Kuvat: Mikko Rasila / WSOY
KIRJAT | Pori on jälleen Tuomisen uuden dekkarin näyttämö: joku saa syrjäytyneet ulkona nukkujat sytyttämään itsensä tuleen ja kuolemaa.
”Delta-sarjan punainen lanka on häviämässä.”
ARVOSTELU
Arttu Tuominen: Vapahtaja
- WSOY, 2023.
- 366 sivua.
Pori on jälleen Arttu Tuomisen uuden dekkarin näyttämö: joku saa syrjäytyneet ulkona nukkujat sytyttämään itsensä tuleen ja kuolemaan. Samalla laitapuolen kulkijoiden parissa kulkee legenda Vapahtajasta, joka on pelkällä läsnäololla ja puheella parantunut ihmisiä viina- ja huumeriippuvuudesta.
Olen pitänyt Tuomisen kirjoissa erityisesti arkielämän kuvauksista; ihmisistä, jotka ovat toden tuntuisia ja joita oikeasti voisi olla esim. Porin tai muiden suomalaisten pienempien kaupunkien poliisilaitoksilla. Tässä Delta-sarjan viidennessä osassa henkilökuvat alkavat junnata paikoillaan. Yhden avioero on melkein valmis, toisen ihmissuhde melkein hyvä, kolmannen henkilökohtaiset ongelmat melkein ratkenneet ja neljäs on melkein saanut poikansa asiat kuntoon. Mikään ei kuitenkaan ole mennyt oikeastaan eteenpäin.
Delta-sarjan ensimmäiset dekkarit olivat romaaneita, joissa tapahtui rikoksia, mutta joissa niitä tutkivilla oli iso rooli. He olivat lihaa ja verta, tuntuivat todellisilta ja mielenkiintoisilta ja heitä halusi seurata. Vapahtajassa (WSOY, 2023) on toisin; hypnoottinen hahmo tappaa, poliisi kulkee pimeässä ja yrittää milloin mitäkin. Toisaalta tutkinnanjohtaja tekee omassa hädässään ratkaisuja, jotka vievät romaania yhä kauemmas todellisuudesta. Sarjan punainen lanka on häviämässä.
Kirjasarjan kirjoittajana Tuomisella on se hieno taito, että hän osaa kerrata henkilöidensä historiaa ilman että se tuntuu vanhastakaan lukijasta pakolliselta luennolta. Hän osaa ripotella mennyttä tarinaa tekstiin niin, että kyytiin vasta nyt hypännyt saa tarpeeksi tietoa ja vanhalle lukijalle tulee tarpeellinen pikku kertaus sopivina annoksina.
Paikallisuus on Tuomisen kirjoissa oleellista, mutta samalla niin, että Porista ei tarvitse tietää mitään voidakseen niitä seurata. Tuomisella on taito kirjoittaa paikoista sekä tutuille että tuntemattomille, mikä on tietenkin saavutus. Muutenkin kieli sujuu notkeasti ja tämäkin romaani on sujuvaa lukemista ja kuulemista.
Äänikirjan lukija Ville Tiihonen on kuin tehty tämän tyyppisten dekkareiden lukijaksi; jokin hänen tavassaan lukea ja eläytyä tekee sen, että niin poliisi kuin rikollinenkin sopivat siihen.
Leena Reikko
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kielletty rakkaus ja karu luonto – arviossa Ingeborg Arvolan Jäämeren laulu
KIRJAT | Norjalaiskirjailian 1800-luvulle sijoittuvan romaanin päähenkilö kaipaa elämää, jossa voisi tarjoa kahdelle pojalleen edes toisinaan lohisoppaa ja piimää.
Hajonneen perheen toipumista ja uusia ruumiita – arviossa Satu Rämön Rakel
KIRJAT | Hildur-sarjan neljännessä osassa avataan perheen äidin kohtaloa ja selvitellään siihen kytkeytyviä nykypäivän rikoksia.
Kuka puolustaisi paperittomia – arvioitavana Anneli Kannon Kaivatut
KIRJAT | Afgaanitytön katoaminen ei virkavaltaa kiinnosta, joten Noora Näkijä päätyy selvittelemään paperittoman maahanmuuttajan katoamista Näkijä-trilogian päätösosassa.
Sinkkuus – epätoivoa vai auvoa? Henna Karppinen-Kummunmäki kirjoittaa parisuhteettomuudesta ennen ja nyt
KIRJAT | Ilman parisuhdetta elävien määrä on Suomessa koko ajan lisääntynyt. Henna Karppinen-Kummunmäki esittelee pariutumattomien elämää ja seurustelukulttuuria eri aikoina.