Riikka Ulanto. Kuvat: Aviador Kustannus
KIRJAT | Neitsytlento on hajotettu mielikuvien miltei etenemätön kaaos, joka kuitenkin rakentaa kuva kuvalta isoa kokonaisuutta, taulua.
”Usein tunnelma sävyttyy goottilaiseksi pelottavuudeksi, tummuudeksi.”
ARVOSTELU
Riikka Ulanto: Neitsytlento
- Aviador, 2022.
- 160 sivua.
Gymnopedia on antiikin Kreikan juhlimismuoto, joka toteutettiin inspiratiivisesti ja vapautuneesti. Se on myös nimeltään Eric Satien pianosävellys (Gymnopedies), joka etenee kuin itsestään eli suunnittelemattomasti.
Riikka Ulanton neljäs teos alkaa ja loppuu samannimisellä luvulla. Prologi ja epilogi määrittelevät kirjoittamistavan.
Normatiivisesta pakko-oravanpyörästä heittäytymisiä on kuvattu aika usein, assosiatiivisesti lyriikassa ja kerronnallisuutta tavoittaen proosassa. Neitsytlennossa (Aviador, 2022) on kyseessä tarinan hahmotusprosessi, hajotettu mielikuvien miltei etenemätön kaaos, joka kuitenkin rakentaa kuva kuvalta isoa kokonaisuutta, taulua.
Yhtenäinen kuva elämästä koostuu sirpaleista, joista lukijalle kerääntyy varsin monitahoinen entiteetti, kollaasi tai mielen arkisto. Tajunta on aina yksi ja se pyrkii liikkuessaan oleelliseen, ehkä määrittelemiseenkin.
”Kaikkeus, rengas, itse, ympyrä, minä, rajat, pyörä, aurinko, kvintit.”
Määrittely yltyy paikoin luettelomaisuuteen. Yhtäältä Ulanton teos on sairaskertomus, joka tapauksessa mielen hajoamisen kuvaus.
2005, mennyt vuosi
Pisin jakso on vuosiluku 2005. Siinä minäkertoja elää ”onnellistumiseen sairastumistaan” tietäjä-äidin, sisko Roosan ja ex-merimies Papan kanssa. Kuvitelmien samaistumishahmoista Schneewittchen eli Lumikki säilyy kerronnan osana:
”Katson itseäni Schneewittchenin silmistä ja näen terävän kuononi, uteliaan ja likaisen katseeni.”
Vielä suurempi vaikutus on Satien järkähtämättömällä elämän hyväksymisellä sellaisenaan. Hän on ihanne.
Kuvaus on enimmäkseen sekasortoista konkretiaa, aistimuksellisia välähdyksiä, tuntoja, hajuja, makuja, värejä. Usein tunnelma sävyttyy goottilaiseksi pelottavuudeksi, tummuudeksi. Minäkertoja haluaa usein lähelleen valkoista.
2025, tuleva vuosi
Loppua kohti lisääntyy omaan itsekkyyteen turhautuminen.
”Minäsentrinen egon koomauni” todentuu ja itseinho kasvaa ohi sosiaalisen paineen. Jonkinlainen luovutus ja hiljaisuuden pienten ”hyönteisäänien” kuuntelu on virkoamista.
Mitään varsinaista muuta heräämistä ei olekaan, vain taju elämän ”jumalattomasta kauneudesta”, jota ”ei voi kestää sekoamatta”.
Kerronta ei valmistu eikä tarvitse finaalia. Soitto ei taukoa.
Lukijan kannattaa poimia painopisteitä tekstin kulusta. Näin Neitsytylennon kaaoksesta saattaa kyetä muodostamaan mosaiikkia.
Erkki Kiviniemi
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Olivatko Lalli ja Elina sittenkin lihaa ja verta, kysyy Mikko K. Heikkilä teoksessaan Taruissa on totta
KIRJAT | ”Tasokas tiede on kuin puolueeton oikeudenkäynti, jossa vain näyttö ratkaisee”, perimätietoon perehtynyt dosentti esittää ja lyö pöytään todisteet, joita on vaikea väittää palturiksi.
Frans, joka ei ensin edes tiennyt olevansa Frans – arviossa Hannu Salmen Frans Leijon -elämäkerta
KIRJAT | Hannu Salmi kiinnostui 1800-luvun lopussa syntyneestä isosedästään vuosia sitten. Syntyi Finlandia-ehdokas köyhän piian aviottomasta pojasta, joka eli kuurona ja sokeana.
Hybridinen teos pohtii merkityksiä ja muutosta – arviossa Taneli Viljasen Glitterneste
KIRJAT | Taneli Viljasen Glitternesteessä muoto ja sisältö palvelevat taidokkaasti toisiaan. Queerbarokin haaste otetaan tosissaan.
Heti ensimmäisen roolin jälkeen Anthony Hopkins tiesi, ettei ryhtyisi leipuriksi – arviossa muistelmateos Hyvin sinä pärjäsit
KIRJAT | Jonkun sivun kirjaa luettuaan arvaa, ettei Anthony Hopkinsin maailmassa ole järkeä kirjoittaa muistelmia kertomatta totuutta.