Riikka Ulanto. Kuvat: Aviador Kustannus
KIRJAT | Neitsytlento on hajotettu mielikuvien miltei etenemätön kaaos, joka kuitenkin rakentaa kuva kuvalta isoa kokonaisuutta, taulua.
”Usein tunnelma sävyttyy goottilaiseksi pelottavuudeksi, tummuudeksi.”
ARVOSTELU
Riikka Ulanto: Neitsytlento
- Aviador, 2022.
- 160 sivua.
Gymnopedia on antiikin Kreikan juhlimismuoto, joka toteutettiin inspiratiivisesti ja vapautuneesti. Se on myös nimeltään Eric Satien pianosävellys (Gymnopedies), joka etenee kuin itsestään eli suunnittelemattomasti.
Riikka Ulanton neljäs teos alkaa ja loppuu samannimisellä luvulla. Prologi ja epilogi määrittelevät kirjoittamistavan.
Normatiivisesta pakko-oravanpyörästä heittäytymisiä on kuvattu aika usein, assosiatiivisesti lyriikassa ja kerronnallisuutta tavoittaen proosassa. Neitsytlennossa (Aviador, 2022) on kyseessä tarinan hahmotusprosessi, hajotettu mielikuvien miltei etenemätön kaaos, joka kuitenkin rakentaa kuva kuvalta isoa kokonaisuutta, taulua.
Yhtenäinen kuva elämästä koostuu sirpaleista, joista lukijalle kerääntyy varsin monitahoinen entiteetti, kollaasi tai mielen arkisto. Tajunta on aina yksi ja se pyrkii liikkuessaan oleelliseen, ehkä määrittelemiseenkin.
”Kaikkeus, rengas, itse, ympyrä, minä, rajat, pyörä, aurinko, kvintit.”
Määrittely yltyy paikoin luettelomaisuuteen. Yhtäältä Ulanton teos on sairaskertomus, joka tapauksessa mielen hajoamisen kuvaus.
2005, mennyt vuosi
Pisin jakso on vuosiluku 2005. Siinä minäkertoja elää ”onnellistumiseen sairastumistaan” tietäjä-äidin, sisko Roosan ja ex-merimies Papan kanssa. Kuvitelmien samaistumishahmoista Schneewittchen eli Lumikki säilyy kerronnan osana:
”Katson itseäni Schneewittchenin silmistä ja näen terävän kuononi, uteliaan ja likaisen katseeni.”
Vielä suurempi vaikutus on Satien järkähtämättömällä elämän hyväksymisellä sellaisenaan. Hän on ihanne.
Kuvaus on enimmäkseen sekasortoista konkretiaa, aistimuksellisia välähdyksiä, tuntoja, hajuja, makuja, värejä. Usein tunnelma sävyttyy goottilaiseksi pelottavuudeksi, tummuudeksi. Minäkertoja haluaa usein lähelleen valkoista.
2025, tuleva vuosi
Loppua kohti lisääntyy omaan itsekkyyteen turhautuminen.
”Minäsentrinen egon koomauni” todentuu ja itseinho kasvaa ohi sosiaalisen paineen. Jonkinlainen luovutus ja hiljaisuuden pienten ”hyönteisäänien” kuuntelu on virkoamista.
Mitään varsinaista muuta heräämistä ei olekaan, vain taju elämän ”jumalattomasta kauneudesta”, jota ”ei voi kestää sekoamatta”.
Kerronta ei valmistu eikä tarvitse finaalia. Soitto ei taukoa.
Lukijan kannattaa poimia painopisteitä tekstin kulusta. Näin Neitsytylennon kaaoksesta saattaa kyetä muodostamaan mosaiikkia.
Erkki Kiviniemi
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Elämän viiruja ja sanoja paperilla – arviossa Olli Jalosen Puhdas viiruinen elämä
KIRJAT | Olli Jalonen käsittelee pienten ihmisten kautta isoja teemoja, sisällissotaa ja 1920-luvun aatteita.
Sisaruutta, surua ja oman tien etsintää – arviossa Coco Mellorsin Blue Sisters
KIRJAT | Coco Mellorsin romaanin prologissa huomautetaan miltei vihaisesti, ettei sisaruutta ja ystävyyttä pidä rinnastaa automaattisesti.
Koulukiusaamista ja väkivaltaa – arviossa Päivi Alasalmen Tuhon airut
KIRJAT | Karla jatkaa kostamista onnellista elämää elävälle sisarelleen ja sieppaa tämän pojan Hallavainen-sarjan viidennessä osassa.
Verijäljet, ruumis, rikos, poliisi – arviossa Outi Hongiston Dekkarinkirjoittajan opas
KIRJAT | Revolverissa ei käytetä äänenvaimenninta eikä kuolemaa todeta kokeilemalla pulssia ranteesta.