Eino Säisä (1935–1988. Kuvat: Wiki Commons / Atrain & Nord
KIRJAT | Juha Drufvan teos kertoo pienviljelyskulttuuria kuvaavasta kirjallisuudesta. Lukeminen ja kirjoittaminen oli toissavuosisadan lopulla vielä kyseenalaista, arkielämää häiritsevää toimintaa.
”Drufvan työ on laajalti pioneerimaista.”
ARVOSTELU
Juha Drufva: Sadan vuoden työteliäisyys
- Atrain & Nord, 2022.
- 275 sivua.
Sadan vuoden työteliäisyys (Atrain & Nord, 2022) kertoo pienviljelyskulttuuria kuvaavasta kirjallisuudesta. Tämän noin sata vuotta kestäneen ajanjakson voi laskea alkaneen 1860-luvulla, kun vuokraviljelyyn perustuva torpparilaitos ajautui kriisiin. Siirtyminen itsenäisiksi pienviljelijöiksi tapahtui hitaasti ja sai laillista lisäpotkua vuonna 1918 säädetyn torpparilain kautta. Siinä päätettiin torpparien ja mäkitupalaisten oikeudesta lunastaa vuokra-alueensa.
Kauppis-Heikin ja Eino Säisän ottaminen saman kirjan päähenkilöiksi on perusteltua, koska edellinen eli ja kuvasi pienviljelyn aamuruskoa ja jälkimmäinen taas iltaruskoa eli pienviljelykulttuurin romahtamista. Molemmat asuivat myös Pohjois-Savossa. Säisä kuvaa romaanisarjassaan Kukkivat roudan maat aikaa, jolloin ”yhteiskunta toteuttaa raakaa rationaalista hyötyrealismia, rahan valtaa yhä syvenevässä määrin”.
Kauppis-Heikki
Luku- ja kirjoitustaito alkoi yleistyä Suomessa vauhdikkaasti 1860-luvulta lähtien, kun kansakoululaitos kehittyi harppauksin ja kansanvalistustyö yleistyi. Kauppis-Heikki syntyi vuonna 1962 ja sai jo nauttia hyvästä opetuksesta. Hänestä kehkeytyi keskeinen kansankirjailija – nimitys koski ei-ylioppilaskirjailijoita yli puolen vuosisadan.
Lukeminen ja kirjoittaminen oli toissavuosisadan lopulla vielä kyseenalaista, arkielämää häiritsevää toimintaa. Niinpä Kauppis-Heikki kärsi sivullisuudesta paljon enemmän kuin oppineet kirjailijat.
Drufva nostaa oivaltavasti esiin Heikin alemmuudentunteen. Sitaatissa ”se on köyhä, jolla ei ole sielua” kirjailija selittää tyytymättömyyden olleen tuolloin ”sieluttomuutta”, eli varakkaat omistivat sielun automaattisesti. Viljo Tarkiainen on nostanut Heikin pääansioksi sen, että ”hän on yksinkertaisessa maalaisnaisessakin huomannut herkän ja kehittyneen sielunelämän”. Tästä tulee mieleen, kuinka Eino Leino vielä 1900-luvun alussa kirjoitti Jaana Röntyssä maalaistytön suorastaan sokeaksi hupakoksi, joka oli helposti käännytettävissä sosialismin agitaattoriksi.
Kauppis-Heikin uraa ja teoksia on Drufva tarkastellut historiaa vasten ja kulttuurin kehityksen osana. Hän on hyödyntänyt paitsi Viljo Tarkiaisen, myös muun muassa Ilmari Havun, Pertti Lassilan, Juhani Niemen ja Erno Paasilinnan huomioita.
Eino Säisä
Laajasta tuotannostaan huolimatta Eino Säisää on tutkittu niukasti. Kun googlaa ”Eino Säisä tutkimus” tulee ensimmäisenä ruutuun ”Säisän sukuseura”.
Lasse Koskelan Suomen kirjallisuusseuran tutkimus lienee laajin kartoitus. Matti Mäkelä antaa tilaa Säisän työlle teoksessaan Suuri muutto (1986). Sosiaalipsykologian puolella viittauksia Säisään on ainakin tutkimuksessa Toimijuus, ohjaus ja elämänkulku, jonka ovat tehneet Päivi Annika Kauppila, Jussi Silvonen ja Marjatta Vanhalakka-Ruoho Itä-Suomen yliopistossa Joensuussa vuonna 2015.
Drufvan työ on laajalti pioneerimaista. Säisän Kukkivat roudan maat mainitaan useissa historiikeissa pienviljelykulttuurin lopun ansiokkaana kuvauksena, mutta perusteellinen tutkimus puuttuu.
Sarjan ensimmäinen osa sijoittuu vuoteen 1944, jolloin Suomessa ”elettiin täydellistä inkubaatioaikaa, ajankohtaa voisi nimittää Suomi vuonna nolla”. Henrik Meinander on kuvannut aikaa: ”elettiin keskellä huhujen, kuulopuheiden, uutisten ja hurjien kuvitelmien sekamelskaa”. Kylä herää ilmestyi vuonna 1971, jolloin maaltapako ja kiihtyvä Ruotsiin muutto oli alkanut. Kukkivat roudan maat kuvaa kokonaisuutena suurinta yhteiskunnallista muutosaikaa tavallisten suomalaisten elämässä.
Alkuosien vuodet sisältävät kuvausta jälleenrakennuksesta ja raittiusliikkeen ankaruudesta. Näiden jälkeen muutokset tunkeutuvat maaseudulle käytösrekisterin eli käytöstapojen vallankumouksina ja pakona maalta.
Juha Drufva pystyy välittämään kirjasarjan keskeiset teemat ja linkit yhteiskunnalliseen murrokseen. Päähenkilö Eikka käy läpi ennakkoluulojen ja työolosuhteiden muutospaineet.
Säisän tuotanto kaipaisi lisää tutkimusta yliopistoissa.
Erkki Kiviniemi
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Tunteet vievät meitä pässejä narusta – arviossa Katleena Kortesuon Tunteet tapissa
KIRJAT | Katleena Kortesuo tarttuu puberteettiseksi yhteiskunnaksi nimeämäänsä aikaan. Tunteiden riepottelema ihminen altistuu helposti erilaisille huijauksille, eikä vain auervaaroille.
Nautinnollinen runsaudensarvi – arviossa Kevin Chenin Aavekaupunki
KIRJAT | Aavekaupunki on Helsinki Lit -tapahtumaan saapuvan taiwanilaiskirjailijan läpimurtoteos ja se on löyhästi omaelämäkerrallinen.
Miksi ei on tärkeämpi sana kuin kyllä? Arviossa tietokirja Kuka kasvattaisi lapsesi
KIRJAT | Keijo Tahkokallio ja lahtelainen erityisopettaja Aulikki Uski käyvät kahdeksan kirjeen keskustelun, jota suosittelen vaatimattomasti jokaikisen luettavaksi.
Sankaritarina vie kotimaisen elokuvan naistekijät voittoon vaikeuksien kautta – arviossa Neitoperhot ja pahanhautojat
KIRJAT | Jaana Semeri ja Leena Virtanen muistuttavat asiallisessa tietokirjassaan, että naiset eivät suinkaan ole olleet historiallisesti kummajaisia elokuvantekijöinä.
