Papin tyttären karumpi saaristoloma – arvostelussa Paula Nivukosken Mainingin varjo

Kuva: Riikka Austen

Paula Nivukoski nousi tunnetuksi viime vuonna esikoisteoksellaan Nopeasti piirretyt pilvet (Otava, 2019). Eräässä haastattelussa hän paljasti, että tänä syksynä ilmestynyt Mainingin varjo oli itse asiassa tekeillä jo ennen esikoista, mutta isoäitinsä kertomukseen perustunut eteläpohjalaisen naisen tarina puski niin voimakkaasti paperille, että teosten järjestys vaihtui. Suomi sai ensin lukea koskettavan kertomuksen miehensä Amerikan raitille menettäneestä Liisasta.

Mennyt maailma kiinnostaa Nivukoskea myös Mainingin varjossa. Pappilan tyttäret Evalina ja Sofia elävät elämäänsä omassa pienessä piirissään, vanhempiensa kitkerää suhdetta seuraten ja ahdistavan isän välillä kovaa, välillä ahdistavan tunkeilevaa kättä väistellen. Ainoana kontaktina ulkomaailmaan tuntuu olevan satunnaisten naisvieraiden ja isän suosimien, ällöttävien vävyehdokkaiden lisäksi miespuolinen kotiopettaja, jonka opastus tieteen ja kirjallisuuden maailmaan uppoaa tyttöihin kuin veitsi voihin – häneen tietenkin sopii suunnata myös romanttisen lämpimiä tunteita.

Nivukoski kuljettaa kahta aikatasoa läpi romaanin, hän laittaa Evalinan tekemään elämänsä suuren irtautumisen osittain romanttisen rakkauden tähden, mutta myös häpeän ja yhteisönsä rangaistuksen pelossa. On sentään melkoisen äärimmäistä, kun palvelijoihin tottunut, lähinnä säätynsä mukaisesti pitsinvirkkausta ja applikointia harjoittanut papin tytär löytää itsensä jauhovelliä keittämästä kiviseltä luodolta, seuranaan ja elämänkumppaninaan juureva kalastajahahmo.

Aluksi Anders tuntuukin olevan täydellinen mies ja kumppani, joka antaa tytölle sitä läheisyyttä ja lämpöä, joka kotipappilasta jäi puuttumaan. Yltiöromanttisuutta tulvien Nivukoski kuvaa pariskunnan alkuhuumaa. ”Rakkaus etsiytyi ihon pintaan, syöksyi kiivaana sen alle. Lantion kaari, vatsan. Evalinan kapeat nilkat, valkeat reidet. Andersin väkevät kädet. Kun heidän sormensa lomittuivat yhteen, Evalina ei pelännyt enää mitään.” Nivukoski tarjoaa tyylillään muistumia paitsi romantiikan ajan kirjallisuudesta Jane Austenista lähtien, myös paljon myöhemmän aikakauden naisille suunnatuista lukemistoista, ajalta ennen kuin termiä chick lit oli keksittykään.

Vähitellen Evalinan ja Andersin täydelliseen suhteeseen alkaa kuitenkin ilmestyä pieniä säröjä, kiivaat sanat lentävät kuin lasinsirut.

Tarina etenee huolellisesti eri miljöitä ja maailmoja peilaten; elinpiirit tarjoavat luonnollisesti hienoja kontrasteja. Toisaalla on suljettu puutarha ja maisterin opettamat latinankieliset, valistusajan opit kasveista ja eläimistä, toisaalla saariston karu luonto ja meren arvaamattomuus, josta edes voimakkain ja taitavin kalastaja ei voi saada otetta. Kuvakulma vaihtuu elämänpiirin ääripäiden välillä lähes kohtauksittain, jopa niin, että ensi lukemalla ratkaisuun alkoi jo kirjan puolenvälin kohdalla väsähtää.

Kirjan puolessavälissä tapahtuu muutakin, joka jakaa kirjan kahtia. Tapahtumat kärjistyvät yltiödramaattisiksi: Evalina joutuu kaikella naisen fysiikallaan yksin vastatusten luonnonvoimien kanssa, kuoleman ja syntymän välimaastoon. Kieli muuttuu arvoituksellisemmaksi, aikaan liittyvät vertaukset kryptisemmiksi ja koko asetelmaan tulee itselleni vähän turhan paljon kauhuromanttisia piirteitä.

Uskon, että kerronnan hidastaminen ja arvoituksellisuuden lisääntyminen ovat kirjailijan harkittuja tyylikeinoja, sillä näin lukija todella ajautuu mukaan Evalinan epätoivoon, fyysisen ruumiin heiketessä myös psyyken harhaisiin kerroksiin. Tämä sopii lukijatyypille, joka jaksaa lukea kirjaa nautiskellen ja oivaltavia luontokuvauksia sulatellen. Itsekin jaksoin toisella lukemalla kiinnittää paremmin huomiota kielen huikeisiin vertauskuviin ja ajan moninaisiin merkityksiin, kun loppuratkaisua ei tarvinnut enää jännittää.

Mainingin varjon kautta Suomi on nyt saanut luettavakseen hieman karumman saaristolaiskertomuksen, jossa romanttisen haaveilun ansaan langennut Papin tyttären heitukka kohtaa viimeisillä kynsiotteillaan elämää yllä pitävän Myrskyluodon Maijan.

Tiina Nyrhinen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua