Kuva: Vastapaino
KIRJAT | Eveliina Lundqvistin kirjassa kuvataan seikkaperäisesti eläinten turvakoti Saparomäkeä vuoden 2017 perustamista vuoteen 2024.
”Teos kertoo asialleen täysin omistautuneen ihmisen tavoitteen toteutumisesta.”
ARVOSTELU

Eveliina Lundqvist & Laura Gustafsson (toim.): Minä, Paavo & Saparomäki
- Vastapaino, 2025.
- 199 sivua.
Minä, Paavo & Saparomäki -kirjan (Vastapaino, 2025) ulkoasu on Mirkka Hietasen käsialaa ja se on houkutteleva ja kaunis. Pehmeäkantinen kirja on sopivankokoinen ja käteen sopiva. Suloiset ja kauniit kuvat kannessa ja sisäliepeissä kertovat heti ketkä ovat kirjan pääosissa: eläimet.
Kirjassa kuvataan seikkaperäisesti eläinten turvakoti Saparomäkeä vuoden 2017 perustamista vuoteen 2024. Kirjan alkusivuilla on selkeä aikajana, joka havainnollistaa prosessin pituutta ja moninaisuutta sekä sitä, mitä kaikkea vuosiin on mahtunut. Konkreettiseen eläinten hankkimiseen päästään vasta loputtomalta tuntuvien rahavaikeuksien ja remontoimisen jälkeen. Alkuvaiheen jatkuva stressi verottaa myös äitiyttä ja parisuhdetta ja tämä sivujuonne antaa hyvin realistisen kuvan prosessin haastavuudesta.
Tuotantoeläimyys
Kirjassa kerrotaan paljon konkreettisia ja yksityiskohtaisia tarinoita eri eläimistä. Lopetettavaksi määrätty tuotantoeläin pelastetaan, hänestä tulee nimetty persoona ja yksilö ja siten tärkeä osa Saparomäen yhteisöä. Eläimiä hoidetaan rakkaudella ja intohimolla, eikä eläinlääkärikuluissa säästellä.
Teoksessa kuvataan myös rahoituksen hankinnan ja saamisen haasteita, markkinoinnin ja tiedottamisen tärkeyttä sekä vapaaehtoisten valtavaa merkitystä hankkeen mahdollistamisessa.
Vegaanifomo
Itseäni riemastutti erityisesti kuvaus Eveliina Lundqvistin lapsen vegaanielämästä. Lapsi syyllistää äitiään ja narisee, miksei heillä voi olla kuten ”normaaleilla ihmisillä”. Äiti pysyy kuitenkin jääräpäisesti valitsemallaan tiellä, mutta huolehtii omistautuneesti ja vaivojaan säästämättä siitä, että lapsi saa kaiken saman kuin ei-vegaanilapset.
Vegaanisten pääsiäismunien monimutkainen valmistaminen on tästä koskettava esimerkki:
”Vegaanilapsen Kinder-kateus on kuitenkin todellista ja voin sanoa, että se on huomattavaa.”
Munajumi ja kupu tukossa
Pidin tavasta, jossa kertomukset etenevät yksityisestä yleiseen. Ensin kerrotaan jonkun yksittäisen eläimen, vaikkapa Helmi-kanan elämästä. Kuvataan kuinka ja miten eläin päätyy turvakotiin, kuinka Helmi sopeutuu ja mitä kanalle lopulta tapahtuu. Sen jälkeen kerrotaan eläinten elämästä yleisemminkin, faktatasolla. Esimerkkeinä kanoja usein vaivaavat munajumi ja tukossa oleva kupu, ne tulevat teoksessa moneen kertaan tutuiksi.
Kirjan alkusanoissa kirjoittaja Lundqvist pohtii, onko kirja liian vakava. Hän toivoo, että saa lukijansa edes hymyilemään. Ei pelkoa, nauroin monessa kohtaa remakasti ääneen. Varsinkin Paavon (possu) saapuminen ja elämä sisällä perheen kodissa on todella riemastuttavaa ja elävästi kirjoitettua luettavaa.
Kirja onnistuu ihmeellisesti olemaan syyllistämättä tai saarnaamatta. Tai kyllä sitä tehdään, useassa kohtaa, kirjoittaja on fanaattinen vegaani ja eläinten oikeuksien vankkumaton puolustaja. Kirjan tyylilaji vain on niin vastustamaton, että en voi kuin nauraa hersyvästi esimerkiksi seuraavalle sitaatille, joka osuu ainakin omaan brutaaliin huumorintajuuni vastustamattomasti:
”Minulta toivotaan toisinaan synninpäästöä. Eikö edes luomumunia voisi syödä? Tai hirviä? Tai sitä ja tätä ja tuota eläinkunnasta peräisin olevaa. Jotkut toimittajat tivaavat, että eikö se luomu nyt olisi ihan hyvä. Ei. Yhtä hyvin voisin sanoa, että joo saat hakata puolisoasi, kunhan teet sitä vain torstaisin ja ilman teräasetta.”
Toimitustyö
Kirjoittaja kiittää kirjan toimittamisesta vastaavaa Laura Gustafssonia paljosta:
”Laura on punonut esiin punaisen langan, hionut kielioppia kuntoon ja valjastanut sanataituruutensa teoksen käyttöön.”
Olenkin löytävinäni kirjasta Gustafssonin omaperäistä kirjoittamistyyliä. Väliotsikot ovat riemastuttavia, hauskoja ja kekseliäitä. Kirjan kieli on todella sujuvaa ja sitä on nautinnollista ja helppo lukea. Teos vetoaa myös tunteisiin ja minun oli jo 30 sivun jälkeen pakko kurkistaa Saparomäen nettisivuille ja suunnitella millaisen lahjoituksen voisin heille tehdä.
Jo ulkoasultaan houkutteleva kirja oli minulle todella avartava ja antoisa lukukokemus. Teos kertoo asialleen täysin omistautuneen ihmisen tavoitteen toteutumisesta. On etuoikeus päästä seuraamaan matkaa ideasta maaliin asti. Suosittelen kirjaa meille jokaiselle.
Kati Eskola
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kiintoisa näkymä sotien välisen ajan Helsinkiin ja sen värikkäisiin kulttuuripiireihin – arviossa Tanna Elon Taru Minervasta
KIRJAT | Tanna Elo rakentaa romaaninsa päähenkilöistä Valmasta ja Paavosta hienovireiset ja uskottavat kuvaukset, lämmöllä.
Liberaaliälykkö laittaa maantiedon myytit päreiksi, ja Suomikin saa osansa – arviossa Paul Richardsonin Maantieteen myytit
KIRJAT | Onko Trumpin seinällä mittasuhteet vääristävä Mercatorin maailmankartta? Siinä Grönlanti on Afrikan kokoinen eli yli kymmenen kertaa kokoaan suurempi.
Hyvänmielen lätkäromanssi nuorille ja miksei vanhemmillekin – arviossa Annukka Salaman Sulamispiste
KIRJAT | Ylöjärveläinen Oliver hiihtää kilpaa, mutta hänen todellinen intohimonsa on jääkiekko, jota poika harjoittelee salaa läheisen avolouhoksen jäällä.
Kommunistinen diktatuuri murskasi surutta parhaitaan – arviossa Elina Kahlan Gulagin viisas
KIRJAT | Gulagin viisas on Elina Kahlan teoksen päähenkilö Pavel Florenski, kommunistisen terrorin uhri. Mies yhdisti tieteen, taiteen ja uskon, mutta se oli Neuvostoliitolle liikaa.







