinen kontekstointi on varsin perinpohjaista, ja yksittäisestä luvusta jopa puolet saattaa kulua entisten hallitsijoiden, arkkitehtonisten yksityiskohtien ja osavaltioiden erityispiirteiden parissa. 

Johanna Nordlingin kirja on lähestymistavaltaan moniaineksisempi. Omakohtaisen havainnoinnin lisäksi urheilutoimittaja Nordling on haastatellut koko joukon asiantuntijoita saksalaisista jalkapallovaikuttajista suomalaisiin Bundesliiga-pelaajiin. Jos Pantsarin painopiste on avoimesti miesten ammattijalkapallossa ja sitä ympäröivässä kannattajakulttuurissa, Norling lähestyy jalkapalloa moniarvoisemmin. Entisenä SM-tason pelaajana Nordling osaa valottaa kiinnostavasti myös naisten futiksen nyansseja. Nykyisenä juniorivalmentajana hän tuntee hyvin saksalaisen pelaajakasvatuksen viimeaikaiset trendit. 

Siinä missä Pantsar korostaa jalkapallon roolia eräänlaisena kurkistusikkunana saksalaiseen kulttuuriin ja yhteiskuntaan, Nordling käyttää saksalaista näkökulmaa nykyjalkapallon moninaisten ilmiöiden laajamittaisempaan tarkasteluun. Jos Pantsar on kiinnostuneempi Saksasta ja saksalaisista, Nordlingin fokus on ensisijaisesti jalkapallon moninaisissa ilmenemismuodoissa.

Ristiriitainen, vastustamaton jalkapallo

Muissa Euroopan suurissa maissa jalkapallolla on kilpailijansa, mutta Saksassa se on ylivoimaisesti suosituin laji. Yksi keskeinen lähtökohta saksalaiselle lajikulttuurille on niin sanottu 50+1-sääntö, joka takaa enemmistön päätösvallasta itse seuralle ja sen jäsenille eli kannattajille. Jos esimerkiksi monet suurimmista brittiseuroista kuuluvat nykyään sijoittajaryhmille, miljardööreille ja öljyvaltioille, Saksassa yksittäinen sijoittaja ei voi omistaa seuran osakkeista 49 prosenttia enempää. Näin seurat eivät ole vain vauraiden kosmopoliittien leikkikaluja, vaan monet niistä ovat edelleen näkyviä yhteiskunnallisia toimijoita myös paikallistasolla.

Samaan aikaan on rehellisyyden nimissä myönnettävä, että kansainvälinen ammattilaisjalkapallo toimii kaikkialla osana kapitalistista talousjärjestelmää. Kuten Nordling hyvin kirjansa viimeisessä luvussa osoittaa, suuruuden ekonomia, vaurauden keskittyminen ja tuloerojen kasvu leimaavat myös saksalaista huippujalkapalloa. Vaikka Bayer Leverkusenin ilahduttava mestaruus katkaisi tänä keväänä Bayern Münchenin 11 peräkkäisen Bundesliigavoiton sarjan, on selvää, että realistisesti sarjan mestaruutta tavoittelee tulevaisuudessakin vain kourallinen seuroja.

Monet seurat ovatkin heränneet siihen, miten kapitalismin jalkapallolle asettama jatkuvan kasvun vaatimus ei ole enää taloudellisesti ja ekologisesti mahdollista. Siksi on opettavaista lukea myös muun muassa Fortuna Düsseldorfin Fortuna für alle -strategiasta, jossa sponsorirahaa kanavoidaan monipuolisemmin eri katsojaryhmät huomioivien ilmaispelien järjestämiseen. Innostava esimerkki on myös Bundesliigaan ensi kaudeksi palaava hampurilainen kulttiseura St. Pauli, joka muun muassa päätyi valmistamaan peliasunsa itse taatakseen niiden vastuullisen tuotannon.

Kirjansa lopussa Johanna Nordling tiivistää nykyjalkapallon monimutkaisuuden seuraavasti: ”Olemme rakastuneet juuri tähän jalkapalloon, vaikka sittemmin olemme tajunneetkin sen olevan myös korruptoitunut, epäreilu, epätasa-arvoinen, hyväksikäytetty ja moraalitonkin laji”.

Yhdessä kirjat muistuttavat meille, että samaan aikaan kun jalkapallosta on tullut kansainvälisten lajiliittojen määrittelemä virallinen jalkapallotuote, se on edelleen myös yhdessä omistettu kansainvälinen kieli, jota määritetään ja uudistetaan joka päivä kentillä ja katsomoissa.

Olli Sotamaa

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua