Kuvat: Mika Toivanen / Otava
KIRJAT | Kiitellystä Delta-sarjastaan tunnetun Arttu Tuomisen uuden dekkarisarjan avausosa sijoittuu osittain Sallaan ja 1990-luvun lama-aikaan.
”Toivottavasti Alec on parodiaa paljon väkivaltaa sisältävistä jännitysromaaneista.”
ARVOSTELU
Arttu Tuominen: Alec
- Otava, 2025.
- 365 sivua.
Arttu Tuomisen kiitellyssä Delta-sarjassa oli, varsinkin sen ensimmäisissä osissa, hyvin kuvattua arkielämää sekä hienosti kehittyviä henkilöhahmoja. Siinä sivussa niissä oli myös rikoksia, joita päähenkilöt yrittivät ratkaista.
Alec (Otava, 2025) aloittaa Kide-sarjan, jossa ensimmäisen osan perusteella on päinvastoin. Kirjassa on hyvin paljon ruumiita, hillittömiä ampumavälikohtauksia, raakaa väkivaltaa, poikien seikkailuromaaneiden sankaruutta ja epäuskottavia henkilöhahmoja.
Alec sijoittuu osittain Sallaan ja 90-luvun lama-aikaan. Venäjältä virtaa huumeita ja Suomen puolella työttömät juovat baarissa itsensä humalaan.
Toinen osa tarinasta tapahtuu Helsingissä vuonna 2027. Kertomukset nivoutuvat yhteen surmatun huumepomon ja Sallassa aikoinaan tapahtuneen myös huumeisiin liittyneen joukkosurman kautta.
Päähenkilöinä ovat reilu ja rehti, rauhanturvaajanakin ansioitunut poliisi Sami, tämän teini-ikäinen tytär Liina, rajavartiostossa työskentelevä Riku ja erakkona elävä Alec.
Sekä henkilöissä että tapahtumissa on niin paljon liioittelua ja tahatonta komiikkaa, että lukijana olen ihmeissäni.
14-vuotias Liina on kuin Stieg Larssonin Millenium-trilogian Lisbeth Salanderin pikkusisko ajalta ennen digilaitteita. Tyttö lukee pikanopeudella vaikeaselkoisia tiedekirjoja ja ampuu muutaman harjoituskerran jälkeen kuin mestari. Alec on kyntänyt kaikki kuoleman kentät palkkasoturina ja saa niillä opeilla monenmoista aikaan Sallassakin. Samia yritetään lahjoa kymmenien vuosien palkalla, mistä hän silmää räpäyttämättä kieltäytyy; miettii tosin, että niillä rahoilla voisi käydä syömässä ravintolassa Kemijärvellä.
Toivottavasti Alec on parodiaa paljon väkivaltaa sisältävistä jännitysromaaneista, joissa tapahtumat ovat niin liioiteltuja, että ne tietää mahdottomiksi miettimättäkin ja joissa sankarit ovat kirkasotsaisia ja pyyteettömiä.
Tuomisen kieli on sujuvaa ja helppolukuista – ja romaanin loppuun hän on kirjoittanut taitavan täkyn.
Leena Reikko
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Esikoisrunoteos käsittelee hienosti transitiota ja pelimaailmoja – arviossa Aura Siltalan Kyborgikesä
KIRJAT | Aura Siltalan runoissa kyborgius otetaan omaksi ja valjastetaan yhteiskuntakritiikin keinoksi.
John Grishamin sujuvasti kirjoitetun jännitysviihteen uusin päivitys toimii omassa lajissaan – arviossa Caminon tuulet
KIRJAT | Paljastuskirjaa lääketeollisuuden ja hoitolaitosten väärinkäytöksistä tekevä kirjailija menehtyy salaperäisesti floridalaissaareen iskevässä myrskyssä.
Tommi Takkunen käsittelee ihmisyyttä silkkihansikkain mutta lantatalikko käsissään – arviossa Isänpäivä ja muita kertomuksia
KIRJAT | Oululaiskirjailijan novellit alkavat keskeltä tavallisten, usein odotetulta elämänkulultaan syrjäpoluille eksyvien tai jo eksyneiden miesten ja naisten elämää.
Valistusfilosofin älyllistä akrobatiaa – arviossa Voltairen Seitsemän filosofista tarinaa
KIRJAT | Voltairen kertomuksia yhdistää kepeys ja tiiviys, ja ne sisältävät yleensä paljon viittauksia ajan tapahtumiin, historiaan ja Raamattuun.