Eino Säisä (1935–1988. Kuvat: Wiki Commons / Atrain & Nord
KIRJAT | Juha Drufvan teos kertoo pienviljelyskulttuuria kuvaavasta kirjallisuudesta. Lukeminen ja kirjoittaminen oli toissavuosisadan lopulla vielä kyseenalaista, arkielämää häiritsevää toimintaa.
”Drufvan työ on laajalti pioneerimaista.”
ARVOSTELU

Juha Drufva: Sadan vuoden työteliäisyys
- Atrain & Nord, 2022.
- 275 sivua.
Sadan vuoden työteliäisyys (Atrain & Nord, 2022) kertoo pienviljelyskulttuuria kuvaavasta kirjallisuudesta. Tämän noin sata vuotta kestäneen ajanjakson voi laskea alkaneen 1860-luvulla, kun vuokraviljelyyn perustuva torpparilaitos ajautui kriisiin. Siirtyminen itsenäisiksi pienviljelijöiksi tapahtui hitaasti ja sai laillista lisäpotkua vuonna 1918 säädetyn torpparilain kautta. Siinä päätettiin torpparien ja mäkitupalaisten oikeudesta lunastaa vuokra-alueensa.
Kauppis-Heikin ja Eino Säisän ottaminen saman kirjan päähenkilöiksi on perusteltua, koska edellinen eli ja kuvasi pienviljelyn aamuruskoa ja jälkimmäinen taas iltaruskoa eli pienviljelykulttuurin romahtamista. Molemmat asuivat myös Pohjois-Savossa. Säisä kuvaa romaanisarjassaan Kukkivat roudan maat aikaa, jolloin ”yhteiskunta toteuttaa raakaa rationaalista hyötyrealismia, rahan valtaa yhä syvenevässä määrin”.
Kauppis-Heikki
Luku- ja kirjoitustaito alkoi yleistyä Suomessa vauhdikkaasti 1860-luvulta lähtien, kun kansakoululaitos kehittyi harppauksin ja kansanvalistustyö yleistyi. Kauppis-Heikki syntyi vuonna 1962 ja sai jo nauttia hyvästä opetuksesta. Hänestä kehkeytyi keskeinen kansankirjailija – nimitys koski ei-ylioppilaskirjailijoita yli puolen vuosisadan.
Lukeminen ja kirjoittaminen oli toissavuosisadan lopulla vielä kyseenalaista, arkielämää häiritsevää toimintaa. Niinpä Kauppis-Heikki kärsi sivullisuudesta paljon enemmän kuin oppineet kirjailijat.
Drufva nostaa oivaltavasti esiin Heikin alemmuudentunteen. Sitaatissa ”se on köyhä, jolla ei ole sielua” kirjailija selittää tyytymättömyyden olleen tuolloin ”sieluttomuutta”, eli varakkaat omistivat sielun automaattisesti. Viljo Tarkiainen on nostanut Heikin pääansioksi sen, että ”hän on yksinkertaisessa maalaisnaisessakin huomannut herkän ja kehittyneen sielunelämän”. Tästä tulee mieleen, kuinka Eino Leino vielä 1900-luvun alussa kirjoitti Jaana Röntyssä maalaistytön suorastaan sokeaksi hupakoksi, joka oli helposti käännytettävissä sosialismin agitaattoriksi.
Kauppis-Heikin uraa ja teoksia on Drufva tarkastellut historiaa vasten ja kulttuurin kehityksen osana. Hän on hyödyntänyt paitsi Viljo Tarkiaisen, myös muun muassa Ilmari Havun, Pertti Lassilan, Juhani Niemen ja Erno Paasilinnan huomioita.
Eino Säisä
Laajasta tuotannostaan huolimatta Eino Säisää on tutkittu niukasti. Kun googlaa ”Eino Säisä tutkimus” tulee ensimmäisenä ruutuun ”Säisän sukuseura”.
Lasse Koskelan Suomen kirjallisuusseuran tutkimus lienee laajin kartoitus. Matti Mäkelä antaa tilaa Säisän työlle teoksessaan Suuri muutto (1986). Sosiaalipsykologian puolella viittauksia Säisään on ainakin tutkimuksessa Toimijuus, ohjaus ja elämänkulku, jonka ovat tehneet Päivi Annika Kauppila, Jussi Silvonen ja Marjatta Vanhalakka-Ruoho Itä-Suomen yliopistossa Joensuussa vuonna 2015.
Drufvan työ on laajalti pioneerimaista. Säisän Kukkivat roudan maat mainitaan useissa historiikeissa pienviljelykulttuurin lopun ansiokkaana kuvauksena, mutta perusteellinen tutkimus puuttuu.
Sarjan ensimmäinen osa sijoittuu vuoteen 1944, jolloin Suomessa ”elettiin täydellistä inkubaatioaikaa, ajankohtaa voisi nimittää Suomi vuonna nolla”. Henrik Meinander on kuvannut aikaa: ”elettiin keskellä huhujen, kuulopuheiden, uutisten ja hurjien kuvitelmien sekamelskaa”. Kylä herää ilmestyi vuonna 1971, jolloin maaltapako ja kiihtyvä Ruotsiin muutto oli alkanut. Kukkivat roudan maat kuvaa kokonaisuutena suurinta yhteiskunnallista muutosaikaa tavallisten suomalaisten elämässä.
Alkuosien vuodet sisältävät kuvausta jälleenrakennuksesta ja raittiusliikkeen ankaruudesta. Näiden jälkeen muutokset tunkeutuvat maaseudulle käytösrekisterin eli käytöstapojen vallankumouksina ja pakona maalta.
Juha Drufva pystyy välittämään kirjasarjan keskeiset teemat ja linkit yhteiskunnalliseen murrokseen. Päähenkilö Eikka käy läpi ennakkoluulojen ja työolosuhteiden muutospaineet.
Säisän tuotanto kaipaisi lisää tutkimusta yliopistoissa.
Erkki Kiviniemi
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Tytön kesässä yksityinen muuttuu universaaliksi – arviossa Annie Ernaux’n Tytön tarina
KIRJAT | Jokainen on joskus ollut 17–18-vuotias. Annie Ernaux kuvaa pelkistetyllä tavallaan tytön kokemuksia samastuttavasti ja koskettavasti.
Kirurgi lentää oligarkin luo – arviossa Reese Witherspoonin ja Harlan Cobenin Lähti ilman hyvästejä
KIRJAT | Näyttelijän ja kirjailijan yhteisromaani on omistettu lääkäreille ja sairaanhoitajille, jotka työskentelevät sota-alueilla ja muissa vaikeissa paikoissa ympäri maailmaa.
Hirviön nahoissa – arvioitavana John Wiswellin Sinusta teen pesäni
KIRJAT | Kertomus oudosta hirviöstä yhdistelee elementtejä kauhusta, romanttisesta fantasiasta, roolipelien maailmasta ja kansantarinoista moderniin tapaan.
Elokuvan unelmatehdas luotiin Kulosaareen – uutuuskirja kertoo Fennada-Filmi Oy:n tarinan
KIRJAT | Kotimaisen elokuvahistorian värikkäisiin vuosiin keskittyvä opus on komea rinnakkaisjulkaisu vuonna 2019 julkaistulle teokselle Unelmatehdas Liisankadulla.




