Kuvat: Otto Virtanen / Tammi
KIRJAT | Päivätyötä keskusrikospoliisin ylikonstaapelina tehnyt Niko Rantsi raivaa itselleen tilaa kotimaiseen rikoskirjallisuuteen Lainvartijat-romaanisarjallaan.
”Niko Rantsin kokemus poliisityöstä tuo hänen romaaneihinsa uskottavuutta tavalla, jota ei tv:stä tutuista poliisisarjoista löydä.”
ARVOSTELU
Niko Rantsi: Kuka viereesi jää
- Tammi, 2021.
- 319 sivua.
Niko Rantsin Lainvartijat-sarjan romaanit kertovat useammistakin poliiseista työssään.
Osa on KRP:n rikostutkijoita, osa pääkaupunkiseudun poliisilaitosten henkilökuntaa. Heidän yhteinen etunsa on selvittää muutamia kiperiä tapauksia, joissa Kirkkonummelta löytyneeseen tunnistamattomaan ruumiiseen liittyy kansainvälistä huume- ja asekauppaa.
Poliisien porukka jahtaa isoa roistoa
Rantsin ensimmäisessä romaanissa (Sinun puolestasi vuodatettu, 2020) alkaneen rikosten sarjan selvittely kantaa kirjailijan toiseen, Kuka viereesi jää -romaaniin (Tammi, 2021) saakka. Romaaneja yhdistää kaikkivaltiaalta vaikuttava roisto.
Pertti Mäki -niminen hämärämies on elinkeinonsa harjoittamisen tukaloituessa siirtynyt Etelä-Ranskaan, josta käsin hän kykenee sulkemaan suomalaisissa vankiloissa istuvien kätyriensä suita. Kuka viereesi jää -romaanin juoni on kuvata poliisien yrityksiä saada Suomeen palannut Mäki kiinni ja tuomiolle.
Poliisin kokemusta ja kömpelyyttä
Superroistolta vaikuttavaa Mäkeä enemmän Kuka viereesi jää nostaa päähenkilöikseen tapausta selvittelevien poliisien ryhmän, jossa on yhtä lailla valtakunnallisen huipputason rikostutkijoita kuin järjestyspoliisissa työskentelevä kenttäjohtaja, jonka elämän häntä vainoava kostaja on yrittänyt pilata.
Kirjailija Rantsin kokemus poliisityöstä tuo hänen romaaneihinsa uskottavuutta tavalla, jota ei tv:stä tutuista poliisisarjoista löydä. Hän ei siitä huolimatta hukuta lukijaansa poliisislangiin tai työn yksityiskohtiin.
Ihmissuhteista kirjoittaessaan Rantsi haparoi, mutta poliisityön ja poliisin arjen kuvailu on sujuvaa.
Muutamat vertauskuvallisiksi kirjoitetut lauseet ovat naurettavia, kuten: ”Shakkia voi pelata aina uudelleen, elämää ei koskaan.”
Eräänkin vainajan kuolintapaa kuvatessaan Rantsi on tunteettoman tehokas. Kuvauksessa kuolinviestin viemisestä tapetun rikollisisän pojille voi uskoa kuuluvan raskaan kokemuksen äänen.
Kyllä on hienoja poliiseja
Aseenkäyttöön Rantsi suhtautuu hyvinkin asiallisesti. Hän nostaa esiin menneisyyden holtittomuuden, jonka rinnalla nykyajan poliiseilla on aseenkäytössä vähän ja säädeltyä liikkumavaraa.
”Eläkeikää lähestyvien kollegoiden tarinat ovat villiä kuultavaa. 1990-luvulla tyhjennettiin virkarevolverin rumpu takaa-ajettavan auton renkaisiin ilman kovinkaan kummoista tutkintaa.”
”Eikä ihmistä kohti ampuminen ole poliisillekaan normikeikka, vaan äärimmäinen tilanne, jota on edeltänyt välitön hengenvaara. Traumatisoiva kokemus. Päätös aseen esille otosta ja sen käytöstä on tehtävä usein sekunnin murto-osissa. Ahtaassa porraskäytävässä, liikenneruuhkassa, pimeässä metsässä tai ihmisjoukon keskellä ostoskeskuksessa.”
Rantsi kuvaa hienosti, miten juttu pitkittyessään mutkistuu ja ainahan se pitkittyy.
* *
Kuka viereesi jää -romaanin vahvuus on poliisityön rutiinin kuvailu. Se, että Suomessa poliisilla on tarkkaan säädellyt toimintatavat. Se, miten joka tapausta varten on tietyt menettelytavat. Ja miten se on kansalaisten voitto, koska se lisää poliisin toiminnan ennustettavuutta, mikä on kansalaisten ja yhteiskunnan kannalta hyvä asia.
Rantsi ei tietenkään löydä poliisista mielivaltaa, vaan hänen kirjoissaan poliisit ovat äärimmäisen stressaavissa tilanteissa toimivia ammattilaisia, jotka yrittävät pysyä ihmisinä. Romaaneissaan Rantsi ei herkuttele väkivaltakuvauksilla, vaan keskittyy kulloinkin käsillä olevan tapauksen tutkintaan ja usean, mahdollisesti toisiinsa kytkeytyvän tapauksen samanaikaisen tutkimisen haarautumiseen.
Franchise kehittyy
Kaikesta myönteisestä huolimatta Rantsin romaaniin on päässyt hokema liian hyvästä syytesuojasta vaikeuttamassa poliisien työtä, mikä kuulostaa vain perustelemattomalta heitolta, etten sanoisi populismilta.
Rantsi on selvästi rakentamassa Lainvartijat-romaanisarjastaan franchisen eli tunnetun ja menestyvän tuotesarjan. Hän tuskin panee pahakseen, jos hänen teoksistaan syntyisi joskus korkean profiilin tv-sarja. Huonommistakin dekkareista sellaisia on tehty.
Antti Selkokari
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Taiteilija Martta Wendelin (1893–1986) loi meille ”ikuisen sunnuntain” – arviossa uusi elämäkertateos
KIRJAT | Päivi Ahdeoja-Määtän teos täydentää ja syventää lukijan tietämystä Martta Wendelinin taiteilijanlaadusta sekä siitä, millainen ihminen hän oli.
Varjoton armo – arviossa Tiina Lehikoisen Mutta armo on kukka joka laulaa
KIRJAT | Harvoin on saanut luettavakseen yhtä tiheästi kielikuvilla kuormitettua tekstiä kuin Tiina Lehikoisen uusi runoteos.
