Kuvat: Art House / Juho Haavisto
KIRJAT | Päivi Haanpää tarkastelee teoksessaan miltä oma arki näyttää ja tuntuu ilman palkkatyötä. Pysähdyskokeessa ei väitetä tai haasteta, vaan vilpittömästi ihmetellään työkeskeisen kulttuurin ilmentymiä.
”Teos ei yritäkään olla yhteiskuntafilosofinen kannanotto, vaan yhden ihmisen omakohtainen selonteko suhtautumisestaan työhön.”
ARVOSTELU
Päivi Haanpää: Pysähdyskoe
- Art House, 2021.
- 200 sivua.
Pysähdyskokeen (Art House, 2021) lähtöasetelma on tuttu: oman jaksamisensa rajoilla tasapainotteleva tietotyöläinen, jonka elämä ja minäkuva ovat kietoutuneet ehkä liiankin tiukasti palkkatyön ympärille, havahtuu miettimään, että mikä elämässä on oikeasti tärkeää. Mutta toisin kuin usein vastaavissa kertomuksissa, Pysähdyskokeessa ei noudateta ”on mentävä kauas nähdäkseen lähelle” -ohjenuoraa ja lähdetä etsimään merkityksellisyyttä maantieteellisesti ja henkisesti tyystin erilaisista elonympyröistä, vaan kirjailija jää omaan arkeensa havainnoimaan mitä jää jäljelle, kun muutaman kuukauden ajaksi päivät riisutaan palkkatyöstä.
Kirja koostuu Päivi Haanpään omakohtaisista, esseemäisistä pohdinnoista, joissa pureudutaan niin henkilökohtaisiin ajatuksiin kuin yhteiskunnallisiin ilmiöihin. Kerronnan varrella tarkastellaan muun muassa omia kokemuksia melkeinloppuunpalamisista, tradwife-ilmiötä, luterilaista työmoraalia, meditaatiota ja ajan rakennetta.
Pysähdyskoe ei kerro niinkään pysähtymisestä kuin työkeskeisestä kulttuuristamme. Itse asiassa Pysähdyskokeessa ei missään vaiheessa varsinaisesti pysähdytä, vaan eletään varsin aktiivista ja tapahtumarikasta arkea. Pysähtyminen koskee ainoastaan yhtä elämän osa-aluetta, palkkatyötä – ja sitäkin vain osittain, sillä kokeen aikana Haanpää tekee myös pienimuotoisesti töitä.
Pysähdyskokeen keskiöön nousee oikeutuksen etsiminen olemassaololle ja elämästä nauttimiselle ilman palkkatyön täyttämää arkea. Haanpää haluaa tehdä selväksi, että kokeilu kustannetaan hänen itsensä ansaitsemillaan ja säästämillään euroilla – ei tulonsiirroilla. Epäselväksi ei myöskään jää se, että palkkatyöstä hetkeksikin irrottautuminen synnyttää kirjoittajassa häpeän tunteita, ja että hän joutuu toden teolla tekemään moraalista työstöä antaakseen itselleen luvan kieltäytyä työtarjouksista.
Haanpää alleviivaa ehkä turhankin ponnekkaasti sitä, ettei suhtaudu itse valitsemaansa työttömyysjaksoon kepeästi, vaan on tunnollisen tarkasti sisäistänyt työorientoituneen elämäntavan ja siten kokeilunsa moraaliset ongelmat.
Joka tapauksessa iloitsen teoksen reflektiivisestä ja paikoin yhteiskuntakriittisyyteen kurkottavasta pohdinnasta. Kerronnassa ei kuitenkaan niinkään haasteta rakenteita, vaan pysytään subjektiivisten kokemusten ja mietintöjen tasolla, mikä ensin tuntuu teeman yhteiskuntapoliittisen luonteen huomioiden hieman kesyltä ratkaisulta. Loppua kohden kirjan henkilökohtaisuudesta kuitenkin muotoutuu sen antoisin piirre: teos ei yritäkään olla yhteiskuntafilosofinen kannanotto, vaan yhden ihmisen omakohtainen selonteko suhtautumisestaan työhön. Ja sitä virkaa Pysähdyskoe toimittaa erinomaisen hyvin.
* *
Pysähdyskokeessa parasta on vilpitön ihmettely. Kirjassa ei esitellä lukkoon lyötyjä väitteitä, vaan pohditaan asioita monelta kantilta, uteliaasti kysellen ja lukijan kanssa yhdessä pähkäillen. Teoksen kieli on mutkattomuudessaan taitavaa, ja se imaisee kuin huomaamatta mukaansa.
Välillä kirjaa lukiessa tuntuu kuin jutustelisi itse kirjoittajan kanssa teekupposen äärellä. Jotkut kohdat tuntuvat hiukan jaarittelevilta, mutta tämä vain lisää teoksen autenttisuutta: teksti on aidosti pohdiskelevaa ja pyörittelevää sen sijaan että se pyrkisi tarjoamaan lukijalle muutaman selkeärajaisen teesin mahdollisimman terävästi ja tiivistetysti esitettynä.
Teoksen lopussa on lista asioista, joita Haanpää pysähdyskokeen aikana koki ja teki: kymmeniä luettuja kirjoja, lukuisia käyntejä konserteissa, museoissa ja teattereissa sekä reissuja niin Suomessa kuin ulkomaillekin. Epäselväksi jää, onko listaus silkka itseironinen kommentti siihen, että kirjoittajan oli tarkoitus pysähtyä, vai kenties tarpeellinen havainnollistaminen niin itselleen kuin muille siitä, että palkkatyön ulkopuolellakin on elämää.
Reija Jarkkola
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Suomalaisen dancepopin tähdenlento – arviossa Aku-Tuomas Mattilan Bogart Co. -historiikki
KIRJAT | ”Bogart Co. Ainoa. Yksinäinen” on perusteellinen historiikki oman aikansa kotimaisesta ykkösbändistä.
Missä tulenkantajat kulkivat kerran? Juha Järvelän tutkimusretki kulttuuriväen asuinpaikkoihin Helsingissä
KIRJAT | Nuoret tulenkantajat runoilivat ja kirjoittivat matkakertomuksia ja kaupunkiromaaneja. Joukossa oli säveltäjää ja kuvataiteilijaakin. He viettivät aikaa kahviloissa ja ravintoloissa parantamassa maailmaa.
Saatananpalvonnasta Suomessa, asiallisesti ja mielenkiintoisesti – arviossa Katri Ylisen Saatanallinen paniikki
KIRJAT | Katri Ylisen tietokirja saatananpalvonnasta Suomessa ei lietso paniikkia, vaan kertoo sen mitä asiasta tiedetään ja onko ilmiötä yhä olemassa.
Empusa, mytologian naishirviö – arviossa Olga Tokarczukin Empusion
KIRJAT | Kertovatko teoksen mieshahmojen kommentit naisista loppujen lopuksi enemmän miehistä itsestään?