Kuvat: Veikko Somerpuro / Tammi
KIRJAT | Tuulensuojaan on yksi niistä romaaneista, joista alusta asti aavistaa onnellisen lopun. Se ei silti tarkoita, etteikö kirjassa riittäisi käänteitä.
”Lukija näkee mielessään ihmiset ja tapahtumat ja se on kirjalta paljon.”
ARVOSTELU

Saara Cantell: Tuulensuojaan
- Tammi, 2024.
- 332 sivua.
Laura ja Saima elävät eri aikoina, mutta on kaksi asiaa, jotka heitä yhdistävät: rakkaus puutarhan hoitoon ja oman lapsen kaipuu.
Tuulensuojaan-romaanissa (Tammi, 2024) esitellään kumpikin päähenkilö huolellisesti ja taidolla. Kumpainenkin tuntuu alun jälkeen varsin tutulta ja heidän tulevista vaiheistaan haluaa tietää lisää.
Laura elää nykypäivän Suomessa onnellisessa suhteessa Henrin kanssa ja on luullut, että seuraava askel olisi perheenlisäys. Hän haluaa lapsen, mutta Henri ehdottaa koiranpentua, koska tällaiseen maailmaan ei pitäisi uusia lapsia ehdoin tahdoin hankkia.
Saima on farmaseutti 30-luvun Helsingissä ja rakastuu Fransiin, mutta suhde vaikuttaa alusta alkaen mahdottomalta.
Hienon alun jälkeen romaani alkaa säröillä ja kertomus johtaa aiheisiin, jotka jäävät kesken, eivätkä johda minnekään. On ympäristöaktivismia, rotuoppeja ja juutalaisvastaisuutta, pelaamisen himoa, sukupuolitauteja, suuronnettomuus ja rakkaiden menetyksiä. Keskeneräisyys hieman harmittaa – mutta jäähän oikeassakin elämässä tietenkin moni asia kesken.
* *
Saara Cantell kirjoittaa sujuvasti ja varmasti. Elokuvakäsikirjoittajan kädenjälki näkyy tämän tästä tarkkoina ja hyvinä kuvauksina paikoista ja kohtauksista. Lukija näkee mielessään ihmiset ja tapahtumat ja se on kirjalta paljon.
Tuulensuojaan on yksi niistä romaaneista, joista alusta asti aavistaa onnellisen lopun. Se ei silti tarkoita, etteikö kirjassa riittäisi käänteitä. Sekä Laura että Saima ovat molemmat hurmaavia persoonia ja heidän kanssaan kesäiset lukuhetket kyllä sujuvat.
Leena Reikko
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Tatu Vaaskivi leimusi kuin tähdenlento – Miika Siironen kirjoittaa säkenöivästä kriitikko-kirjailijasta, jonka jälkimaailma unohti
KIRJAT | Nero ja Narkissos -elämäkerta avautuu mahtavaksi ikkunaksi 1930-luvun suomalaiseen kulttuurielämään, Tulenkantajien sukupolveen ja sen kuuluisiin edustajiin.
Lapset tappajina – arviossa Anu Kaajan Siluetinleikkaaja
KIRJAT | Anu Kaaja opetteli leikkaamaan siluetteja, jotta ymmärtäisi paremmin teoksensa hahmoja.
Matti Pesolan Horjumaton Varjonen on kunnianosoitus vaikeiden aikojen suunnannäyttäjälle
KIRJAT | Horjumaton Varjonen -kirjan luettu on helppo todeta: tämän kirjan Unto Varjonen on totta vie ansainnut.
Liiankin runsas lukuromaani – arviossa Chris Whitakerin Kaikki pimeän värit
KIRJAT | Chris Whitakerin 700-sivuisen romaanin ydin on pimeä kellari, jossa kaksi lasta kohtaa hirvittävissä olosuhteissa.







