Kuvat: Mika Toivanen / Otava
KIRJAT | Kiitellystä Delta-sarjastaan tunnetun Arttu Tuomisen uuden dekkarisarjan avausosa sijoittuu osittain Sallaan ja 1990-luvun lama-aikaan.
”Toivottavasti Alec on parodiaa paljon väkivaltaa sisältävistä jännitysromaaneista.”
ARVOSTELU
Arttu Tuominen: Alec
- Otava, 2025.
- 365 sivua.
Arttu Tuomisen kiitellyssä Delta-sarjassa oli, varsinkin sen ensimmäisissä osissa, hyvin kuvattua arkielämää sekä hienosti kehittyviä henkilöhahmoja. Siinä sivussa niissä oli myös rikoksia, joita päähenkilöt yrittivät ratkaista.
Alec (Otava, 2025) aloittaa Kide-sarjan, jossa ensimmäisen osan perusteella on päinvastoin. Kirjassa on hyvin paljon ruumiita, hillittömiä ampumavälikohtauksia, raakaa väkivaltaa, poikien seikkailuromaaneiden sankaruutta ja epäuskottavia henkilöhahmoja.
Alec sijoittuu osittain Sallaan ja 90-luvun lama-aikaan. Venäjältä virtaa huumeita ja Suomen puolella työttömät juovat baarissa itsensä humalaan.
Toinen osa tarinasta tapahtuu Helsingissä vuonna 2027. Kertomukset nivoutuvat yhteen surmatun huumepomon ja Sallassa aikoinaan tapahtuneen myös huumeisiin liittyneen joukkosurman kautta.
Päähenkilöinä ovat reilu ja rehti, rauhanturvaajanakin ansioitunut poliisi Sami, tämän teini-ikäinen tytär Liina, rajavartiostossa työskentelevä Riku ja erakkona elävä Alec.
Sekä henkilöissä että tapahtumissa on niin paljon liioittelua ja tahatonta komiikkaa, että lukijana olen ihmeissäni.
14-vuotias Liina on kuin Stieg Larssonin Millenium-trilogian Lisbeth Salanderin pikkusisko ajalta ennen digilaitteita. Tyttö lukee pikanopeudella vaikeaselkoisia tiedekirjoja ja ampuu muutaman harjoituskerran jälkeen kuin mestari. Alec on kyntänyt kaikki kuoleman kentät palkkasoturina ja saa niillä opeilla monenmoista aikaan Sallassakin. Samia yritetään lahjoa kymmenien vuosien palkalla, mistä hän silmää räpäyttämättä kieltäytyy; miettii tosin, että niillä rahoilla voisi käydä syömässä ravintolassa Kemijärvellä.
Toivottavasti Alec on parodiaa paljon väkivaltaa sisältävistä jännitysromaaneista, joissa tapahtumat ovat niin liioiteltuja, että ne tietää mahdottomiksi miettimättäkin ja joissa sankarit ovat kirkasotsaisia ja pyyteettömiä.
Tuomisen kieli on sujuvaa ja helppolukuista – ja romaanin loppuun hän on kirjoittanut taitavan täkyn.
Leena Reikko
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kolmessa kesäkuun päivässä ihmissuhteet ehtivät mutkistua ja oieta – arviossa Anne Tylerin romaani
KIRJAT | Perheensisäiset tuntemukset voivat olla yhtä hankalia kuin ihmisten välinen kanssakäyminen ylipäätään – joskin hiukan eri tavalla.
Tiina Rajamäen Koulu kertoo opettajan ja oppilaiden elämistä mutta myös koulusta rakennuksena ja sen elämästä
KIRJAT | Koulu näyttäytyy Tiina Rajamäen kirjassa kuin elävänä olentona käytävineen, auloineen, luokkahuoneineen, varastoineen ja kellareineen.
Simon Olsson pureutuu Tšernobylin onnettomuuteen jämäkästi, mutta hairahtuu liian helposti historiankirjojen sivupoluille
KIRJAT | Uusin Tšernobylin onnettomuutta käsittelevä kirja harppoo vauhdilla eteenpäin, mutta onnistuu typistämään aiheensa helposti pureskeltavaksi kokonaisuudeksi.
Vanhan maailman sosiaalihuoltoa – arviossa tietokirjauutuus Rikoksetta rangaistut
KIRJAT | Katariina Parhi ja Vesa Ranta tarjoavat kattavan kuvauksen sosiaalihuollon historian usein unohdettuun osaan.