Politiikan tutkija havahtuu presidenttiehdokkuuteen – arviossa Mika Aaltolan Havahtuminen

Kuva: Veikko Somerpuro

Presidenttiehdokas Mika Aaltolan kirjassa Havahtuminen – Turvallinen Eurooppa (Tammi, 2023) kommentoidaan Venäjän hyökkäyssotaa ja Suomen Nato-jäsenyyshakemusta, mutta myös median suhtautumista Aaltolaan. Viimeksi mainituilla kommenteilla on uutuusarvoa, ne paljastavat, että Aaltolalla on taipumusta nähdä ympärillään salaliittoja.

Mika Aaltola nousi kansakunnan tietoisuuteen, kun Venäjä aloitti 24.2.2022 massiivisen hyökkäyksen Ukrainaan. Ulkopoliittisen instituutin johtajasta tuli pitkäksi aikaa johtava sotakommentaattori, jonka suorasukaisista ja selväsanaisista kommenteista yleisö piti. Siitä Aaltolan nimi hyppäsi presidenttigallupeihin, joissa kannatus nousi vähitellen kärkikastiin. Mediassa alettiin puhua ilmiöstä ja spekuloida, voisiko se kantaa presidentinlinnaan asti.

Päiväkirjan muotoon kirjoitetussa kirjassaan Aaltola seuraa tätä ilmiötä ensin sotakommentoinnin sivujuonteena, kunnes se kirjan loppupuolella nousee pääasiaksi. Pitkään hän vastustaa omaa ehdokkuuttaan, koska arvelee, että puolueiden ulkopuolelta ei Suomessa presidentiksi nousta. Hän lupaa kuitenkin muuttaa mielensä, jos kannatus tuntuu olevan pysyvää. Puhetilaisuuksiin tuleekin paljon kuulijoita ja kesän 2023 koittaessa hän puhuu itsensä ympäri. Aaltolan mukaan tilanteessa, jossa Euroopan geopolitiikka on mennyt uusiksi, Venäjä paljastunut Suomen ainoaksi uhaksi ja Suomi liittynyt Natoon, tarvitaan uutta ulkopolitiikan johtamista, jota vanhoista puolueista ei löydy, mutta jota hänellä on.

Havahtuminen on vaalikirja, jonka tarkoitus on osoittaa Mika Aaltolan ulkopoliittinen kompetenssi, linja ja arvomaailma. Hän julkaisi päiväkirjan muotoon kirjoitetun teoksen Venäjän hyökkäyssodasta myös viime vuonna. Mihin menet Suomi? (Tammi, 2022) onkin antoisampaa luettavaa, jos on kiinnostunut Ukrainan tilanteesta ja sodan vaikutuksista geopolitiikkaan ja Suomen asemaan. Uusi kirja ei kovin paljon uutta näihin teemoihin tuo.

* *

Aaltola kertoo kirjoittavansa päiväkirjamerkintöjä aamuisin ennen töiden aloittamista. Kirjojaan varten hän sanoo muokanneensa niitä vain teknisesti. Aaltola on tunnetusti kannattanut Natoon liittymistä jo pitkään. Siinä suhteessa hän on ollut edellä ”vanhoja puolueita”. Hän ennakoi päiväkirjoissaan Venäjän hyökkäyssodan muuttavan suomalaisten Nato-kannan myönteiseksi, kuten sitten kävikin. Hän myös harmittelee lännen varovaista ja hidasta apua Ukrainalle ja vaatii raskaamman aseistuksen toimittamista, jota maa toisensa jälkeen lopulta suostuukin antamaan.

Venäläisille hyökkäys Ukrainaan perustellaan Äiti Venäjä -mytologialla: Venäjä, Valko-Venäjä ja ”Vähä-Venäjä”, eli Ukraina, ovat historiallisesti yhtä Venäjää. Mika Aaltola luennoi Ukrainassa ja huomaa, miten ukrainalaiset nauravat näille väitteille, he haluavat olla itsenäisiä ja kuuluvat länteen. Aaltolan mukaan Putinin tavoitteet ovatkin laajemmat. Diktaattori haluaa rakentaa Venäjän ympärille etupiirimaiden vyöhykkeen. Euroopassa se ulottuisi Jäämereltä aina Mustalle merelle saakka. Jos Ukraina häviää sodan, Venäjä ei rauhoitu, vaan katseet kääntyvät seuraaviin rajamaihin, joista yksi on Suomi. Siksikin Ukrainan asia on myös Suomen asia.

Putin sanoo vastustavansa USA:n yksinvaltaa ja pyrkivänsä moninapaiseen maailmaan. Se tarkoittaisi nykyisen sääntöpohjaisen, kansainvälisiin sopimuksiin perustuvan maailmanjärjestyksen hajoamista ja suurvaltakeskeiseen maailmanjärjestykseen siirtymistä. Aaltola huomauttaa, että muutos tarkoittaisi sotien yleistymistä ja pienten valtioiden aseman heikkenemistä. Siksi EU:n ja Naton jäsenyys vakauttaa Suomen asemaa.

* *

Havahtuminen on henkilökohtaisempi päiväkirja kuin Mihin menet Suomi?. Ei niin, että Aaltola kertoisi kovin paljon siviilielämästään, mutta hän korostaa osaamistaan ja mainitsee useaan kertaan, mitä vertaisarvioituja teoksia tai artikkeleita on kirjoittanut ja huomauttaa, ketä poliitikkoja tai muita vaikuttajia tuntee tai tapaa. Hän kokee olevansa yksinäinen soturi, jota vastaan toimivat niin ”Venäjän trollit ja botit” kuin media ja ”puolueiden partisaanit”.

Tämä kompleksinen suhde julkisuuteen on kiinnostavaa.

Aaltola esittää kovan väitteen. Hän kuvaa Venäjän disinformaatiokampanjoiden pelikirjaa ja väittää, että se on vaikuttanut median tapaan käsitellä Nato-myönteisiä poliitikkoja, kuten taannoin Martti Ahtisaarta ja nyt häntä. Aaltola kertoo olleensa Venäjän trollien kohteena jo vuodesta 2013, jolloin hän alkoi puhua Suomen Nato-jäsenyyden eduista. Hänet leimattiin sosiaalisessa mediassa ”Nato-kiihottajaksi” ja ”amerikkalaiseksi agentiksi”. Kun hän alkoi saada asemaa presidenttipelissä, media alkoi omaksua saman tapaisia leimoja, hänestä alettiin puhua ”kansan viettelijänä” ja ”flirttailijana”, joka puhuu kuin pappi.

Trolleja varmasti on liikkeellä, mutta median syyttäminen trollien ansoihin lankeamisesta vaatisi kunnon analyysin. Nyt vakava syytös jää toteen näyttämättä. Toimittajana ajattelen, että media suhtautuu Mika Aaltolaan niin kuin muihinkin poliitikkoihin. Hänen tekemisiään ja sanomisiaan ei enää arvioida politiikan tutkijan, vaan poliitikon roolissa. Ja poliitikkojen kriittinen arviointi on demokratiassa yksi median perustehtävä.

Pauli Välimäki

* *

Kulttuurigaala lähestyy!

Kulttuuritoimitus on ehdokkaana Vuoden kulttuuriteoksi Suomen Kulttuurigaalassa. Voit kannustaa meitä kotisohvalta käsin Ylen suorassa lähetyksessä perjantaina 24.11.2023!

#kulttuurigaala #kulttuuri 

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua