”Ohhoijaa, tämän kirjan takia en viitsi tassua nostaa, sillä olen kuitenkin itse kaikkein suloisin ja kaunein”, miettii kirjoittajan Peppi-kissa. ”Muuten: saanko pari namia?”
KIRJAT | ”Jokaista kirjaa, jonka otsikossa mainitaan kissa, ei kannata painaa edes vannoutuneimpien katinystävien iloksi. Vaikka on tässäkin puolitekoisessa opuksessa pienet onnen hetkensä”, Kari Pitkänen kirjoittaa kuuluisia kissanomistajia – tai siis ihmisenomistajia – esittelevästä saksalaisteoksesta.
ARVOSTELU
Andreas Schlieper ja Heike Reinecke: Kuuluisat kissat ja heidän ihmisensä
- Suomennos Heli Naski.
- Bazar Kustannus, 2020.
- 223 sivua.
Tehän tiedätte, mikä on internetin syvin olemus ja tarkoitus? No tietenkin toimiminen yhä uusien kissavideoiden ja -kuvien esitysalustana ja tallennuspaikkana.
Kattien kommellukset ovat yksi koko nettimaailman seuratuimmista aineistoista. Uusia kissa-aiheisia kirjojakin ilmestyy tuhkatiheään, ja moni niistä löytää paikkansa katteihinsa kiintyneiden omistajien kirjahyllyissä. Niin minunkin.
Tästäkin taustasta huolimatta en jaksanut innostua saksalaisten Andreas Schlieperin ja Heike Reinecken tarinakirjasta Kuuluisat kissat ja heidän ihmisensä (Bazar).
Heillä itsellään kuulemma on Gustav-niminen mustavalkoinen kissa. Tällaisen ”laaduntarkkailijan” arvioita ja viiksikarvojen asentoa olisi kannattanut seurata tarkemmin kirjoitusprosessin aikana.
Vai ei poliisikissoja?
Schlieper ja Reinecke ovat aikaisemmin työstäneet yhdessä rikoskirjallisuutta ja tietokirjoja. Tämä uusin ei asetu paikalleen edes jälkimmäiseen joukkoon, vaan jää turhan pinnalliseksi kissan kynnen raapaisuksi ihmisen ja pörröturkkien yhteisestä historiasta.
Kirjoittajien kirjaresepti on ollut poimia kuuluisa ja tunnettu henkilö, kertoa hänen lyhyt elämätarinansa ja ympätä siihen mukaan kohdehenkilön enemmän tai vähemmän syvällinen suhde kissoihin.
Osalla se on ollut todella aito ja syvä. Esimerkiksi runoilija Charles Baudelaire rakasti ja kunnioitti jo aikalaistensakin mielestä kissoja paljon enemmän kuin ihmisiä. Kaksijalkaisen hän saattoi sivuuttaa kokonaan, mutta kissaa ei milloinkaan.
Eri alojen taiteilijat ovat kautta aikojen löytäneet kissasta itsensä: omapäisen, itsenäisen ja muiden kuriin alistumattoman otuksen. Juuri kissat, kuten taiteilijatkaan, eivät anna muiden opettaa ja kouluttaa itseään, sillä se ”sotii niiden arvoa, niiden hyvää makua ja niiden suurinta intohimoa, vapaudenkaipuuta vastaan”, saksalainen lastenkirjailija Erich Kästner määritteli.
”Kissan ylivoimaisuuden koiraan nähden osoittaa se, ettei poliisikissoja ole olemassa”, tokaisi ohjaaja ja taiteilija Jean Cocteau.
Tosin oletus on sittemmin vanhentunut. Tampereen Poliisimuseon maskottina aloitti vuonna 2015 norjalainen metsäkissa Aamu.
Säveltäjät puuttuvat
Saksalaisperäinen kissakirja kärsii – no, saksalaisuudesta. Mukana on turhankin monta saksalaisen kulttuurialueen merkkihenkilöä, jota meille jäävät väistämättä vähän vieraiksi.
Monen esitellyn 30 taiteilijan kissasuhde vaikuttaa lisäksi aika lailla päälleliimatulta tai olevan lähinnä oletusten varassa. Kuviakaan ei ole todisteiksi kissan asemasta taiteilijaperheissä.
Ja missä ovat kaikki säveltäjät? Lukija kummastelee varsinkin jälkisanoja lukiessaan, kuinka monta oikeaa kissaihmistä kirjaan olisi mahtunut, jos henkilövalinnat olisi tehty toisin. Stravinsky, Ravel (30 kissaa!), Rossini, Domenico Scarlatti ja Chopin kuitataan maininnalla, vaikka heidän elämänsä olisi antanut aihetta ihan oikeisiinkin kissamuistoihin.
Suomessa samaan sarjaan muuten kuuluu säveltäjä Väinö Raitio, jonka orkesterischerzo Felis domestica eli Kotikissa vuodelta 1935 todistaa hänen rakkaudestaan kotinsa viirusilmiin.
Jätetään loppusanat kuitenkin Mark Twainille. Niihin ei ole kirjoittajilla eikä kissanystävillä mitään lisättävää: ”En kerta kaikkiaan pysty vastustamaan yhtäkään kissaa varsinkaan silloin, kun se kehrää. Kissat ovat puhtaimpia, taitavimpia ja älykkäimpiä olentoja, mitkä tiedän.”
Kari Pitkänen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
”Ihanan maksimaalinen” – Harri Henttisestä kasvoi Vesilahden kirkkoherra ja nyt jo puolen Suomen tuntema KirkkoHarri
KIRJAT | Miia Siistonen näyttää, miten julkkiselämäkerta kirjoitetaan oikein: vetävästi, humoristisesti, kohdetta silottelematta mutta häntä kunnioittaen ja avaten ajattelun rajoja.
Niilo Teerijoki muistelee kansakoulunopettajan uraansa Aunuksen Karjalassa – arviossa Uskon ja toivon aikoja
KIRJAT | Kotiseutuneuvoksen puolen vuosisadan takaisissa käsikirjoituksissa kuvataan kolmea kouluvuotta Itä-Karjalan kylissä loppusyksystä 1941 kesään 1944.
