KIRJAT | Rikossarjojen ja toimintaelokuvien poliisit ovat usein fyysisiä hahmoja, jotka ase kädessä metsästävät milloin ketäkin kieroa sarjamurhaajaa tai huippuovelaa gangsteria. Siksi on joskus virkistävää lukea oikean poliisin mietteitä työstään, esimerkiksi Suomessa.
ARVOSTELU
Ilpo Keiski: Rikostutkijana Kymenlaaksossa
- Atrain & Nord, 2021.
- 199 sivua.
Helsingissä ja Kymenlaaksossa poliisina yli 30 vuotta työskennellyt Ilpo Keiski on toiminut sekä väkivaltatutkijana että rikoskomisariona. Eläköidyttyään hän on kirjoittanut työstään kaksi hienoa kirjaa: Väkivaltatoimisto Sofiankatu 4a:n (Atrain & Nord, 2019) ja Rikostutkijana Kymenlaaksossa (Atrain & Nord, 2021). Jälkimmäinen on juuri ilmestynyt.
Ilpo Keiskin poliisinura alkoi opintojen jälkeen Helsingissä vuonna 1975, Sofiankadun väkivaltatoimistossa. Helsinkiläisten rikoksia selvittäen kului 15 vuotta, minkä jälkeen Keiski siirtyi 1990-luvun alussa ensin Kuusankoskelle ja sitten Keskusrikospoliisin Kouvolan toimistoon. Sieltä hän eläköityi viitisen vuotta sitten.
Rikostutkijana Kymenlaaksossa kertoo keskusrikospoliisin työskentelystä Kaakkois-Suomessa, esitutkinnasta, tutkimusmenetelmistä ja Keiskin monista työtovereista. Kuuluisimpia juttuja ovat esimerkiksi jalkajousisurmaaja Mika Murasen jäljittäminen ja nuoren Eveliina Lappalaisen murha.
Kirja antaa monipuolisen kuvan poliisin rutiininomaisesta arjesta, jossa tehdään paperitöitä, kuulustellaan, kerätään todistusaineistoa ja suoritetaan usein varsin pitkällistä tutkimustyötä milloin minkäkinlaisen rikoksen tai rikollisen ympärillä. Asetta heilutellaan todella harvoin, ja niin poliisikollegat kuin rikollisetkin näyttäytyvät hyvin tavallisina tyyppeinä iloineen, suruineen ja tekemisineen.
Keiskin kirjoitustyyli on tarkoituksellisen niukkaa ja sanoisinko ”hemingwayläisen” toteavaa. Hän ei tee itsestään suurta numeroa, ymmärtää hyvin rikollisen mielenlaatua ja pysyttelee tiukasti tosiasioissa rankkojenkin henkirikosten kohdalla. Tapaukset seuraavat toisiaan, joskus samanlaisetkin, mutta aina niistä löytyy uusia, välillä humoristisiakin yksityiskohtia.
Keiski on joutunut käsittelemään monenlaisia tapauksia, siinä sivussa myös kansainvälisiä juttuja. Silmään pistää se, kuinka vähin tuomioin monet talousrikolliset ja veronkiertäjät tässä maassa pääsevät: ehdolliset rangaistukset ovat tavallisia, vaikka suuret setelit jäävät usein piiloon.
Ilpo Keiski on sujuvasanainen kirjoittaja, jota on miellyttävä lukea. Suosittelen – vaikkapa poliisisarjojen sijaan!
Pentti Stranius
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Paholainen on huolissaan, riittääkö hornaan sieluja – arviossa A.H. Tammsaaren Hornanperän uusi Paholainen
KIRJAT | Viron kansalliskirjailijan ennen sotia ilmestyneessä romaanissa ei ole kyse siitä, että ihmiskunta olisi tehnyt parannuksen ja muuttunut taivaskelpoiseksi. Asia on juuri päinvastoin.
Kuka saa nimetä väkivallan, kysytään Laura Gustafssonin Lihakirjassa
KIRJAT | Laura Gustaffsonin romaani pureutuu raiskauksiin ja toisenlajisten eläinten hyväksikäyttöön. Aiheet ovat rankkoja, mutta osuvuudessaan Lihakirja on myös lakonisen hauska.
Juonittelevia liikemiehiä ja vakoilijoita – arviossa James Clavellin klassikkoromaani Noble House
KLASSIKKOKIRJAT | Noble House kertoo häikäilemättömistä liikemiehistä, jotka ovat Sun Tsunsa lukeneet, ja soveltavat sodankäynnin oppeja suoraan liike-elämään.
Runoelma joesta, josta valaan laulu katosi – arviossa Niillas Holmbergin Naarattu
KIRJAT | Niillas Holmbergin Naarattu on täynnä lohen kaipausta ja tuskaa kelottuneesta joesta. Runoteos on yksi kymmenestä Runeberg-palkinnon saajaehdokkaasta.