ARVOSTELU | Berry osoittaa, että silkan voiman sijasta tyyliin ja oveluuteen perustuva laji on vedonnut muun muassa taiteen ystäviin ja lukeneistoon. Peliareenoilla ovat ottaneet tilaa monet vähemmistöt ja esimerkiksi lajin sosialistiset seurat.
Kirjallisuus
kritiikki
Jengirikollisuus ei ole Ruotsissa pelkästään fiktiota – arviossa Jens Lapiduksen ajankohtainen alamaailmakuvaus Paratiisikaupunki
ARVOSTELU | Paratiisikaupunki seuraa edeltäjiään siinä, että alamaailman rinnalla tässäkin kuvataan hyvin ajankohtaisesti yhteiskuntaa ja sen muutoksia. Teos voittaisi laadussa, jos tapahtumia olisi ollut hieman vähemmän.
Tommi Liimatan Hautajaiskengät sukeltaa kainuulaiseen mielenmaisemaan ylisukupolvisen ystävyyden kautta
ARVOSTELU | Tommi Liimatan kirjallinen flow on rikkaasti pohdiskelevaa ja täyteläisesti lähes kaikesta pikkutarkasti huomiota tekevää. Hautajaiskengät-romaani tempaa mukaansa alusta asti.
Millainen on arkesi ääniraita? Arviossa Julia Cameronin Kuuntelemisen polku
ARVOSTELU | Luovan kirjoittamisen guruna tunnettu yhdysvaltalaiskirjailija Julia Cameron lähestyy luovuutta tällä kertaa kuuden erilaisen kuuntelemisen muodon kautta.
Lasse Honkasen hillityn tyylikäs dekkari on kypsä esikoiseksi – arviossa Tilaisuus tekee murhaajan
ARVOSTELU | Lasse Honkasen brittiläisestä perinteestä ammentava esikoisdekkari Tilaisuus tekee murhaajan on todella hyvä ja juuri sopivan turvalliseksi laskelmoitu.
Supernanny-kirja on kansantajuinen 2020-luvun kasvatusopas – tositelevisiosarjaan perustuva kirja tarjoaa suoraa puhetta
ARVOSTELU | Tositelevisiosarjassa Supernanny saapuu oirehtivaan perheeseen ja ratkoo sen ongelmat laatimalla simppelit säännöt. Uutuuskirjassa Suomen Supernanny Pia Penttala tarjoilee samalla formaatilla ohjeita ja kannustusta vanhemmille.





